Kuukausi sitten keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi, ettei puolue tule olemaan mukana hallituksessa, jossa ”keimaillaan talousryhdin hylkäämisen kanssa”.
Hän vaati hallituspuolueita sitoutumaan vuodelle 2023 sovittuun budjettikehykseen vielä tämän vuoden puolella.
Vuoden viimeisellä kyselytunnilla viime torstaina Saarikko myönsi, ettei hallitusviisikon keskusteluissa sovittu asiasta mitään. Hallituksesta lähtemisellä hän ei enää uhonnut.
Hyvä ettei sovittu ja hyvä, ettei uhonnut.
Omikron muutti maailman kuukaudessa. Samalla sumenivat Suomenkin talousnäkymät. Huhtikuussa voidaan olla tilanteessa, jossa rahaa on taas löydyttävä koronan aiheuttamiin paineisiin. Olisi ollut hulluutta lyödä asioita lukkoon jo nyt.
Keväällä 2020 kaikki puolueet kokoomusta myöten vannoivat ja vakuuttivat, että nyt ei tehdä 1990-luvun laman virheitä. Sillä tarkoitettiin, ettei taantumaa pahenneta omatekoisesti lyömällä rahahanat kiinni. Tässä onnistuttiin paremmin kuin juuri kukaan uskoi. Esimerkiksi työllisyystavoite todettiin menetetyksi. Nyt se näyttää kuitenkin toteutuvan kiitos onnistuneen elvytyksen.
1990-luvun virheiden toistamisessa ei olisi mitään järkeä ensi kevään kehysriihessäkään tai vuoden 2023 budjetissa. Yrityksille on löydyttävä uusia kustannustuen kierroksia, jos työttömyyden kasvun ja turhien konkurssien estäminen sitä vaatii.
Myös koronan pitkittymisen sosiaalisen hinnan nousu on estettävä. Hallitus on vahvistanut lasten ja nuorten hyvinvointia noin 300 miljoonalla eurolla, mutta määräaikaiset panostukset ovat loppumassa ensi vuoteen.
– Vasemmistoliitto tulee ensi keväänä normaalin neuvotteluprosessin puitteissa esittämään riittävää ja vastuullista rahoitusta lasten ja nuorten palveluihin, puheenjohtaja Li Andersson sanoi marraskuussa.
Velkapopulistit tuijottavat vain rahavelkaa. Velkarealistit ymmärtävät, että se kasvaa vuosikymmeniä, jos lasten ja nuorten hyvinvointivelka päästetään nousuun. Kehysriihessä on tehtävä ratkaisuja realismin, ei näyttävien eleiden pohjalta.
Politiikan toimittaja
uutiskirje 