Vasemmistoliiton historian huonoin vaalitulos tuli järkytyksenä kaikille, ei harvoille. Toisin kuin gallupit antoivat ymmärtää, puolueen kannatus romahti käytännössä koko maassa – pääkaupunki Helsinkiä lukuun ottamatta.
Vaalituloksen analysoinnissa riittää työtä. Sitä tässä jutussa tehdään.
Kuuntele myös Kaikki Uusiksi -podcastin uusin jakso, missä vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki analysoi vaalitulossa yhdessä kirjoittajien kanssa:
1. Ennakkovaroitus
Vasemmistoliitto sai todella huonon tuloksen kuntavaaleissa 2021. Tuolloin oli nähtävissä, että puolueen kannatus on sulanut eri puolilla maata. Vasemmistoliitto menetti kaikkiaan 150 valtuustopaikkaa, ja esimerkiksi Kemin kaupungissa, perinteisessä vasemmiston linnakkeessa, vaihtui valta.
Itse asiassa kuntavaalien tulos vuonna 2021 oli historiallisen huono vasemmistoliitolle. Ainoa isompi paikka, missä vaalit menivät hyvin, oli Helsinki. Kuulostaako tutulta?
Kuntavaalien kehnoa tulosta selitettiin muun muassa sillä, että kannattajia ei saatu liikkeelle. Entä jos saatiinkin? Vasemmistoliitolla on perinteisesti lojaalit äänestäjät. Näin ollen matala äänestysprosentti itse asiassa suosii puoluetta, kun esimerkiksi perussuomalaisten ja SDP:n äänestäjät jäävät herkemmin kotiin. Voikin olla, että niitä perinteisesti lojaaleja äänestäjiä on vain vähemmän kuin ennen.
Joka tapauksessa kysymys kuuluu: kyettiinkö kuntavaalien tulos oikeasti analysoimaan tarkasti ja vetämään siitä johtopäätökset tulevaa varten? Eduskuntavaalien tuloksen perusteella oikeita johtopäätöksiä ei tehty.
2. Taktinen äänestäminen
Olisi suuri houkutus selittää katastrofia sillä, että nyt vasemmistoliitto kärsi taktisesta äänestämisestä. Se olisi hölmöä.
On tietysti selvää, että SDP hyötyi vetovoimaisesta Sanna Marinista. Ei puolue voi kuitenkaan mennä sen taakse, että toinen puolue on vetovoimaisempi kuin se itse.
Syy on jossain muualla. Jos taktinen äänestäminen olisi osunut kunnolla vasemmistoon, olisi se varmasti näkynyt myös Helsingin tuloksessa. Helsingissä puolue onnistui kuitenkin kasvattamaan kannatustaan.
Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, nykyinen Helsingin apulaispormestari Paavo Arhinmäki kirjoitti, että nämä vaalit henkilöityivät kolmen suurimman puolueen puheenjohtajiin.
– Tämä äänestäjien siirtymä keskisuurista suuriin ei ollut kuitenkaan tiedostavan taktista niinkään, vaan enemmän tiedostamatonta syvävirtaa.
Arhinmäen kommentissa on hyvä keskittyä siihen, ettei kyse ole tietoisesta valinnasta. Siinä tapauksessa vastaava voi tapahtua helposti uudelleen, jos toisella puolueella on vetovoimainen puheenjohtaja.
Ja sitten on se ikävämpi kysymys: Jos asia todella on näin, silloin vasemmistoliitto on voinut saavuttaa myös kannatusnousua samanlaisella ”taktisella äänestämisellä”. Kun demarien puheenjohtaja oli Antti Rinne, saattoi moni helpommin äänestää vasemmistoliittoa esimerkiksi Helsingissä.
Kannattaa myös huomata, että vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on ollut huikean suosittu. Siitä huolimatta puolueen kannatus on ottanut roimasti takapakkia. Anderssonin johdolla puolueessa on tehty paljon erinomaista työtä, mutta kannatus ei ole noussut. Oliko vasemmistolla demarien kannatusta lainassa ennen Sanna Marinin valtakautta?
Eikä tässä vielä kaikki: vasemmistoliiton riveistä on kauhisteltu, että prosenttiyksikön lasku valtakunnallisessa kannatuksessa vei viisi paikkaa. Sitä on pidetty kohtuuttomana. Neljä vuotta sitten puolue sai neljä lisäpaikkaa, kun kannatus nousi valtakunnallisesti prosenttiyksikön verran. Oliko sekin kohtuutonta?
