Sataa kaatamalla. Ei ole paras kävelysää, mutta kävellä tässä olisi tarkoitus. Tarkemmin tarkoituksena on kävellä pitkin pääkaupungin katuja ja puhua politiikasta, taloudesta, vallasta ja ties mistä.
Kävelemässä ovat Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas. Teivainen on aiemmin järjestänyt muun muassa maailmanpoliittisia kansalliskävelyjä, mutta nyt aloitteen tekijänä on ollut Ahokas. Onko tämä nyt maailmanpoliittinen keskuspankkikapitalismikävely?
– Tässä on varmaan niitäkin elementtejä. Teivo tietää, miten kävelyt toimivat, ja minä yritän tuoda omia sisältöjäni mukaan. Teivo on kävelyjen ammattilainen, Ahokas tiivistää kävelyn lähtöpaikalla.
Ehkä ammattilaisuuden huomaa siinä, että Teivaisella on sateenkestävä asu toisin kuin Ahokkaalla ja kävelyä seuraavalla neljännellä valtiomahdilla. Ahokas on sentään varustautunut sateenvarjolla.
Lähtöpaikka on Helsingin ruotsinkielinen työväenopisto Arbis Etu-Töölössä. Sillä on iso rooli suomalaisessa kansalaisjärjestömaailmassa – esimerkiksi Suomen sosiaalifoorumit on tavattu järjestää siellä.
– Täällä olemme Teivon kanssa varmaan ensimmäistä kertaa tavanneet. Tutustuimme ainakin siinä liikkeessä, jota tämä paikka edustaa. Siitä alamme keskustella täällä ja siksi aloitamme kävelymme täältä.
1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa niin kutsuttu globalisaatiokriittinen liike levisi ympäri maailmaa. Se imaisi monet mukaansa, ja esimerkiksi kansalaisjärjestö Attac tuli Suomeenkin. Ahokas muistelee, että Attacia ei lopulta taidettu perustaa Arbiksella, vaikka tähän rakennukseen järjestö vahvasti liitetään.
– Oliko se globalisaatiokriittinen liike. Minua pyydettiin niihin aikoihin puhumaan globalisaatiosta ja liberalismista oletuksella, että tulen huutamaan molempia vastaan, Teivainen muistelee.
– Sanoin, että globalisaatiohan on ihan jees, mutta ekonomismissa ja kapitalismissa piilee kaikenlaisia valtasuhteita, joihin kannattaa kiinnittää huomioita. Mutta älkäämme niitä globalisaatioksi ja liberalismiksi kutsuko, hän naurahtaa perään.
Nyt kuitenkin matkaan. Tänne jäätyy.
Ensimmäinen stoppi
Kauas ei Arbiksen edustalta ehditä kävellä, kun on ensimmäisen pysähdyksen aika. Eduskuntatalon edustalla Ahokas ja Teivainen haluavat keskustella vallasta. Sataa edelleen kaatamalla ja parin metrin päässä kulkee kovaa vauhtia liikkuvia busseja, jotka roiskivat kadulle kerääntynyttä vettä ympäriinsä. Mutta puhutaan siitä vallasta.
Teivainen kysyy Ahokkaalta, kuinka paljon talouden muutos on vienyt valtaa kansanedustajilta. ”Voivatko he päättää meidän asioistamme vai päättääkö niistä ihan muut?”
Ahokkaan mukaan valtaa on palautunut kansanedustajille.
– Kansalliselle talouspolitiikalle on Euroopassa tehty tilaa eurokriisin jälkeen, ja nyt koronakriisi oli viimeinen käänne. On saatu päättää valtavista budjeteista, on saatu tehdä finanssipolitiikkaa. Jokainen kansanedustaja on saanut olla sitä siunaamassa. Ainakin hallituspuolueiden kansanedustajilla on ollut merkittävää valtaa, Ahokas sanoo.
– Onko se tätä keskuspankkikapitalismia?, kuuluu Teivaisen jatkokysymys.
– Ehkä se menee sen ylikin. Keskuspankkien lisäksi valtiot alkavat saada takaisin finanssipoliittista pelitilaa, Ahokas tuumii.
Sateesta ja liikenteen melusta huolimatta keskustelu velloo eteenpäin. Vallan käsite ja moninaisuus kiinnostaa kaksikkoa erityisesti. Lopulta Ahokas naurahtaa, että valta on yllättävän paljonkin kansalla.
