Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, maailma on siirtymässä monien puheiden mukaan kohti uudenlaista blokkien aikakautta. Kuinka paljon perää tässä väitteessä on?
Onhan siitä puhuttu jo iät ja ajat, joten siinä mielessä asiassa ei ole mitään uutta. Toisen maailmansodan jälkeen ainakin talouteen liittyvissä asioissa meillä oli aika yksinapainen maailma, jossa Yhdysvallat oli hegemoninen valtio. Nähtävissä oli myös jossain mielessä geopoliittista kahden blokin ja kolmannen maailman jakoa.
Olemme eläneet 90-luvun historian lopun ja 2000-luvun alun jonkinlaisen tietynlaisten läntisten arvojen leviämiseen luottamisen vallassa. Nyt sitten näyttää, että tulee jotain aivan uutta, mutta eihän moniblokkisuus historiallisesti mitään kovin uutta ole.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on lisännyt keskustelua siitä, onko syntymässä jako lännen ja sellaisen blokin, johon on pyrkinyt enemmän maita mukaan, välillä.
Yhtenä isoimpana kysymyksenä kaikessa on Kiinan voimistuminen.
Onko Yhdysvaltain hegemoninen asema murtunut?
Jo pitkään ollut merkkejä, että Yhdysvaltain hegemoninen asema maailmanpolitiikassa ja maailmantaloudessa ei ole sitä mitä se oli joskus aiemmin. Onko se kadonnut, heikentynyt vai vielä olemassa – siitä voi keskustella.
Aseiden tulivoimalla mitattuna Yhdysvallat on erityisen vahva. Jollain toisilla indikaattoreilla murtumia on ollut enemmän esillä.
Ryhmittymisessä tuntuu olevan paljon tunkua Brics-maiden (Brics koostuu Brasiliasta, Venäjästä, Intiasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikasta) joukkoon. Ei ole olemassa selkeää virallista ilmoittautumislistaa, mutta Etelä-Afrikan ulkoministeri on puhunut 19 maasta. Jos siellä vilahtelee Meksiko, Nigeria, Saudi-Arabia ja Indonesia, niin ne ovat isoja pelureita. Yhteenlaskettu osuus erilaisilla mittareilla – talous, väkiosuus – alkaa olla merkittävä.
Brics ei ole mitenkään yhtenäinen yhteenliittymä, mutta siinä on selkeää siirtymää. Aiemmin se oli mielletty talouskysymyksissä toisiinsa jotenkin kytkeytyvien maiden keinotekoiseksi liitoksi, joka on synnytetty ulkopuolelta. Nyt se on saanut geopoliittista potkua.
Mitä enemmän Bricsiin tulee maita, sitä selkeämpää on, että kyseessä on Kiina ja Kiinan ystävät. Se korostaa Kiinan nousua, jos miettii valtioiden roolia.
Bricsin kasvuun vaikuttaa Ukrainan sota ja myös Lulan tulo presidentiksi Brasiliassa. (Brasilian ex-presidentti) Jair Bolsonaron kanssa yhteistyötä ei syntynyt, koska Bolsonaro suhtautui Kiinaan niin nihkeästi.
Useissa länsimaisissa tiedotusvälineissä Lula nähtiin Brasilian toivona presidentinvaaleissa. Tässä valossa on mielenkiintoista, jos Lula pumppaa nyt uutta virtaa Bricsiin.
Kommentoinkin viime vuonna, että jos Lula voittaa vaalit, niin lännessä tullaan pettymään siihen, millä tavalla Lula suhtautuu Kiinaan ja Venäjään. Näin on jossain määrin käynyt, vaikka asiaa myös liioitellaan.
Brasiliahan on äänestänyt Venäjän tuomitsemisen puolesta. Helposti ajatellaan, että Lula on täysin Venäjän ja Kiinan leirissä. Brasilia ei ole Venäjän tai Kiinan talutusnuorassa, muttei myöskään osallistu talouspakotteisiin. Samaan aikaan Brasilia sanoo, että jos Vladimir Putin tulisi maahan, häkki heilahtaisi heti.
Lula kommentoi maailmanpolitiikkaa vähän kuin futismatsia. Sieltä tulee vähän löysiä heittoja – tilanteen mukaan rennolla otteella. Sammakoita tulee myös.
Aika monet voivat löytää mieleisensä Lulan, ja siihen sopivan lausunnon. Lula on putinisti, siihen varmasti löytyy lausunto. Lula on Yhdysvaltain nöyrä myötäilijä, aivan varmasti löytyy myös lausuntoja, jotka tukevat tätäkin tulkintaa.
Olemme tästä kanssasi aiemminkin puhuneet, mutta lännessä on puhuttu paljon niin kutsutun sääntöperustaisen järjestyksen tuhoutumisesta. Mutta eikö voi myös väittää, että länsi ei ole kovin hyvin seurannut näitä sääntöperustaisen maailman sääntöjä?