3. Ehdokaslistat
Alkuun on painotettava, että tämä ei ole kritiikki eduskuntavaaleissa olleita ehdokkaita kohtaan. Kaikki tekivät varmasti parhaansa ja kampanjoivat niin hyvin kuin pystyivät.
Silti on esitettävä kysymys, mistä esimerkiksi Uudenmaan surkea lopputulos johtuu. Vaalipiiristä valittiin 37 kansanedustajaa, ja vasemmistoliitto onnistui saamaan läpi yhden.
Selitystä voi lähteä hakemaan ehdokaslistan äänimääristä. Ehdokkaita oli kaikkiaan 37 – heistä vain kuusi sai yli 1 000 ääntä. 25 ehdokasta sai alle 500 ääntä. Kääntelee tulosta miten päin vain, on se umpisurkea.
Uudenmaan vaalipiirin suurimmassa kaupungissa Espoossa vasemmistoliitto sai reilut 5 800 ääntä. Itse asiassa se oli parempi tulos kuin neljä vuotta sitten. Toiseksi suurimmassa kaupungissa Vantaalla puoluetta kannatti kuusi prosenttia äänestäneistä, mikä on äänistä reilut 6 900.
Vantaa on kansanedustaja Jussi Saramon kotikaupunki. Vaikka Saramo kasvatti äänimääräänsä selvästi, ei se näkynyt vasemmistoliiton tuloksessa Vantaalla mitenkään.
Vasemmistoliitto menetti nyt viime vaaleissa saavutetun toisen paikkansa. Se jäi lopulta yli 1 100 äänen päähän
Uudenmaan merkityksen voi hahmottaa myös seuraavasti: kokoomuksen riveistä valittiin Uudeltamaalta 11 kansanedustajaa. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä on nyt yhtä monta kansanedustajaa.
Jos vasemmistoliitto haluaa kasvaa, on sen saatava kannatus nousuun Uudellamaalla. Jos vaalipiirejä ei muuteta, tulee Uudenmaan merkitys vain kasvamaan, koska muuttoliike tuo väkeä valtavaan vaalipiiriin.
Pirkanmaalla oli näissä vaaleissa jaossa yksi paikka enemmän kuin neljä vuotta sitten. Moni vasemmistoliittolainen uskoikin, että nyt kansanedustajien määrä kasvaa kahteen. Ei kasvanut, eikä ollut edes hirveän lähellä.
Anna Kontula uusi paikkansa, mutta puolueen kannatuksesta lähti Pirkanmaalla 1,3 prosenttiyksikköä.
Pirkanmaa on SDP:n puheenjohtaja Sanna Marinin vaalipiiri, joten siellä vihreitä ja vasemmistoliittoa söi varmasti Marinin suosio. Mutta edelleen: onko se taktista äänestämistä, jos ihmiset pitävät jostain poliitikosta enemmän? Mikä on vasemmistoliiton vastaus, jos Marin on yhä neljän vuoden päästä ehdolla Pirkanmaalla?
4. Jatkuvuuden turvaaminen
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi pari päivää ennen vaaleja, että häntä jännittää erityisesti kolme vaalipiiriä: Keski-Suomi, Satakunta ja Lappi. Kaikissa niissä vasemmistoliitolla oli kansanedustaja, joka ei ollut enää ehdolla.
Lopputuloksena oli, että kaikki paikat menivät. Lapin tilannetta vaikeutti jo se, että vaalipiiristä valittiin kuusi kansanedustajaa seitsemän asemesta. Silti alueellisessa mielipidemittauksessa vasemmistoliitto sai kovan kannatuksen.
Lopputulos oli, että vasemmistoliitto sai vaalipiirissä alle 10 000 ääntä. Neljä vuotta sitten Markus Mustajärvi keräsi itse yli 5 500 ääntä.
Ilahduttavaa Lapissa oli se, että pellolainen rehtori Piia Kilpeläinen-Tuoma sai yli 2 100 ääntä. Se luo hyvän pohjan seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Jo viime kesän puoluekokouksessa nousi esiin, että Mustajärven äänien testamenttaaminen puolueelle tuskin onnistuu. Kysymys kuuluukin, miksi moni Mustajärven äänestäjä ei enää lähtenyt liikkeelle. On vaikea uskoa heidän kääntyneen muiden puolueiden kannattajiksi.
Satakunnassa vasemmistoliitolla oli jo huonoa tuuria. Raisa Ranta jäi parin sadan äänen päähän kansanedustajan paikasta.
Mutta syytä voi etsiä myös listasta. Ranta sai yli 4 200 ääntä, mutta listan toinen ehdokas Milka Tommila jäi jo alle tuhanteen ääneen. Äänten keskittyminen vain yhteen ehdokkaaseen näkyi ja maksoi kansanedustajan paikan.
