Mitä on sosialismi? Sitä tanskalainen poliitikko ja nykyään Enhedslisten-puolueen johtaja Pelle Dragsted pohtii. On helppo sanoa olevansa sosialisti, mutta mitä se oikein tarkoittaa.
– Meillä ei voi olla vain isoa slogania, että olemme sosialisteja. Jos haluamme siirtyä kohti jälkikapitalistista yhteiskuntaa, meidän pitää pystyä vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin, Dragsted sanoo KU:n haastattelussa.
Näihin kysymyksiin Dragsted lähti hakemaan vastauksia, ja työn pohjalta syntyi kirja Pohjoismainen sosialismi – Kohti demokraattista taloutta. Kirjan yksi teesi on, että sosialismi ei ole mikään utopia vaan Pohjoismaiden talouksissa löytyy jo nyt sosialistisia piirteitä. Yhtenä esimerkkinä Dragsted mainitsee kirjastolaitoksen.
– Pohjoismaissa on aika isot julkiset sektorit verrattuna muihin maihin – täällä kansa omistaa tuotantovälineitä, Dragsted tiivistää.
Julkisen sektorin lisäksi Dragsted mainitsee yksityiseltä puolelta osuuskunnat, jotka ovat Pohjoismaissa suuremmassa roolissa kuin muualla. Dragstedin kotimaassa Tanskassa on esimerkiksi runsaasti osuuskuntapohjaista asumista.
Tärkeintä osuuskunnissa on niiden hallintamuoto eli se, että johto on vastuussa osuuskunnan jäsenille.
– En sano, että nämä ovat täydellisiä ja sosialistisia utopioita. Mutta ne ovat erilaisia kapitalistisesta osasta taloutta, ja enimmäkseen ne eivät keskitä pääomaa.
Kapitalismin suurimpana ongelmana Dragsted pitää pääoman keskittymistä. Samalla keskittyy myös vaikutusvalta. Ja kun voitontavoittelu johtaa ajattelua, vaikuttaa se toimintaan.
– Päätösten tekeminen kapitalismissa estää myös ratkaisun löytämisen ilmastokriisiin.
Valtio veti
Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa elettiin valtiovetoisen talouspolitiikan aikaa. Julkiset sektorit laajenivat ja terveydenhuolto tuli paremmin kaikkien saataville, minkä lisäksi koulutusjärjestelmiä muutettiin tasa-arvoisemmiksi. Suomessa paras esimerkki tästä on peruskoulujärjestelmän luominen. Britanniassa puolestaan kansallinen terveyspalvelu perustettiin heti sodan jälkeen.
1970-luvun lopulla talouden suunta alkoi muuttua, kun uusliberaali ajattelu valtasi alaa. Kylmän sodan päättymisen jälkeen vauhti kiihtyi entisestään.
– Uusliberaalin aikakauden aikana olemme nähneet kapitalistisen alueen laajenevan, Dragsted sanoo.
Tästä päästään Dragstedin kirjan perusteesiin: talouden suunta pitää taas kääntää.
– Kirjan teoreettinen osuus eroaa ehkä hieman siitä, miten sosialismi yleensä on ajateltu. Sosialismi on yleensä nähty kapitalismin korvaavana järjestelmänä.
– Yritän kuvailla järjestelmää sekataloutena, jossa tuotanto on mahdollista järjestää eri tavoin. Päämääränä on liikkua kohti taloutta, jossa yritykset ovat demokraattisesti omistettuja.
”Sosialismi antaa vapautta.”
Dragsted huomauttaa, että kapitalistisiksi valtioiksi niputetaan huomattava erilaisia maita. Yhdysvallat ja Suomi ovat molemmat kapitalistisia, mutta maiden talousjärjestelmät eroavat huomattavalla tavalla toisistaan.
– Se johtuu sosialismin määrästä.
Kapitalismi onkin hyvin epädemokraattinen tapa järjestää talous, siinä missä sosialismin ajatuksena on demokraattinen hallinta.
– Sosialismi antaa vapautta.
Kirjassaan Dragsted tarjoaa esimerkkejä, miten kulkea kohti sosialismia. Tästä päästään Dragstedin alussa mainitsemiin vaikeisiin kysymyksiin. On helppo julistaa tavoitteeksi, että tuotantovälineet pitää sosialisoida.
– On helpompaa kuvitella sosialistinen yhteiskunta, kun tiedostaa, että meillä on jo tapoja toteuttaa tuotantoa demokraattisesti.