– Juuri ilmastopolitiikassa on aika yleinen diskurssi ”miksi päätöksentekijät eivät tee mitään”. Mutta eihän se ole niin helppoa. Jos nostaa bensan hintaa tänään, ei nostajilla ole enää huomenna valtaa. Ei demokratia välttämättä ole niin syvässä kriisissä kuin joskus on puhuttu. Toisaalta valta on jakautunut kansankin joukossa aika epätasaisesti, Ahokas sanoo.
Teivainen nostaa esiin ajatuksen, jossa demokraattiseksi määritellyssä maassa olevat ongelmat nähdään demokratian kriisinä. Tätä tapahtuu esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa, jonka Teivainen tuntee erittäin hyvin.
– Ihmisiltä kysytään, mitä pidätte demokratiasta, ja he katsovat ympärilleen. Jos menee huonosti, sanotaan ”emme pidä demokratiasta” sen sijaan, että he ajattelisivat ongelmien johtuvan edelleen demokratian puutteesta.
Seuraavaksi kadun yli kohti Kansalaistoria, joka sijaitsee Helsingin uuden pääkirjaston Oodin edessä.
Hyvää lupaava yhtiö
Nyt ei kuitenkaan päästy Kansalaistorille, vaan Oodin viereen. Tässä nimittäin sijaitsee metsäyhtiö UPM:n pääkonttori. Sade tuntuu vain yltyvän, eikä katosta ole. Onneksi kengät sentään pitävät vettä.
UPM on Teivaiselle tuttu yhtiö parillakin tapaa. Yhtiö rakentaa Uruguayhin jättimäistä sellutehdasta, minkä lisäksi Teivainen on kiinnostunut yritysvallasta. Ensimmäisenä Teivaisen katse kiinnittyy UPM:n pääkonttorin ikkunassa olevaan sloganiin.
– UPM Metsä lupaa hyvää. Eivät varmasti valehtele, aivan varmasti lupaavat. Mainonta on tässä mielessä hyvin todenmukaista.
Teivaisen mukaan Uruguayssa kyllä kritisoidaan UPM:ää ja siellä puhutaan suomalaisesta kolonialismista sekä tehtaan mahdollisista ympäristöongelmista. Mutta se on vain sen kuuluisan kolikon toinen puoli.
– Enemmistö ihmisistä Uruguayssa kyllä taitaa pikemminkin kannattaa kuin vastustaa tehdashankkeita.
Ehkä edellä mainitun ”globalisaatiokriittisen” maineensa takia Teivainen on saanut kuullut syytöksiä, joiden mukaan hän on ”kommari, joka vaikeuttaa suomalaisten yhtiöiden toimintaa Uruguayssa”.
– Kyllä uruguaylaiset kommunistit yleensä kannattavat UPM:n investointeja, he ovat olleet niiden innokkaita tukijoita. Itselläni ei ole asiaan varsinaista kantaa, vaan esitän siitä kysymyksiä. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että UPM olisi mörkö usual suspect -skenelle vaikkapa vasemmistolle, Teivainen sanoo.
Kävelemme kysellen
Ja kysymyksistä tästä kävelyssäkin on kyse. Teivainen on viehättynyt Meksikon zapatistien ajatuksesta kävellä kysellen. Siksi tässä nyt seistään kaatosateessa Helsingin keskustassa. Ajatukset alkavat harhailla, mutta sitten kuuluu ”Marx”.
Teivaisen mukaan jotkut uruguaylaiset marxilaiset näkevät UPM:n siksikin hyvässä valossa, että heidän näkemyksensä mukaisesti yhtiö modernisoi maata. Sitä kautta luodaan siis edellytyksiä kehittyneemmälle kapitalismille, mikä puolestaan on puhdasverisen marxilaisen näkemyksen mukaan edellytys muutokselle. Edistykselle.
Kuten eduskunnan lähellä, myös täällä parin sadan metrin päässä keskustelu kääntyy vallan moninaisuuteen. Teivainen kertoo, että esimerkiksi UPM:n vallankäyttäjistä on ”kiehtovan vaikea saada selvää”. Esimerkiksi muutamalla pankilla näyttäisi nopealla vilkaisulla olevan yli 20:n prosentin omistusosuus yhtiöstä. Näin ei kuitenkaan ole.