Kansanedustajana vuodesta 2011 istunut Jari Myllykoski teki kampanjatyötä Eero Rantalan puolesta. Rantala oli ensimmäistä kertaa ehdolla ja sai reilut 800 ääntä. Se on osoitus siitä, kuinka vaikeaa ääniä on testamentata eteenpäin.
Keski-Suomessa kansanedustajan paikka tuli neljä vuotta sitten Juho Kauton huimalla tuloksella. Nyt Kautto ei ollut ehdolla, ja se näkyi erityisesti hänen kotipaikkakunnallaan Äänekoskella. Vasemmistoliiton kannatuksesta lähti yli 10 prosenttiyksikköä.
Matleena Käppi sai yli 3 700 ääntä, mikä on hyvä tulos ja itse asiassa hyvin lähellä samaa kuin Kautto sai neljä vuotta sitten. Listan äänimäärä kuitenkin putosi, kun toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas jäi vain reiluun 1 300 ääneen.
Vasemmistoliiton on kyettävä voittamaan nyt menetetyt vaalipiirit takaisin neljän vuoden päästä. Muussa tapauksessa niille käynee samoin kuin Vaasalle ja Kaakkois-Suomelle, eli ne muuttuvat paikoiksi, joissa vasemmiston on hyvin vaikea kasvattaa kannatustaan äänikynnyksen yli.
5. Miesongelma
Asia, josta KU kuntavaalien jälkeen kysyi Li Anderssonilta, lävähti naamalle näissä vaaleissa. Vasemmistoliitolla on valtava miesongelma.
Lappi, Keski-Suomi ja Satakunta olivat vaalipiirejä, joissa istuva kansanedustaja oli mies. Näissä vaaleissa Keski-Suomessa neljä eniten ääniä kerännyttä ehdokasta oli naisia.
Satakunnassa Eero Rantala oli kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas, mutta hänen äänimääränsä jäi selvästi alle tuhanteen. Lapissa Toni Keränen sai kolmanneksi eniten ääniä, mutta hänenkin äänimääränsä jäi alle tuhanteen. Helsingissä Minja Koskela sai yksin enemmän ääniä kuin kaikki listan miesehdokkaat yhteensä.
Tilanne näkyy uudessa eduskuntaryhmässä: kansanedustajia on 11, ja heistä yhdeksän on naisia. Ja nyt on painotettava, että tämä ei todellakaan ole millään tavoin naisten syytä. Eduskunnassa on edelleen enemmän miehiä kuin naisia, koska porvarillisilla puolueilla enemmistö kansanedustajista on edelleen miehiä.
Mutta selvää on, että puolueen miesehdokkaat eivät saa ääniä. Esimerkiksi Oulun vaalipiirissä listan viisi eniten ääniä kerännyttä ehdokasta oli naisia.
Vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja Jouni Jussinniemi teki ison ja näkyvän kampanjan. Hän sai hieman yli 1 000 ääntä, vaikka hän on myös näkyvästi mukana ay-toiminnassa. Viesti ei uponnut.
Savo-Karjalassa duunaritaustainen kansanedustaja Matti Semi jäi listan kolmanneksi. Kuopiossa pitkään poliitikkouraa rakentanut Laura Meriluoto nousi eduskuntaan yli 3 300 äänellä. Varasijalle nousi joensuulainen Maija Kuivalainen yli 1 900 äänellä.
Vasemmistoliitolla on yhtä paljon kannatusta kaikissa sukupuolissa, mutta puolueen äänestäjät – myös miehet – haluavat kaikesta päätellen äänestää nimenomaan naisia.
Se ei ole ongelma itsessään. Päinvastoin, on hienoa, että vasemmistolaiset miehet haluavat nostaa politiikkaan naisia! Ongelmasta voidaan kuitenkin puhua siinä vaiheessa, jos puolueen kannatus vinoutuu sukupuolittuneesti. Vasemmistoliitto ei saa olla vain yhden sukupuolen puolue.
Katsoo minne päin Suomea tahansa, herää yksi kysymys: onko alueella nousevaa, osaavaa ja karismaattista vasemmistolaista miestä? Vastaus on, että eipä juuri.
Helsingissä näyttelijä Riku Nieminen oli monelle äänestäjälle entuudestaan tuttu valtakunnanjulkkis, joka teki isoa ja aktiivista kampanjaa. Lopputuloksena oli hieman yli 2 000 ääntä, mikä on ensikertalaiselle sinänsä hyvä tulos.
