Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla artikkelin, jossa turvallisuuspolitiikan vaikuttajat esittivät suoraa kritiikkiä presidentti Sauli Niinistöä ja Suomen 2010-luvulla toiminutta ulkopoliittista johtoa kohtaan.
Artikkelissa haastatellut puolustushallinnon ja -politiikan vaikuttajat antoivat ymmärtää, että Niinistö yritti vuosien ajan jarruttaa Suomen lähentymistä Natoon, ja että Suomen ja Yhdysvaltojen sotilaallisesta yhteistyöstä vastasivat “Kaartin kortteli” eli Puolustusministeriö ja Pääesikunta, poliittisten päätöksentekijöiden ohitse.
Helsingin apulaispormestari, vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ihmettelee HS:n artikkelissa esitettyjä näkemyksiä.
– Sauli Niinistö on johtanut ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa rauhallisesti, kuunnellen ja sopivalla varovaisuudella. Päätä pahkaa ei olla menty minnekään, Arhinmäki kertoo KU:lle.
Niinistö jatkoi pitkällä linjalla
Arhinmäki on ollut hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan jäsenenä kahden presidentin aikana: ensin Tarja Halosen kauden lopussa ja sitten Sauli Niinistön kauden alussa, yhteensä kolmen vuoden ajan vuosina 2011-14.
– En nähnyt merkittävää eroa siinä, miten Halonen tai Niinistö ovat johtaneet Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Molempien tapa johtaa on ollut se, että he ovat pyrkineet löytämään laajaa yhteistä näkemystä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ulkopolitiikan konsensushakuisuus on ollut Suomessa pitkään vaalittu periaate, Arhinmäki korostaa.
Myöhemmin Paavo Arhinmäki istui sekä oppositio- että hallituspuolueen edustajana eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa. Hänen mukaansa pyrkimys on ollut aina löytää mahdollisimman laajoja yhteisiä näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä myös eduskunnassa.
Arhinmäki kertoo, että HS:n julkaisemassa artikkelissa häntä mietitytti se, että jutussa puolustushallinnossa työskennelleet kritisoivat avoimesti Sauli Niinistön toimintaa presidenttinä ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkää linjaa.
”Onhan toki sellaisiakin malleja, joissa sotilaat päättävät politiikan sisällöistä ja linjoista, mutta niitä ei yleensä demokratioiksi kutsuta.”
– Tietysti minun korviini särähti se, että sotilaidenko ja puolustushallinnonko pitäisi päättää ulko- ja turvallisuuspolitiikastamme? Länsimaisissa demokratioissa on pidetty arvokkaana sitä, että kansan valitsemat poliittiset päättäjät tekevät päätökset ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Onhan toki sellaisiakin malleja, joissa sotilaat päättävät politiikan sisällöistä ja linjoista, mutta niitä ei yleensä demokratioiksi kutsuta, Arhinmäki paaluttaa.
Jälkiviisastelulla oikeutusta
Toinen Arhinmäen huomion kiinnittänyt seikka liittyy laajempaan keskusteluun Suomen turvallisuuspolitiikan käänteestä.
– Nyt käydyssä keskustelussa ikään kuin tehdään sankareita niistä, jotka ovat olleet Suomen Nato-jäsenyyden kannattajia.
Arhinmäki ihmettelee tapaa, jolla Nato-jäsenyyden kannattamiselle haetaan oiketusta jälkiviisauden kautta. Hänelle on välittynyt kuva siitä, että Naton kannattajat olisivat olleet oikeassa, ja vastaavasti Nato-jäsenyyteen kriittisesti suhtautuneet olisivat olleet jotenkin väärässä, ja heidän pitäisi sen vuoksi hävetä tai myöntää virheensä.
– Herää kysymys, että mitä karmeaa Suomelle tässä nyt on tapahtunut sen takia, ettemme ole olleet Naton jäseniä? Tämähän on whataboutismia parhaimmillaan! Arhinmäki parahtaa.
– Ikään kuin koko jutun juuri olisi siinä, että Suomi olisi ollut kauheassa vaarassa koko ajan, kunnes onnen kaupalla päädyimme Natoon.
Paavo Arhinmäki arvioi, että Suomessa ollaan päinvastoin hoidettu ulko- ja turvallisuuspolitiiikkaa hyvin, säilytetty rauha ja pidetty Suomi turvassa. Hän pitää sitä politiikan onnistumisena.
– Emme me ole tehneet jälkikäteenkään katsottuna mitään virhettä siinä, että emme ole hakeutuneet sotilasliiton jäseniksi jossain aikaisemmassa vaiheessa, Arhinmäki toteaa.
Hän katsoo, että koko keskustelussa on kysymys siitä, että jälkikäteen jotkut haluavat nostaa itseään ja puhua omaa toimintaansa paremmaksi.
– Jos ajatellaan demokraattisesti, niin Suomessa sekä kansan että poliitikkojen enemmistö oli pitkään Nato-jäsenyyttä vastaan. Olisihan se aika erikoista, että kenraalit olisivat siitä välittämättä vienneet Suomea sotilasliittojen jäseneksi.
Nato-optio ei ollut mikään hämäys
Paavo Arhinmäki kummeksuu myös ex-suurlähettiläs Hannu Himasen puheita siitä, että niinsanotun Nato-option todellinen funktio oli Nato-jäsenyyden vastustaminen. Nato-optiolla tarkoitetaan hallitusohjelmiin sisällytettyä kirjausta, jonka mukaan Suomi piti mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä ulkopolitiikan välineenään.
–Nimenomaan Nato-jäsenyyden vastustajat suhtautuivat varsin kriittisesti niinsanottuun Nato-optioon. Nato-jäsenyyden kannattajat sen sijaan pitivät tärkeänä sen kirjaamista hallitusohjelmiin. Tässä Himanen on täysin väärässä, Arhinmäki sanoo.
Arhinmäki muistuttaa, että siihen asti, kunnes Venäjä laajensi sotaansa Ukrainassa keväällä 2022, enemmistö suomalaisista piti hyvänä sitä, että Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton.
–Nato-optio oli kuitenkin myös fakta, ja se tunnustettiin myös vasemmistoliitossa. Suomi on itsenäinen valtio, joka tekee itse ratkaisunsa omasta ulko- ja turvallisuuspolitiikastaan. Siihen kuuluu myös mahdollisuus hakea sotilasliittojen jäsenyyttä. Me päätämme siitä itse, ei kukaan muu.
uutiskirje 