– Jossain lukee sitten tosi pienellä, että se johtuukin hallintarekisterihommelista. Oletus on, että yksittäisellä omistajalle ei juuri koskaan ole yli viittä prosenttia osakkeista. Oletus on, että valtaosa omistajista on muita kuin suomalaisia.
Onko yritys siis suomalainen?
– Mikä se suomalaisuus sitten on? Missä se valta on? Onko omistajalla valtaa?, Teivainen kysyy.
Samaan hengenvetoon hän lupaa kutsua kaikki innokkaat vaalistudioon, jossa seurataan yritysten vaaleja.
– Jännäsin UPM:n vaaleja. Vaikka pidämme vaalien seuraamisesta, unohdamme usein yritysten johtokuntien vaalit, joissa myös valitaan edustajia. Itse asiassa se on hyvin samankaltainen mekanismi kuin parlamenttivaalit. Pieni ero on tietenkin, että valitsijoina ovat osakkeenomistajat eikä vaalin periaate ole ääni per ihminen, vaan ääni per osake, Teivainen innostuu.
– Minä jännäsin erityisesti sitä, saako Björn Wahlroosin lista yli 200 miljoonaa ääntä niin kuin se oli saanut edellisissä vaaleissa. Kyllä sai.
Teivaisen mielestä suomalaisten pitäisi enemmänkin jännätä yritysten vaaleja. Siksi hän haluaakin järjestää vaalistudion ensi vuonna.
Mielenkiintoa löytyy hänen mukaansa myös yhtiöiden vaalipöytäkirjoista.
– Niissä on liitteitä, joissa kerrotaan, keitä ovat oletettavasti lähinnä hallintarekisteröidyt omistajat, jotka eivät näy julkisesti mutta ovat vaaleissa äänestämässä. Kun menee liitteisiin, sitä ei löydy.
Hän kertoo yrittäneensä selvittää näitä omistajia – huonolla menestyksellä.
– Soittelin pariinkin otteeseen, että teiltä on unohtunut yksi liite tästä julkisesta saatavilla olevasta asiakirjasta. Mites tässä näin kävi? Mutta ei sitä sinne ilmestynyt. Sen julkisuuden aste on itse asiassa kiinnostava, Teivainen sanoo.
Ahokas nostaa vielä esiin, että yritysvaltaa tutkitaan paljon vähemmän kuin valtiovaltaa, vaikka edellisen merkitys yhteiskunnissamme on silmiinpistävän suuri.
– Yhtiövallan tutkimushankkeita tarvittaisiin Suomeenkin lisää, Ahokas visioi.
Mutta nyt on pakko jatkaa matkaa.
Kirjaston lipan alla
UPM:n pääkonttorilta on alle sata metriä Oodiin, ja sen ison kattolipan alle. Se tuo samalla turvan sateelta, mutta ei kylmyydeltä. Tässä on kuitenkin mukavampi seisoskella ja kuunnella Teivaisen ja Ahokkaan keskustelua.
Kirjasto on monella tapaa hyvin epäkapitalistinen laitos. Teivainen sanookin pohtineensa muutama vuosikymmen sitten kirjastoihmisille pitämässään esitelmässä, olisiko laitos ollut mahdollista perustaa silloin.
– Ilmaiseksi aletaan jakaa kirjoja. Parikymmentä vuotta sitten siinä ilmapiirissä se olisi kuulostanut täysin järjettömältä, kommunistiselta.
Teivainen näkee kirjastossa yhtymäkohtia jokamiehen oikeuksiin.
Kapitalismissa ei pohdita liberaalia periaatetta, vaan omistaja päättää
– Jokamiehen oikeus on äärimmäisen liberaali ja äärimmäisen epäkapitalistinen periaate. Siinä saa tulla jonkun omistamalle maalle niin kauan kuin ei aiheuta liikaa haittaa. Se menee suoraan liberaalin haittaperiaatteen mukaan! On liberaalia ajatella, että saa haitattomasti mennä toisen maalle. Ja kielto määritellään haitan mukaan.
– Sitten on kapitalismi, joka on antiliberaali periaate. Kapitalismissa ei pohdita liberaalia periaatetta, vaan omistaja päättää!, Teivainen sanoo.