Vallankumouksellinen reformi
Dragsted ei julista vallankumousta ja nopeaa muutosta. Siinä mielessä hänen ajattelunsa on reformistista, joka puolestaan on usein liitetty sosiaalidemokraatteihin.
– Olen aina pitänyt jaottelua reformin ja vallankumouksen välillä tyhmänä. Vaikka olisi vallankumouksellinen, vallankumouksen jälkeen pitää tehdä paljon reformeja. Vallankumous ei ole tärkeä osa, tärkeä osa on muuttaa omistustapoja.
– Reformi on sanana muuttunut. Sosiaalidemokraattinen ajatus reformista oli alun perin ajatus siirtymisestä reformien kautta sosialistiseen talouteen. Sosiaalidemokraatit jättivät tällaisen reformismin 1960–70-luvuilla. He hyväksyivät olla haastamatta kapitalismin omistajamallia.
”Valta ja tulot on jaettu aiemmin omistussuhteiden muodossa. Sinne pitää mennä, jotta ne voi muuttaa.”
Tämän vuoksi Dragsted tiivistää, että pohjoismainen sosiaalidemokratia on onnistumisen ja epäonnistumisen tarina. Koska he hyväksyivät kapitalismin epädemokraattisen ominaisuuden, säilyi valta myös harvoilla.
– Tämä on opetus meille. Kun saa vallan, ei pidä vain jakaa uudelleen varallisuutta. Pitää kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä sitä ennen tehdään. Uudelleenjakaminen on sama kuin myöhästyisi juhlista.
Toki varallisuuden uudelleenjakaminen on tärkeää, Dragsted lisää. Mutta pääpainon pitää olla sitä ennen tapahtuvissa mekanismeissa.
– Valta ja tulot on jaettu aiemmin omistussuhteiden muodossa. Sinne pitää mennä, jotta ne voi muuttaa.
Oikeiston perinteinen mantra on, että vasemmisto katsoo aina taaksepäin. Tälle väitteelle Dragsted hymähtää. Samoin hän tyrmää väitteen, että vain vasemmisto haluaa puuttua markkinoiden toimintaan.
– Todellisuudessa kyse on kahdesta eri tavasta järjestää talous, ja molemmat tarvitsevat instituutioita ja lakeja. Markkinoita säännellään paljon, mutta nyt niitä säännellään pääoman omistajien hyödyksi eikä enemmistön.
Oikeisto vie
Dragstedin näkemyksille on vasemmistolaisen helppo nyökytellä hyväksyvästi. Niissä on kuitenkin tällä hetkellä yksi pieni ongelma – länsimaailmassa on käynnissä oikeistokäänne.
Dragstedin omalle puolueelle kävi Tanskan vaaleissa samoin kuin vasemmistoliitolle Suomessa. Isojen kaupunkien ulkopuolella kannatus putosi roimasti.
Vasemmisto muuttuu Tanskassa samalla tavalla kuin Suomessa ja muissa länsimaissa. Kannatus keskittyy yliopistokaupunkeihin, ja kannattajat sekä äänestäjät ovat entistä korkeammin koulutettuja.
– Tämä on ehkä kiireisin asia, joka pitää ratkaista, Dragsted sanoo.
Ongelma on monitahoinen. Yhtäältä kyse on siitä, mitä asioita vasemmisto nostaa tai sen koetaan nostavan esiin. Jos aiheet tuntuvat ihmisistä kaukaisilta, ei silloin ensimmäiseksi tule mieleen äänestää vasemmistoa.
– Pitää keskittyä luokkaan. Tämä voi kuulostaa banaalilta, mutta analyysimme yhteiskunnasta on, että se koostuu luokista. Sellaisessa yhteiskunnassa on risteäviä etuja, ja niitä on kaikkialla. Tällaisiin asioihin pitää keskittyä.
Ja sitten vasemmiston pitää käydä hyökkäykseen, Dragsted sanoo. Hyökkäyksellä hän tarkoittaa aloitteen ottamista muun muassa talouskeskustelussa.
– Kirjassani yritän antaa analyyttisen kehikon sitä varten. Kirjassa yritetään paikantaa, mistä talouseliitin valta tulee ja miten tavallisten ihmisten valtaa voidaan laajentaa eliitin kustannuksella.
– Jos ihmiset luottavat meidän olevan heidän takanaan, silloin voimme tehdä paluun laajana työväenluokan puolueena.
uutiskirje 