Helposti tulee mieliala, että jos venäläiset eivät noudata sääntöjä, miksi meidänkään pitäisi. Ehkä tämä näkyy suomalaisessa keskustelussa vielä enemmän. Se näkyy keskustelussa Ahvenanmaan asemasta. Myös siinä, pitäisikö venäläistaustaista omaisuutta ottaa omistajiltaan pois tavalla, joka ehkä loukkaa omaisuudensuojan vinkkelistä pelisääntöjä, joiden loukkaamista omaisuudensuojan korostajat ovat perinteisesti pitäneet aina vääränä.
Voittaako Venäjän vastustaminen omaisuudensuojan pyhyyden?
Jos miettii pelisääntöjä, niin otetaan esimerkiksi Yhdysvallat ja Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC. Oletamme, että länsi on rakentanut Kansainvälisen rikostuomioistuimen, joka on asettanut pidätysmääräyksen Putinille.
Tässä asetelmassa läntisen sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen yhden ydinpilarin – Kansainvälisen rikostuomioistuimen – kohdalla Yhdysvalloissa on säädetty laki, joka mahdollistaa sen, että Yhdysvaltain sotilaat hyökkäisivät toiseen Nato-maahan hakemaan sotilaallisin keinoin pois maahan pidätetyiksi joutuneet yhdysvaltalaiset.
Tämä vain yhtenä esimerkkinä ajattelusta, että olisi sääntöperustaisuus, jota länsi noudattaisi. Siihen on poikkeuksia.
Mutta toki kansainvälisissä rahoituslaitoksissa tehdään päätöksiä ihan sääntöjen mukaan. On siinä joku pointti, että lännessä noudatetaan sääntöjä enemmän.
Kuin jossain muualla?
Niin. Puhutaan säännöistä, jotka on luotu aika merkittäviltä osin tilanteessa, jolloin esimerkiksi G7-järjestössä edustetut maat olivat määräävämmässä asemassa maailman pelisääntöjen luomisessa. Pelisääntöjen luojille niiden noudattaminen ei ole kauhean vaikeata.
G7:ssä on Aasiasta tasan yksi maa eli Japani. Silloin kun G7 perustettiin (vuosi 1975), ei kenellekään tullut juuri mitään muuta maata mieleenkään kuin Japani. Nyt jos mietittäisiin, mitkä ovat vahvoja toimijoita, ei Japani tulisi kaikille ensimmäisenä mieleen.
G7:n kautta voi suoraan hypätä YK:hon ja sen turvallisuusneuvostoon. Siellä istuvat edelleen pysyvinä jäseninä Yhdysvallat, Ranska, Britannia, Venäjä ja Kiina.
Siinä on se sääntöperustaisuus. Säännöt on tehty sellaisiksi, että sitä on sääntöjä rikkomatta lähes mahdoton muuttaa.
Sääntöperustaisuus on siinä mielessä tullut isommaksi ja lisääntynyt, jos miettii esimerkiksi sijoittajasuojasääntelyä. On perustuslain kaltaisia eli muita sääntöjä vaikeammin muutettavia sääntöjä, joilla asioita voidaan lukita kiinni vähän samalla tavalla kuin YK:n turvaneuvoston järjestelyt.
Siinä on jotain samaa, kun luodaan sääntöjä, joilla suojataan investointeja. Sääntely on lisääntynyt. Parlamentit voivat yrittää äänestää uusien sääntöjen puolesta, mutta aiemmin on luotu sääntöjä, jotka on tehty vaikeammin muutettavaksi. Ne suojaavat vaikkapa kansainvälisiä suuryrityksiä, siinä mielessä sääntöperustaisuuden oletus pitää paikkansa.
Joku voisi nähdä ongelmia tällaisessa sääntöperustaisuudessa.
Se on vähän, että mistä säännöistä tykkää.
Tämä ehkä kertoo myös, että koko sääntöperustaisuus on aika ongelmallinen termi.
Juuri näin. Se nousi joitakin vuosia sitten Suomessa vähän mantran kaltaiseksi asiaksi, että nyt Suomi ulkopolitiikassa tavoittelee nimenomaan sääntöperustaisuutta.
Nyt menemme ehkä whataboutismiin, mutta kuinka paljon Yhdysvaltain hyökkäys Irakiin vuonna 2003 on vaikuttanut siihen, että moni maa ei ole halunnut tuomita Venäjän hyökkäystä. Jossain määrin Yhdysvaltojen voi nähdä toimineen silloin samoin kuin Venäjä nyt.
Onko Irakin sota yksinään kauhean iso tekijä? Se on osa ajatusta, miksi nyt pitäisi tuomita tämä Venäjän hyökkäys ja osallistua pakoterintamaan, kun on ollut niin paljon muutakin. Siinä Irakin sota on yksi viittaus.
Joku toinen saattaa viitata Israel–Palestiina-kuvioon, joku saattaa viitata oman lähialueensa konfliktiin esimerkiksi Jemeniin. Niihin ei ole samalla tavalla kiinnitetty huomiota.