Mutta: samaan aikaan moni kokoomuslainen miesjulkkisehdokas meni heittämällä eduskuntaan Uudeltamaalta. Vertaus on epäreilu, mutta se on tehtävä.
6. Politiikan sisällöt
Vasemmistolaisille ja liberaaleille äänestäjille politiikan sisällöillä on suurempi merkitys kuin ihmisille keskimäärin. Siis sillä, mitä puolueet lupaavat ennen vaaleja – ja sillä, miten ne ovat toimineet aikaisemmin.
Tällä kertaa vasemmistoliitolla ei ollut tarjota potentiaalisille äänestäjilleen omia, omaleimaisia, olennaisesti erilaisia ja ennen kaikkea parempia vaihtoehtoja kuin muilla puolueilla. Kuvaavaa on, että eräs yleisimmistä vaalikentillä kuulluista kysymyksistä vasemmistoliiton ehdokkaille oli: ”Miksi äänestäisin mieluummin teitä kuin demareita?” Jos vasemmistolaiset ehdokkaat olisivat onnistuneet vastaamaan tähän kysymykseen uskottavammin, olisi vaalituloskin ollut parempi.
Vasemmistoliitto sai eduskuntavaalien ennakkoäänistä 7,7 prosenttia, mutta varsinaisen vaalipäivän äänistä vain 6,2 prosenttia. Tämän pitäisi kertoa jo paljon. Siksi on kysyttävä: miksi kannastaan epävarmat äänestäjät Helsingin ulkopuolella valitsivat äänestyskopissa mieluummin jonkin toisen puolueen kuin vasemmistoliiton?
Keväällä 2019 vasemmistoliitto antoi äänestäjilleen selkeitä ja ymmärrettäviä lupauksia, kuten oppivelvollisuuden pidentäminen ja maksuton toinen aste. Puolueen kärkiteemana olivat köyhyyden vähentäminen ja eriarvoistumisen pysäyttäminen. Niitä korostamalla ja toistamalla vasemmistoliitto saavutti ensimmäisen vaalivoittonsa sitten vuoden 1995.
Sopii kysyä, mitä vastaavia, ymmärrettäviä teemoja vasemmistoliitolla oli neljä vuotta myöhemmin. Mitä sellaisia teemoja vasemmistoliitolla oli, joita ei ollut kenelläkään muulla? Mitkä vasemmistoliiton tarjoamat vaihtoehdot olivat olennaisesti erilaisia ja merkittävästi parempia kuin SDP:n? Kävikö hallituksessa niin, että kaikki vasemmiston saavutukset olivat sellaisia, joita myös demarit ajoivat?
Jotkut vasemmistolaiset ovat hakeneet sotilasliitto Natosta ja hävittäjähankinnoista syytä vaalitappioon. Jos Nato-vastaisuus ja sotilasmenot olisivat ratkaisseet äänestyspäätöksissä, olisi sen luullut näkyvän perinnekommunistien äänimäärissä. Toisin kävi. SKP sai valtakunnallisesti 3 058 ääntä.
Nato-kannat eivät vaikuttaneet millään tavoin vaalitulokseen. Naton vastustus saattoi ennen Venäjän hyökkäyssotaa olla vasemmistolaisille tapa erottautua demareista, mutta 24. helmikuuta 2022 muutti asetelman pysyvästi. Kiitoskortin voi lähettää Kremliin.
Jos vasemmistoliitto haluaa menestyä tulevaisuudessa, on sen pystyttävä tarjoamaan selkeitä, konkreettisia ja positiivisia visioita tulevaisuudesta. Vasemmistoliiton vision on oltava sen oma ja leimallisesti vasemmistolainen. Visiolla on oltava tarpeeksi laaja kannatus, jotta se olisi toteuttamiskelpoinen, mutta sen on oltava myös tarpeeksi radikaali erottuakseen joukosta.
Tämä ohjelmatyö puolueväellä on edessään, kun vasemmistoliiton tie vie huhtikuun katastrofista kohti oppositiota.
7. Ay-liikkeen merkitys
Vaalitulos paljastaa, että ay-liikkeen kyky nostaa vasemmistoliiton ehdokkaita on lähestulkoon mennyt. Teollisuusliiton aktiivi Jussinniemi on tästä yksi esimerkki – huono menestys ei taatusti johtunut kampanjoinnin vähyydestä tai näkyvyyden puutteesta.
Teollisuusliiton oma kysely paljasti, että liiton jäsenissä vasemmistoliiton kannatus on vaatimatonta. Kyselyyn vastanneista 14 prosenttia sanoi kannattavansa vasemmistoliittoa.