– Nyt ehkä ensimmäistä kertaa ymmärrän sun pointin. Liberaalia on se, että punnitaan haittaa tapauskohtaisesti, Ahokas pamauttaa.
Media lainaa kirjastoa
Oodin vieressä nököttää Sanomatalo, jossa majaansa pitää mediayhtiö Sanoma. Aiemmin se omisti talon – nyt talo on myyty ja yhtiö on siinä on vuokralla.
Kirjastolla on ollut oma roolinsa Ylen ja Sanoman nokkapokassa, joka koskee Yle Areenaa. Sanoma on tehnyt siitä kantelun EU:lle. Teivainen kiinnitti huomiota, että yhtiön toimitusjohtaja Susan Duinhoven sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että Yle Areena on ongelmallinen, koska se on kirjaston kaltainen.
– Kyse on laajan sisältökirjaston rakentamisesta ja vielä sellaisesta kirjastosta, joka pysyy ikuisesti, Teivainen lainaa Duinhovenin kommenttia.
– Aika mahtavaa, että hän koettaa vakuuttaa suomalaiset Yle Areenan ongelmasta, koska se on ikuinen kirjasto. Suomalaisuudessa kirjasto on kuitenkin aika vahva, positiivisia latauksia sisältävä asia, hän jatkaa.
Ahokas kääntää ajatuksen yritysten logiikkaan.
– Mikä on toimitusjohtajan, mikä omistajien ja mikä on sitten paikallisen suorittavan tason rooli? Ajatukset ja ideat, joita eri rooleista artikuloidaan, voivat olla aika ristiriitaiset.
Hegel ilmestyy keskuspankkiirissa
Nyt on vihdoin aika kävellä vähän enemmän ennen seuraavaa pysähdystä. Suomen Pankki on odotetusti yksi pysähdyspaikka – onhan Ahokas jo useamman vuoden ajan puhunut keskuspankkikapitalismista ja toki pohdiskellut keskuspankkien roolia yhteiskunnassa aiemminkin. Sadekin on tauonnut, marraskuinen Helsinki näyttää melkein parastaan. Enää on vain kylmä.
Ennen kuin päästään keskusteluun, kiinnittyy katse pankin edustalla olevaan turistijoukkoon. Espanjalaiset turistit kuuntelevat oppaan selostusta J.V. Snellmanin patsaalla, kun yhtäkkiä Teivainen pomppaa patsaan reunalle ja pitää lyhyen alustuksen – espanjaksi tietenkin. Ilmeisesti Teivainen esittelee Snellmanin Suomen Hegelinä.
Mutta nyt kävelijöiden keskusteluun. Ahokas nostaa esiin, että Suomen Pankki on alkanut ostaa Suomen valtion velkakirjoja. Kulunutta sanontaa mukaillen samalla se on noussut marginaalista takaisin ytimeen.
– Tästä on rakentunut kiinnostava valtiollinen luuppi, kun kansallinen keskuspankki suorastaan rahoittaa valtiota. Se on mielenkiintoisella tavalla lisännyt pankin roolia, ei se ole enää mikään vallaton Euroopan keskuspankin sivukonttori vaan kovaa politiikkaa toimeenpaneva elin. Se pitää tuolla holveissaan velkakirjoja. Jos valtion maksukyky menee, tämä pankki joutuu ongelmiin!
– Jossain vaiheessa näytti, että keskuspankki tekee vain tutkimusta ja välillä joku lentää Frankfurtiin tekemään korkopäätöksiä, Ahokas tiivistää muutoksen.
Teivaisen pohdinta keskuspankkien ei-poliittisuudesta saa Ahokkaan miettimään EKP:n silloisen pääjohtajan Mario Draghin toimintaa eurokriisin keskellä. Tunnetusti Draghin kuuluisa ”Olemme valmiit tekemään mitä tahansa euron säilyttämiseksi” -puhe päätti eurokriisin.
– Aika harva voi sanoa, että se ei ollut poliittinen toimenpide. Hän ei juuri ollut konsultoinut ketään – varsinkaan saksalaisia. Hän sanoi mitä sanoi ja tilanne rauhoittui. Voidaan kysyä, kenen mandaatilla hän toimi ja minkälaista politiikkaa hän siinä edusti.
