Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan vuosina 2015, 2017 ja 2019 tekemien kyselyjen mukaan häiritsevä ja uhkaileva palaute tieteen tekijöitä kohtaan on yleistynyt. Tämä koskee etenkin tutkijoita, joiden tutkimusaiheet liittyvät maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen, naisten oikeuksiin, seksuaalivähemmistöihin ja ympäristönsuojeluun.
Uusin häirintäkierros Suomessa käytiin muutama viikko sitten, kun sosiaalisessa mediassa irvailtiin juuri maahanmuuttoa koskevia Suomen Akatemian rahoittamia tutkimuksia.
Esimerkki Tanskasta kertoo, miten ahtaalle akateeminen vapaus voi joutua pohjolassakin. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä Tanskan parlamentti julkaisi lausuman, jossa se tuomitsi ”tieteeksi naamioidun politiikan tuottamisen” ja tiettyjen tiedealojen liiallisen aktivismin. Arvostelun kohteina olivat yhteiskuntatieteet ja humanistiset alat.
Koulutustason nousu ja kaupungistuminen johtavat liberaalien arvojen vahvistumiseen. Sille on syntynyt konservatiivisten arvojen puolustajien kulttuurinen vastaisku.
Yli 3 000 tutkijaa allekirjoitti avoimen kirjeen, jossa parlamentin julkilausumaa kuvattiin tutkimusympäristön vastaisen poliittisen kampanjan huipentumaksi.
Euroopan viestinnän ja median tutkijoiden järjestö ECREA otti tilanteeseen kantaa kesäkuun lopussa. Siinä oltiin huolestuneita, että Tanskan parlamentin lausuma tehostaa pelon kulttuuria, joka johtaa tutkijoiden vetäytymiseen julkisesta keskustelusta ja itsesensuuriin. Tai vielä pahempaa, poliittisesti arkaluonteisia aiheita koskevan kriittisen tutkimuksen vähenemiseen.
Parlamentin kannanottoa pohjustivat kansanedustajat Morten Messerschmidt ja Henrik Dahl. He julkaisivat maaliskuussa sanomalehti Berlingskessä puheenvuoron, jossa syyttivät ”epätieteellisten” virtausten suosion kasvavan yliopistoissa. Heidän maalitauluinaan olivat ”postkolonialismin” ja ”kriittisen rotuteorian” kaltaiset tutkimukselliset viitekehykset.
Messerschmidt edustaa oikeistopopulistista Tanskan kansanpuoluetta, Dahl liberaalia allianssia.
Suomessa samanlaisia väitteitä esittävät perussuomalaiset toimijat.
Ei harmitonta Suomessakaan
– Suomessa onneksi näkyvät poliitikot eivät vielä ole ottaneet tätä asiaa vahvemmin agendalleen. Usein tällaiset tilanteet muuttuvat vakavammiksi, kun ne saavat tukea poliittisilta johtajilta, sanoo viestinnän professori Esa Väliverronen Helsingin yliopistosta.
Hänellä on paljon julkaisuja tutkijoiden uhkailusta ja maalittamisesta. Väliverronen on liittänyt ilmiön maailmalla nousseeseen autoritaariseen populismiin, joka ”eliittejä” vastustaessaan liittää heihin myös tieteen tekijät.
Suomalaiset some-kampanjat, joihin poliitikkojen lisäksi on osallistunut journalisteja, eivät Väliverrosen mukaan ole kuitenkaan harmittomia.
– Onneksi hyvin pieni osa tutkijoita kohtaa tätä, mutta sekin on liikaa, koska tavoitteena on pelotella tutkijoita vaikenemaan tai jopa vaihtamaan miellyttävämpään tutkimusaiheeseen, joka ei herätä poliittisia intohimoja.
Väliverrosen mukaan toiset tutkijat vaikenevat, toisilla epäasiallinen kritiikki vain lisää halua puolustaa alaansa julkisuudessa.
– Vähän pelkään, että nuoremmat tutkijat, joilla ei ole niin paljon kokemusta mediasta, saattavat kokea tilanteen uhkaavana ja vetäytyvät. Olettaisin kuitenkin, että suuri osa tutkijoista ei suostu vaikenemaan ja se on se linja, mikä kannattaa valita.
Konservatiivien vastaisku kaikuu somessa
Tiedettä väheksyviä asenteita on aina ollut. Uutta on sosiaalinen media, jonka kautta aggressiivinen palaute on lisääntynyt. Sosiaalisesti hyväksyttävämpää tällaisesta käytöksestä tulee, kun poliitikot antavat sille tukeaan niin kuin Unkarissa ja Donald Trumpin kaudella Yhdysvalloissa.
– Se on pahin uhkakuva, jota Suomessakin kannattaa katsoa, ettei siihen tilanteeseen jouduta.
Alussa mainitut tutkimusalat ovat niitä, jotka joutuvat eniten autoritaarisen populismin maalitauluiksi. Konservatiivisten arvojen puolustajat hyökkäävät liberaaleja näkemyksiä vastaan.
Väliverronen lainaa amerikkalaisia tutkijoita, jotka ovat seuranneet arvomuutoksia yhteiskunnassa vuosikymmenien ajan.
– He ovat havainneet, että koulutustason nousu ja kaupungistuminen johtavat liberaalien arvojen vahvistumiseen. Sille on syntynyt konservatiivisten arvojen puolustajien kulttuurinen vastaisku. Toimittajia ja tutkijoita kritisoidaan ja jopa uhkaillaan. Näille konservatiiveille tieteestäkin on tullut osa ”liberaalia eliittiä” yhteiskunnassa.
