Tämä on luettu jo aika monta kertaa Ari Wahlstenin omista Kit Karisma -kirjoista ja niiden esikuvina toimineista amerikkalaisista kovaksi keitetyistä dekkareista: yksityisetsivä astelee kartanoon tai johonkin muuhun yläluokan pytinkiin saamaan toimeksiannon kadonneen nuoren naisen etsimiseksi.
Niin alkaa myös Wahlstenin seitsemäs Kit Karisma Langennut kaupunki. Se on edelleen hyvä ja pätevä dekkari, mutta ei tee samanlaista vaikutusta kuin edelliset. Perinteen jatkaminen ei enää kirjailijan tässä vaiheessa riitä. Jotain uutta Wahlstenilta odottaisi.
Puhdassydäminen ja moraalinsa kirkkaana säilyttänyt Kit Karisma saa sarjan uusimmassa osassa tehtäväksi etsiä teini-ikäisen aatelistytön, joka seurustelee itseään vanhemman venäläislurjuksen kanssa. Jostain syystä tämän isä paroni Hugo von Baumgarten ei halua tyttärensä Alman tapaavan isoäitiään Elsa von Baumgartenia.
Etsintä vie Kit Karisman uransa ehkä iljettävimmän rikosvyyhdin jäljille. Siihen sisältyy pääasiassa moldovalaisten naisten ja lasten ihmiskauppaa ja lapsipornon tuotantoa, jota johtaa Lihakauppiaaksi kutsuttu venäläistaustainen Felix Kuzmin. Myös Romanian suurlähetystöstä on sekaannuttu asiaan.
Napakka dekkari rullaa sujuvasti. Näppärä sanailu, minä-kertoja ja tuimat tappelukohtaukset tuovat mieleen amerikkalaisten vanhojen dekkarien lisäksi takavuosina ilmiömäiset suositut Jerry Cottonit. Tämä ei ole moite eikä vähättelyä. Silloin kun ylikansallisesta viihteestä oltiin vielä huolissaan, kotimaiset Cottonit olivat laadukas vaihtoehto omassa sarjassaan. Näin etenkin kulta-aikanaan 1970-luvulla.
Langenneessa kaupungissa meno on samalla tavalla suoraviivaista – ehkä liiankin suoraviivaista – kuin entisaikojen kioskisarjoissa. Yksi yllätyskäänne on liian vähän tällaisessa teoksessa.
Teoksessa ei ole sinänsä mitään vikaa. Jos Langennut kaupunki olisi ilmestynyt sarjan alkupäässä, siitä hihkuisi riemusta. Seitsemännessä osassa juttu tuntuu vanhan kertaukselta.
Ari Wahlsten: Langennut kaupunki. 255 sivua, CrimeTime.
lehti 