– Sanon nyt, että hän tuli pelastamaan euron. Ja kaikkien niiden ihmisten, joiden mielestä euro kannattaa pelastaa, heidän politiikkaansa hän ajoi. Olisiko se auttanut mitään, että olisi käyty kierros europarlamentissa ja kysytty ”haluatteko, että Mario Draghi sanoo tämän asian vai ei”?
Ahokas kutsuu Draghia fiksuksi poliitikoksi, joka luki tilannetta hyvin.
– Hän katsoi, mitä Euroopassa halutaan ja toimi sen mukaan. Tässä on jälleen yksi kysymys, mitä on demokratia ja valta.
– Se saattoi olla paljon demokraattisempi teko kuin mihin päätöksentekojärjestelmä olisi pystynyt. Hän saattoi tulkita siinä eurooppalaisten tuntoja paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin muut.
Ehkä Teivaisen aiemman turisteille pitämän Hegel-alustuksen johdosta Ahokas yltyy pohtimaan Draghia voimakkaan hegeliläisittäin.
– Henki tuli Mario Draghiin, ja hän tulkitsi Euroopan sen hetkistä tahtotilaa. Hän toimi sen mukaan. Hän pelasti euron, hän pelasti Euroopan seuraavalta suurkatastrofilta. Tämä on aika hegeliläinen tulkinta.
– Osittain vitsailen, osittain olen tosissani. Miten mikäkin toimija edustaa kansan tahtoa lopulta?
Selvä. Mennään eteenpäin.
Loppusuoran kysymykset
Kävely alkaa olla loppusuoralla. Suomen Pankilta matka jatkuu kohti työväen vanhaa aluetta. Pitkänsillan ylityksen jälkeen ollaan Hakaniemessä. Neljäs valtiomahti yrittää yllyttää kaksikkoa puhumaan vallankumouksesta, mutta keskustelu ajautuu enemmän kapitalismin rajoihin. Onko sen jatkuva laajeneminen mahdollista?
– On kaksi tapaa miettiä kasvun rajoja. Loogiset rajat, joita kapitalistisella laajenemisella saattaa olla rajallisessa tilassa, riippumatta siitä, onko se ekologisesti järkevää vai ei. Ja sitten viime aikoina keskusteluun paljon enemmän tulleet ilmastonmuutokseen ja muuhun liittyvät ekologiset rajat, jotka ovat vähän eri asia kuin luonnonvarojen riittävyyteen liittyvät kasvun rajat, Teivainen pohtii.
– Vaikka näitä rajoitteita koko ajan tulee enemmän, ehkä niitä sovittelemalla voi tämäkin järjestelmä päästä vielä eteenpäin. Jaetaan tuloja maltillisesti tasaisemmin. Sillä tavalla järjestelmä – kutsummeko sitä vielä kapitalismiksi – rimpuilee eteenpäin, vaikka rajoitteet alkavat olla voimakkaampia, Ahokas pyörittelee.
Maantieteellisesti tässä on kuljettu lyhyt matka, mutta henkisesti ehkä pitkäkin. On aika pohtia vielä yhtä asiaa – mitä tästä jäi käteen?
– Kävely täytti kaikki odotukset. Jokainen meidän kommentti päättyi jatkokysymykseen. Uusia avauksia, ideoita ja tutkimushankkeita on saatu jäsennettyä – Hegelistä ihan empiiriseen tutkimukseen. Kyllä kannatti lähteä liikenteeseen, vastaa ensikävelyn jälkeen Ahokas.
Teivaiselle kävelyn kohokohta löytyy Suomen Pankilta.
– Kyllä Mario Draghi hegeliläisen maailmanhengen ilmentymänä ja miksei myös Suomen valtio maailmanpoliittisena toimijana vähän samanlaista roolia ottavana – kertomassa muualla, miten asiat pitää järjestää, vailla pysähtymistä oman toiminnan demokraattisuuden asteen kriittiseen arviointiin. Ne avasivat kysymyksiä, joita sietää pohtia enemmänkin.
Ehkä taas joskus kävelemme kysellen. Nyt kävelemme kuitenkin suoraan kotiin.
Kartta-aineiston lähde OpenStreetMap, kuvat Jussi Virkkunen.
uutiskirje 