Yksi Helsingin kantakaupungin tietyö on kevään ja alkukesän aikana saanut suuret mittasuhteet. Kyse on ydinkeskustassa olevan Esplanadin pyörätiekokeilu, josta on kirjoitettu lukemattomia juttuja.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kiinnitti huomiota, kuinka samaan aikaan paljon useamman ihmisen arkeen vaikuttava raideliikenteen remontti ei ole saanut aikaan juttutulvaa.
– Ei ole valitusta, vaikka junat ovat täynnä ja vuoroja vähennetty. Toiset ovat ymmärtäväisiä, toiset ei, Honkasalo kirjoitti Twitterissä.
”Algoritmit syöttävät toisilleen tavaraa”
Esplanadin kohdalla valitusta sitten onkin riittänyt – etenkin sitä on riittänyt Twitterissä. Viestinnän tutkija Timo Harjuniemi Helsingin yliopistolta huomauttaa, että julkisuutemme on algoritmisoitunut. Twitterissä viestien näkyvyyttä ohjaavat algoritmit suosivat kärkevyyttä ja vastakkainasettelua.
– Sosiaalinen media tuntuu toimivan julkisen mielipiteen ilmapuntarina. Ihmiset, joilla on aikaa olla Twitterissä, voivat suuttua tai kehittää jonkinlaisen kohtauksen kulttuurisodan aiheista. Se näyttää Twitteriä niin ikään seuraavien toimittajien silmään kiinnostavalta.
Tästä seurauksena on, että hyvin mitättömät kohut – kuten esimerkiksi yksi tietyö – saavat paljon julkisuutta. Harjuniemi kysyykin, mikä on kulloisenkin aikaa hallitsevan mediavälineen johtava logiikka.
– Joku voi argumentoida aika marxilaisesti, että politiikan julkisuus vaikuttaa niin skandalöösiltä ja jatkuvista pienimuotoisista kohuista pyörivältä, koska mediaympäristö on sellainen. Olemme tulleet pois siitä, että keskiluokkaiset toimittajat ovat sen mediaympäristön herroja ja rouvia, jotka kuratoivat päivittäisen sanomalehden arvostettuun muotoon.
Kyse on siis jälleen median kohtaamasta muutoksesta. Aiemmin toimittajat olivat portinvartijoita, jotka päättivät julkiset keskustelunaiheet. Nyt tämä asetelma on hajonnut, kun kuka tahansa voi tuottaa sisältöä. Pulassa ovat niin painetut sanomalehdet kuin perinteinen televisio.
– Perinteinen media luovii osana ekosysteemiä. Ennen se oli portinvartija, nyt se on osa viritystä, Harjuniemi tiivistää.
Tähän viritykseen kuuluu myös se, että entistä harvempi lehti on enää valtakunnallisessa julkisuudessa näkyvää. Helsingin Sanomat, Yle, Iltalehti ja Ilta-Sanomat dominoivat verkon puolella. Aikoinaan hyvin vahva maakuntalehdistö on heikentynyt.
– Johtaako se siihen, että tuleeko kansallisesta julkisuudesta entistä vahvemmin pääkaupunkiseutulaista julkisuutta, missä kaikki keskeiset toimitukset ovat. Silloin jopa helsinkiläisten enemmistön kannalta täysin mitättömät aiheet voivat saada kohtuuttoman ison roolin mediajulkisuudessa, Harjuniemi pohtii.
Twitter ottaa roolia
Harjuniemi on tutkimuksissaan käsitellyt Twitterin roolia. Juuri Twitteristä on muodostunut politiikan ja asiantuntijajulkisuuden keskeinen kenttä, jota toimittajat seuraavat paljon – koska on pakko, Harjuniemi sanoo.
Suomenkielistä Twitteriä käyttää hyvin pieni – oikeastaan marginaalinen osa väestöstä, mutta koska käyttäjät koostuvat asiantuntijoista ja poliitikoista, on alustalla paljon valtaa.
– Toimituksissa tartutaan herkemmin siellä kuohuttaviin juttuihin.
Ja tästä seuraa helposti melkoinen kehä. Ensin toimittaja tarttuu Twitterissä kuohuttavaan aiheeseen, esimerkiksi Esplanadin tietyöhön, ja kirjoittaa siitä jutun. Aihe kerää runsaasti lukijoita, joiden määrää seurataan toimituksissa reaaliajassa.
– Siitä tulee luuppi, jossa algoritmit syöttävät toisilleen tavaraa. Jutut, jotka ovat sosiaalisen median algoritmin syöttämiä, näyttäytyvät kiinnostavilta toimituksen lukija-analytiikan kannalta. Siitä tehdään juttuja, jotka herättävät lisää kohua sosiaalisessa mediassa.
– Siinä on aika pirullinen logiikka, Harjuniemi huomauttaa.
Algoritmisoitunut julkisuus
Sosiaalisen median, etenkin Twitterin valta tiedotusvälineiden aihevalinnoissa näkyi myös pääministeri Sanna Marinin ympärillä velloneen juhlintakohun aikana. Ja niin se on näkynyt monien muidenkin kohujen kohdalla.
– On kiehtova juttu, miten julkisuus on algoritmisoitunut, Harjuniemi sanoo.
Massamedioiden aikakaudella yleisö oli melko passiivista, ja toimitukset päättivät, mitä se luki. Postiluukusta tuli sanomalehti, jonka aineisto oli toimituksen tarkkaan määrittelemää.
– Sosiaalinen media haluaa mediasisältöön hyvin tunnevetoisesti osallistuvaa porukkaa. Siinä on tietty demokraattinen ulottuvuus, mutta samalla se palvelee vain jatkuvaa sisältösykliä.
Twitter-kohua voi alkaa pitää jonkinlaisena kansan pulssina, vaikka se ei sitä millään tavoin ole.
– Toimituksissa on helpompaa seurata kuviteltua kansan pulssia. Ei tarvitse enää lähteä kaduille kyselemään. Se on harhainen kuva, mutta iltapäivälehdistä näkee, että some-kansan raivostuminen jostain asiasta on keskeinen juttuformaatti. Se toimii julkisen mielipiteen kuumemittarina.
uutiskirje 