Yhtäältä on whataboutistinen juttu, että Yhdysvallat on tehnyt vähän samaa kuin Venäjä tekee nyt ja toisaalta maailmassa on lukemattomia konflikteja, miksi meidän pitäisi nyt kaukaiseen asiaan ottaa kantaa. Jos eurooppalaiset eivät ole tähän meidän asiaamme kiinnittäneet aktiivisesti huomiota, miksi meidän pitäisi tulla johonkin asiaan Euroopassa niin aktiivisesti mukaan.
Jokuhan voi sitten ajatella, että nyt on hyvä sauma saada vaikka venäläisiä tuotteita edullisemmin. Osalle haluttomuudesta ryhtyä pakotteisiin se lienee pääsyy, ja sitten sille keksitään kaikenlaisia hyviä moraalisia whataboutistisia perusteita.
Monista maailman kolkista katsottuna Ukrainan sota näyttäytyy vain alueellisena konfliktina, johon ei haluta sotkeutua.
Ilman muuta. ”Mikäs maailman napa te kuvittelette olevanne, että teidän pikku konfliktinne kaukaisessa Euroopassa pitäisi meille olla maailman tärkein asia.”
Afrikka nähdään usein yhtenä monoliittina, vaikka kyseessä on yli 50 maasta koostuva maanosa. Yksistään Kongon demokraattinen tasavalta on Länsi-Euroopan kokoinen. Joka tapauksessa Venäjälle riittää ymmärrystä Afrikasta, ainakin osittain Neuvostoliiton perintönä. Neuvostoliittohan tuki monien Afrikan maiden vapautusliikkeitä, jotka taistelivat eurooppalaisia siirtomaita vastaan.
Osittain, mutta eihän Venäjällä talouslihaksia sillä tavalla ole ja Kiinalla taas on. Se mikä näyttäytyy Venäjän miellyttämiseltä, voikin joskus olla Kiinan miellyttämistä.
Monien maiden toimissa Venäjän mielistely saattaa olla Kiinan mielistelyä. Kiina ei tykkää, jos Venäjä tuomitaan, vaikka Venäjä onkin vähän epärelevantti.
Joillekin Venäjä voi olla merkittävä esimerkiksi lannoitteiden, ydinenergian tai Wagner-palkka-armeijan kautta, mutta joillekin toisille Venäjä on aika marginaalinen toimija.
Eli kysymys onkin, että kuka rakentaa parhaillaan satamaa tai vetää asvalttia maan teille?
Kyllä. Ja se on Kiina, joka vetää, ei Venäjä.
Tässä tulee myös se, miksi Bricsiä ei kannata pitää liian yhtenäisenä. Intiassa on epäilyksiä ja kritiikkiä Kiinan ”Uusi silkkitie” -hanketta kohtaan muun muassa sen takia. Kiina rakentaa sitä Pakistanin kautta. Se ei miellytä Intiaa.
Juuri Kiinan ja Intian jännitteillä Brics on vähemmän yhtenäinen kuin helposti huomataan.
Kuinka uudesta asiasta lopulta tässä puhumme? Maailmanhistoria on täynnä muutoksia maiden ja alueiden voimasuhteissa.
Eihän se itsessään mikään uusi juttu ole, jos nyt rajaamme ajanjakson mielivaltaisesti viimeiseen 500 vuoteen, joiden aikana on ollut valtiotoimijoiden roolin voimistumista.
On ollut oletus, että valtiot määrittävät kansainvälistä politiikkaa. Minusta on selvää, että se on heikkenemässä ja toimijoita on monenlaisia.
Voiko Kiinasta tulla samanlainen toimija kuin Yhdysvallat oli toisen maailmansodan jälkeen tai Britannia oli jossain vaiheessa 1800-lukua? Ei, koska ei mistään maasta enää tule.
”Tekoälyn potentiaali murtaa väkivaltakoneiston monopoli on aika ilmeinen, kun se kytkeytyy aseteknologiaan.”
Yritysluontoiset toimijat ovat tulleet myös aiempaa poliittisemmiksi toimijoiksi. Pidän ilmeisenä, että maailmasta on tulossa aiempaa kaoottisempi ja ennustamattomampi. Toimijoita on enemmän, Yhdysvaltain rooli on vähäisempi ja Kiinan suurempi, mutta ei yhtä suuri kuin Yhdysvalloilla.
Siinä on paljon ennustamatonta.
Tekoälyskenaariot voivat tuoda tähän monenlaista ennakoimatonta asiaa. Tekoälyn teknologisella kehittymisellä voi olla aika isokin vaikutus taloudelliseen tehokkuuteen.
Sitä on vaikea ennustaa, tekoäly voi sekoittaa pakkaa aika tavalla. Tieteen ja teknologian kehityksessä sattumalla on oma roolinsa.
Kun yritykset vetävät tekoälyn kehitystä, voi olettaa niiden roolin muuttuvan jatkossa entistä merkittävämmäksi myös politiikassa.
Perinteisesti on ajateltu, että valtioiden vallan yksi keskeinen osa on väkivaltakoneiston legitiimi hallinta. Se tekee valtiosta poliittisen toimijan.
Aseteknologiaan kytkeytyvän tekoälyn potentiaali murtaa väkivaltakoneiston monopoli on aika ilmeinen.
uutiskirje 
