Sosiaalidemokraattien uuden puheenjohtajan Antti Lindtmanin toiminta muistuttaa Britannian työväenpuolueen labourin johtajan Keir Starmerin temppuja. Lindtman junttasi SDP:n puoluekokouksessa suosikkinsa puoluesihteeriksi ja syrjäytti samalla vasemmistolaisemmat ehdokkaat.
On sinänsä ymmärrettävää, että Lindtman halusi itselleen parhaiten sopivan henkilön puoluesihteeriksi. Jos puolueen puheenjohtajan ja puoluesihteerin suhde ei toimi, on puolue nopeasti vaikeuksissa. Siitä on paljon näyttöä.
Kevään vaaleissa kansanedustajan paikasta luopuneen Erkki Tuomiojan sanat kertovat paljon. Vuosikymmeniä kansanedustajana istunut Tuomioja kirjoitti Facebook-sivuillaan, että olisi halunnut päästä äänestämään muistakin kuin puoluejohdon hyväksymistä ehdokkaista.
Britanniassa Keir Starmer on puhdistanut labourin eturivistä vasemmistolaisempia poliitikkoja. Siten Starmer on pyrkinyt tekemään pesäeroa lopulta puheenjohtajana pahasti epäonnistuneen Jeremy Corbynin aikaan labourissa. Moni Corbynin ajan ohjelmista on kyllä kelvannut itsekin Corbynin lähipiiriin kuuluneelle Starmerille.
Labour kyllä johtaa mielipidemittauksia selvästi, mutta on sisäisesti riitainen. Vasemmistosiipi puolueessa on kaikkea muuta kuin tyytyväinen, eikä ihme, kun se on joutunut puhdistuksen kohteeksi.
Kaupunkihype
Sanna Marin teki SDP:stä monella tavalla muodikkaan. Puolueen ympärillä oli keväällä täysin poikkeuksellinen hype Helsingissäkin, mitä moni demari seurasi epäuskoisena. On hyvä kysymys, miten Lindtmanin SDP puhuttelee äänestäjiä isoissa yliopistokaupungeissa.
Marinilla olisi ollut mahdollisuus tehdä SDP:stä progressiivinen, moderni vasemmistopuolue. Paradoksi toki on, että Marin ei todellakaan ole niin progressiivinen kuin häntä pidetään.
Joka tapauksessa Marinin projekti SDP:ssä päättyi monista syistä. Puolue on myös näyttänyt ulkopuolella yhtenäiseltä, mutta pinnan alla on koko ajan kuplinut. Marinin linjaan pettyneet demarit ovat odottaneet vuoroaan.
Nyt he sen saivat. Vastaiskua ei tarvinnut kauan odottaa, aivan kuten sitä ei tarvinnut odottaa labourissakaan.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Lindtmanilla kestää korjata puoluekokouksessa syntyneet vauriot. Voi myös olla, että korjaustöihin ei niin paljon haluja ole.
uutiskirje 