Yleistä tiettyjen tutkimusalojen tai -aiheiden leimaamista ei pidä sietää. Varsinkaan ei pidä sietää sitä, että tutkijoita häiritään ja maalitetaan.
Populistien käyttövoimana on pelko yhteiskunnallisten muutosten nopeudesta ja perinteisten arvojen alasajosta, Väliverronen kirjoitti Professoriliiton blogissa toukokuussa.
”Sananvapaudesta on tullut uhka. Myös tieteestä ja tieteentekijöistä on tullut uhka, sillä onhan tiede merkittävä yhteiskunnallinen muutosvoima.”
Kritiikkiä pitää sietää, leimaamista ei
Väliverrosen mukaan tämä näkyy oikeastaan kaikkialla Euroopassa, jossa on voimakkaita oikeistopopulistisia liikkeitä.
Kun perussuomalaisten nousu yli 10 vuotta sitten alkoi, moni oli huolissaan siitä, että muut puolueet mukautuvat sen rasistiseen kielenkäyttöön ja se vähitellen normalisoituu. Maahanmuuttopolitiikassa näin on käynyt ja nyt myös perussuomalaisten edustajien tieteeseen kohdistuvat tölväisyt ovat vähitellen levinneet laajemmalle.
Väliverronen toivoo, että näkyvät mielipidevaikuttajat eivät levittäisi yksittäisiin tutkijoihin kohdistuvaa kritiikkiä. Sen tiedetään johtavan maalittamiseen ja uhkailuun.
Esimerkillisenä tapauksena hän pitää lääketieteen professorin Juhani Knuutin Turun Sanomiin kirjoittamaa kolumnia, jossa hän kritisoi syytöksiä yhteiskuntatieteiden politisoitumisesta ja puolusti tieteen autonomiaa.
– Tällaisia puheenvuoroja yhteiskuntatieteilijät kaipaavat luonnon- ja lääketieteen puolelta.
Tukea hän toivoo myös tiedehallinnolta, poliitikoilta ja puolueilta.
Mitä kritiikkiä tutkijan pitääkin kestää ja mitä ei?
– Kritiikkiä toki pitää kestää, se on oikeutettua, että tutkimusta arvioidaan ja sen tuloksia kommentoidaan. Yleistä tiettyjen tutkimusalojen tai -aiheiden leimaamista ei pidä sietää. Varsinkaan ei pidä sietää sitä, että tutkijoita häiritään ja maalitetaan. Myös kritiikin esittäjillä pitää olla vastuuta siitä, mitä seurauksia sillä voi olla.
Tutkijoilta itseltään Väliverronen peräänkuuluttaa sitä, että pidetään tutkijan ja yhteiskunnallisen aktivistin roolit selkeästi erillään. Kriitikoille ei pidä antaa liian helppoa maalitaulua.
Yliopistouudistus heikensi akateemista vapautta
Tieteen vapautta ei uhkaa ainoastaan populismi. Suomi oli vielä vuonna 2007 akateemisen vapauden kärkimaa Euroopassa. Kymmenen vuotta myöhemmin Suomi oli pudonnut keskikastiin.
Asiantuntijoiden vertailevassa tutkimuksessa Suomen pudotuksen syyksi nostettiin vuonna 2009 hyväksytty Matti Vanhasen hallituksen yliopistouudistus, joka keskitti valtaa ja muutti yliopistoja hierarkkisemmiksi.
Silloisen opposition mukaan hallitus teki yliopistot riippuvaisiksi yksityisestä pääomasta, vähensi niiden oikeutta määrätä toiminnastaan ja teki yliopistot keskenään eriarvoisiksi. Vanhasen porvarihallitus piti uudistusta välttämättömänä ja uskoi ulkopuolisen rahoituksen olevan yliopistojen etu.
Väliverrosen mukaan asiantuntijat arvioivat yliopistouudistuksen kaventaneen tieteen vapautta.
– Vallan keskittymiseen liittyy ongelmia. En tiedä, kuinka paljon ne vielä vaikuttavat varsinaiseen tutkimuksen vapauteen, mutta olemme kollegan kanssa haastatelleet valtion tutkimuslaitoksissa työskenteleviä ympäristötutkijoita. Niissä on perinteisesti vielä hierarkkisempi kulttuuri ja viestintä on keskitetty niin, että tutkija ei voi aina kaikissa tilanteissa kommentoida vapaasti asioita ainakaan laitosta edustaessaan.
– Tutkimuslaitoksiin on levinnyt vähän tällainen kaupallinen kulttuuri, joka liittyy siihen, että ne ovat yhä enemmän riippuvaisia ulkopuolisesta rahoituksesta. Siellä on pelkoa, että joidenkin tutkijoiden kommentit saattavat karkottaa tutkimusten tilaaja-asiakkaita. Varsinkin ympäristötutkijat näyttävät kokevan ilmapiirin huonoksi. Se ei anna riittävästi vapautta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Väliverrosesta on huolestuttavaa, jos yliopistoihin alkaa tulla samanlainen kulttuuri. Vielä siitä ei ole näkyviä esimerkkejä.
– Yliopistotutkija pystyy hyvin vapaasti toimimaan julkisessa keskustelussa, mutta kannattaa seurata, ettei synny sellaista tilannetta, jossa yliopiston johto tai viestintäosasto alkaa neuvoa, millä tavalla tutkijoiden pitäisi kommentoida asioita julkisuudessa.
uutiskirje 