Kun kuubalaiset äänestivät maaliskuun 26. päivä lakiasäätävän kansalliskokouksen vaaleissa, demokraattisiin vaaleihin leimallisesti kuuluva epävarmuus loisti poissaolollaan. Sinä päivänä kyllä tavallaan äänestettiin: ihmiset menivät vaalihuoneistoihin ja pudottivat äänestyslappunsa vaaliuurniin.
Mutta oliko kyse todellisista vaaleista? Kuubalaiset eivät pystyneet valitsemaan edustajiaan, vaan ainoa vaihtoehto ehdokkaiden hyväksymiselle oli pidättäytyä koko äänestyksestä.
Jos lakia säätävän kansalliskokouksen jokaiselle paikalle oli jo määritelty voittaja, miksi ylipäätään vaivautua järjestämään vaalit? Miksi ihmiset haaskaavat aikaansa jonottamalla äänestämään? Ja miksi hallitus välittää niin paljon siitä, jos ihmiset eivät äänestä?
Puoluetta ja valtiota ei voi erottaa toisistaan
Perustuslakinsa mukaan Kuuba on sosialistinen tasavalta, jossa niin sanotut ”joukot” äänestävät valtaan ja vallasta pois kaikki valtion johtajat ja kansaa edustavat elimet. Kuuba järjestää säännöllisesti vaaleja, mutta Kuuban kommunistinen puolue CPC on perustuslain mukaan yhteiskunnan ja valtion ylimmäinen eteenpäin vievä voima.
CPC:tä ja valtiota ei voi erottaa toisistaan, ja puolue ja sen ideologia tunkeutuvat yhteiskunnan joka kolkkaan.
Kuubalaiset äänestävät kahdenlaisissa vaaleissa: kunnallisissa ja valtiollisissa.
CPC hallitsee vaaliehdokkaiden valintajärjestelmää, joka valikoi puolueen riveistä ehdokkaita saman määrän kuin avoimia paikkoja. Ehdokkaiden kesken ei ole kilpailua, ja koska useimmissa vaalipiireissä valitaan useampia kuin kaksi ehdokasta, äänestäjälle tarjotaan vaihtoehdoiksi kaikkien tai joidenkin tai vain yhden ehdokkaan valinta tai valitsematta jättäminen. Tullakseen valituksi ehdokkaan pitää saada yli puolet annetuista hyväksytyistä äänistä, joten läpipääsy on ainoa mahdollinen lopputulos. Juuri näin tapahtui maaliskuun 26. päivä.
Loputon voittoputki
Demokratian vähimmäisvaatimukseksi voidaan määritellä se, että siinä elävillä on mahdollista päästä hallituksista eroon ilman verenvuodatusta. Demokratiassa myös vallassa olijat voivat hävitä vaalit. Kuuban vallankumouksen jälkeisessä historiassa yksikään ehdokas ei ole koskaan hävinnyt.
Koska ehdokkaiden kesken ei ole kilpailua, ei Kuubassa ole myöskään vaalikampanjoita. Niiden sijaan on voimakasta poliittista ja sosiaalista painetta osallistua vaaleihin. Poliittinen oppositio ja demokratia-aktivistit sen sijaan suosittelevat äänestämisestä pidättäytymistä.
Viime syksyn paikallisvaaleissa äänioikeuttaan jätti käyttämättä ennätykselliset 31,5 prosenttia äänioikeutetuista. Se on kiusallista järjestelmässä, jonka pitäisi rutiininomaisesti tuottaa yksimielistä joukkojen tukea.
Kuuban hallitus ei säästänyt vaivojaan, jotta vaalivälttelijöiden osuus ei nousisi yhtä korkeaksi kuin syksyn kunnallisvaaleissa. Vastoin itse säätämiään vaalilakeja se vyörytti hellittämättömästi äänestyspropagandaa.
Rituaali ja siitä pidättäytyjät
Äänestyspäivän silminnäkijäraportteja leimasi apatia ja jonojen puute. Kerrottiin myös äänestämättömien häirinnästä ja kotoa noutamisesta.
Seuraavana päivänä julkaistu virallinen lausunto ilmoitti äänestysprosentiksi 76, mikä esitettiin ”vallankumouksellisena voittona”. Koska riippumattomia tarkkailijoita ei ollut, tietoja on mahdoton todentaa. Äänestysprosenttia kuitenkin arvatenkin nosti se, että äänioikeutettuja oli äänestäjäluetteloiden puhdistuksen jäljiltä yli puoli miljoonaa vähemmän kuin edellisissä parlamenttivaaleissa vuonna 2018. Äänestäjiä oli silti vähemmän kuin parlamenttivaaleissa ikinä.
Vaaleista pidättäytymisestä näyttää tulleen vakituinen osa Kuuban vaalirituaaleja. Lisäksi esimerkiksi äänestyslippujen turmelemisen kaltaiset erimielisyyden ilmaisemisen tavat ovat lisääntyneet.
Kuubassa vaalit eivät ole sen enempää keino valita hallituksia kuin mielipiteen ilmaisun kanava. Sen sijaan niillä legitimoidaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti autoritaarinen hallinto, joka esittää itsensä ylivertaisena demokratian muotona. Lisäksi ne innostavat kannattajia ja vähentävät opposition taistelutahtoa.
Rituaaliset vaalit ovat vain yksi monista työkaluista, joilla hallinto varmistaa vallassa pysymistään. Hallitus ei halua kansan aktivoituvan, joten se kriminalisoi mielenosoittajat ja aktivistit ja estää toisinajattelun ilmaukset niin netissä kuin kadullakin.
uutiskirje 