Vasemmistoliitto ei ole unohtanut duunareita, mutta se on menettänyt kyvyn puhua heille.
Toinen paljastava esimerkki on ay-liikkeen viime hetkillä masinoima kiky-tempaus, jolla käytiin perussuomalaisia vastaan. Isolla rummutuksella saatiin kyllä otsikoita, mutta mitään vaikutusta sillä ei ollut. Perussuomalaiset etenivät Helsinkiä lukuun ottamatta kaikkialla.
Vaalien jälkeen demaritaustainen konsultti Esa Suominen kuvasi ammattiyhdistysliikettä jäsentensä vakuutustoimistoksi. Kun sellainen alkaa politikoida, ei se kiinnosta ketään. Tuskin sellaista jäsenet edes haluavat.
Jos näin on, silloin ay-liikkeen joukkovoima on kadonnut. Merkkejä siitä nähtiin oikeastaan jo Juha Sipilän hallituksen aikaan. Ay-liike sai massiivisen masinoinnin jälkeen juuri ja juuri Senaatintorin täyteen Helsingissä.
”Duunari” käsitetään nykyään aivan liian kapeakatseisesti. Tästä myös Li Andersson on hyvin puhunut. Mutta on selvää, että vasemmistolla on todella vaikeaa puhutella miesvoittoisten alojen työntekijöitä. On myös huomionarvoista, että perinteinen teollisuuden työläinen ei ole enää 2020-luvun maailmassa köyhä proletaari vaan keskituloinen. Häntä ei saada uurnille lupaamalla sadan euron korotusta perusturvaan.
8. Ekstraongelma
Vasemmistoliitto kasvaa kaupungeissa. Suuret yliopistokaupungit ovat paikkoja, joissa tällä hetkellä vasemmistolaiselle viestille on kysyntää.
Eduskuntavaaleissa ongelmaksi tulee sitten se, että vain Helsinki on tarpeeksi suuri kaupunki ollakseen oma vaalipiirinsä. Ylipäänsä Helsingissä vaalitulos osoittaa sen, että pääkaupungissa äänestyskäyttäytyminen poikkeaa voimakkaasti muista vaalipiireistä.
Yksi vastaus löytyy termistä ”alueiden kosto”. Kaupunkien vieressä olevilla alueilla elää monella tapaa hyvässä asemassa olevia ihmisiä, mutta heitä ärsyttää. Siksi perussuomalaisten kaunainen puhe uppoaa siellä – nykymeno on jollain tapaa väärää.
Tämän jutun tarkoituksena ei ole pyrkiä näsäviisaasti kertomaan, mitä virheitä muut ovat tehneet.
Juha Sipilä harmitteli keskustan vuoden 2019 vaalitappion jälkeen, että puolue pisti Kainuuseen miljardin verran ylimääräistä rahaa. Kiitokseksi puolueen kannatus romahti siellä. Ei heillä nälkä ollut, heitä vitutti. Nyt vasemmistolaisetkin saivat tuntea, mitä vitutus todella tarkoittaa.
Ja jos ihmisillä ei ole nälkä tai vilu, on vaikea mennä puhumaan indeksitarkistuksista tai vihreän siirtymän välttämättömyydestä. Molemmat ovat tärkeitä teemoja, mutta miten kertoa, että bensan hinnalle on vaikea tehdä mitään eikä menetettyjä palveluita enää saada takaisin?
9. Vastaisku
Vaalitappio ottaa koville ja se näkyy myös puolueen rahoituksessa. Ei puolue kuitenkaan raunioina ole – kriisit ovat aina myös erinomaisia mahdollisuuksia.
Tämän jutun tarkoituksena ei ole pyrkiä näsäviisaasti kertomaan, mitä virheitä muut ovat tehneet. KU on toistanut tismalleen samoja virheitä. Käytämme liian monimutkaista kieltä. Meistä on ollut hauskempaa kirjoittaa abstraktista talouskurista tai finanssipolitiikan virityksestä kuin ruuan hinnasta. Olemme varmasti kirjoittaneet myös vääristä aiheista ja menettäneet kyvyn puhutella monia ihmisiä.
Näihin ongelmiin vasemmistolaisten pitää löytää vastaus yhdessä, tai muuten meitä kaikkia vituttaa kuin pientä eläintä.
Kuuntele myös KU:n Kaikki Uusiksi -podcastin uusin jakso, jossa vaalitulosta analysoidaan yhdessä Paavo Arhinmäen kanssa.
Kuuntele jakso tästä!
uutiskirje 
