Yhteiskuntatiede voi tukea yhteiskunnallista päätöksentekoa. Politiikan tukena ei kuitenkaan ole mitään kokoelmaa keittokirjoja, joista voi tarkistaa reseptin kaikkiin ajankohtaisiin ongelmiin.
Jokainen päätöksentekotilanne on ainutkertainen ja tutkimuksen tuottama tieto on aina, vääjäämättä, historiallista ja taaksepäin katsovaa. Se, voiko jotakin tutkimustulosta soveltaa ajankohtaiseen päätöksentekoon, vaatii tarkkaa ja perusteellista harkintaa.
Yliopistoyhteisön osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka tunnettiin ennen kolmantena tehtävänä, kutsutaan nykyisin vuorovaikutukseksi. Termi on osuva – tutkijoiden on syytäkin tehdä yhteistyötä niiden kanssa, joiden tehtävä on hyödyntää tutkimusta päätöksiä tehtäessä ja toimeenpantaessa.
Vuorovaikutuksesta (ainakin tämä) tutkija oppii, että oppivia osapuolia on aina useampia. Vaikka tutkimus parhaimmillaan huomioi olennaiset ilmiöön vaikuttavat reaalimaailman yksityiskohdat, on moderni yhteiskunta niin monimutkainen, että moni seikka jää huomiota vaille. Kaikkia ei edes tunneta, varsinkaan mitä tulee säännöstön soveltamisen yksityiskohtiin. Niin normit kuin käytännöt voivat muuttua tutkimusaineiston muodostumisen jälkeen.
Hedelmällinen vuorovaikuttaminen edellyttää avointa mieltä niin tutkijalta kuin päätöksentekijältä. Omat kokemukseni vuorovaikuttamisesta ovat lähes poikkeuksetta myönteisiä (vaikka mieleni voisi varmaan olla huomattavasti avoimempi).
Vuorovaikutus toimeenpanoa valmistelevien virkamiesten ja -naisten kanssa on ollut erityisen antoisaa. Poliittisilla päätöksentekijöillä omien kannattajien näkemykset ja intressit painavat paljon, kuten niiden pitääkin – mikä tutkijan tulee hyväksyä.
Erilaiset intressit ja vaikuttimet pikemmin rikastuttavat kuin köyhdyttävät vuorovaikutusta. Tutkimukselliset näkökohdat eivät välttämättä saa suurta painoarvoa, mutta demokratiassa tutkijan roolin tuleekin olla neuvoa antava.
Kirjoittaja on taloustieteilijä ja Tukholman yliopiston professori.
uutiskirje 
