Liman keskustassa käy kuhina, kun koulujen lukuvuosi on alkamassa ja perheet ostavat koulutarvikkeita torilta. Ihmiset suojautuvat 40 asteen ennätyshelteen keskellä luovin keinoin: moni kantaa sateenvarjoa tai pitää lippalakkia, jonka huipulle on asennettu päivänvarjo, ihmiset varjostavat päätään ostoskasseilla ja kouluvihkoilla tai viilentävät itseään minikokoisilla käsituulettimilla. Jäähilejuoman myyjä Hector Contrerasille helleaalto on sesonkiaikaa:
– Bisnekselleni helle on eduksi, joten kestän sitä pakon sanelemana. Vapaa-ajalla en pysty poistumaan kotoani paahteen takia.
Alkuvuonna ilmasto kuumeni jo yli pelätyn 1,5 asteen, EU:n ilmastontutkimuspalvelu Copernicus ilmoitti. Ilmastokriisin aiheuttamia haittoja ei voi enää estää, ja ongelmat kasautuvat globaaliin etelään.
Käsillä on ensinnäkin kansanterveysongelma. Pitkäkestoiset, yli 40 asteen lämpöaallot ovat yleistymässä, ja ne rasittavat erityisesti lapsia, joiden keho ei kestä kuumuutta yhtä hyvin kuin aikuisten
Perun opetusministeri tiedotti, että koulujen kannattaa siirtää lukukauden aloitusta myöhemmäksi tai järjestää etäopetusta liian kuumien luokkahuoneiden vuoksi. Myös ulkoliikuntaa kannattaa välttää, ja koulujen pitäisi sallia lapsille lippikset ja kevyet kesävaatteet. Perinteisesti maassa on koulupukupakko, minkä vuoksi lämpöhalvaukset, kuivuminen ja auringonpistokset ovat vaarana.
Terveydenhoitojärjestelmän pitää varautua myös siihen, että hengityselinsairaudet ja sydäntaudit tulevat lämpöaaltojen vuoksi lisääntymään, samoin dengue-kuume ja zika-virus, koska niitä välittävät hyttyset yleistyvät lämpimässä säässä. Myös mielenterveysongelmat lisääntyvät, koska hellesäät rajoittavat elinmahdollisuuksia. Ensimmäinen lämpökuolema raportoitiin helmikuussa.
– Vaikka tiedämme, että epidemiologisesti tietyt tapaukset yleistyvät vuosi vuodelta, varautuminen on silti puutteellista, yksityisellä San Gabriel -klinikalla työskentelevä ihotautilääkäri Joel Chalco sanoo.
Chalcon praktiikka on nykyisin neuvontatyötä: ihmisten pitää suojautua auringolta, jotta elinikäinen säteilyannos ei kumuloituisi liian suureksi ja aiheuttaisi ihosairauksia.
Hänen mukaansa terveysongelmat palautuvat epätasa-arvoon: Liman köyhillä alueilla on puutteellinen viemäriverkko ja vesipula, joka tulee tulevaisuudessa vain pahenemaan.
– Tulee voimaton olo, kun vien köyhien alueiden terveyskampanjoissa ihovoiteita lapsille, joilla on jokin ihosairaus, kun samanaikaisesti heillä ei ole puhdasta juomavettä. Työ tuntuu välillä saattohoidolta, Chalco sanoo.
Maailmanpankki arvioi, että vailla taloushuolia elävät ihmiset sietävätkin kuivuuden tai tulvien tapaisia ongelmia kymmenen kertaa paremmin kuin köyhyydessä elävät ihmiset. Ilmastokriisin seuraukset osuvat kipeimmin lapsiin, ikäihmisiin ja niihin, jotka pitävät heistä huolta – eli naisiin.
Esimerkiksi köyhät naiset kuluttavat valtavan määrän aikaa veden jonottamiseen myös kaupungeissa, ilmastorahoitukseen perehtynyt ekonomisti ja insinööri Kely Alvaro kertoo. Hän on laatinut UNI-korkeakoulun toimeksiantona raportin, jossa hän arvioi kansallista ilmastonmuutoksen varautumissuunnitelmaa.
Varautumisella on kiire
Perun kansallinen sopeutumis- ja varautumisstrategia määrittää, että vedensaannin turvaaminen on tärkeimpiä painotuksia. Se mainitsee painopisteiksi myös kansanterveyden, maatalouden, metsien ja kalastuselinkeinojen turvaamisen.
Vaikka suunnitelma olisi hyvä paperilla, varautumiseen on kuitenkin budjetoitu aivan liian vähän määrärahoja, Kely Alvaro sanoo. Rahoitus tulee kansallisesta budjetista ja osin ulkomaisista kehitysyhteistyövaroista.
Ilmastonmuutos tulee kansantaloudelle kalliiksi, ja tilanne on samankaltainen useissa kehittyvissä maissa. Jos ilmastonmuutokseen ei puututa, vuoteen 2050 mennessä, vahinkojen korjaamiseen tulee kulumaan jopa 11–20 prosenttia Perun bruttokansantuotteesta, maan ympäristöministeri Albina Ruiz on arvioinut.
Globaali etelä kärsii ilmastovahingoista eniten.
Perun ekosysteemit ja yhteiskunta ovat erittäin haavoittuvaiset, koska maassa on rannikkoalueita, jotka tulvivat, ja aavikkoalueita, jotka kuivuvat, minkä lisäksi kaupungit ovat saastuneita ja talousjärjestelmä on erittäin riippuvainen fossiilisista polttoaineista. Lisäksi El Niño -sääilmiö voimistuu lämpenemisen myötä. Maailman trooppisista jäätiköistä 68 prosenttia sijaitsee Perussa, mutta yli puolet niistä on jo kadonnut muutamassa vuosikymmenessä. Andien jäätiköiden sulaessa ja kuivuuden edetessä myös Amazonian kosteustasapaino järkkyy, millä puolestaan on dramaattisia globaaleja vaikutuksia.
Yhteiskuntien pitää sopeutua nopeasti, mutta rahoitusta ei Alvaron mukaan kanavoida oikein: nykyisellään varat menevät pääkaupunkiseudulle, eivätkä sinne, missä sitä kipeimmin tarvittaisiin, eli Amazonialle ja Andeille. Ja vielä tarkemmin sanottuna: Perun alkuperäiskansoille.
– Ne yhteisöt kokevat ympäristökriisin nahoissaan ensimmäisenä.
Globaalin etelän maat ovat pitkään painostaneet, että niiden ahdinko otetaan huomioon globaaleilla areenoilla. Nyt YK on havahtunut asiaan.
YK:n painopiste on muuttunut
YK:n ilmastoregiimissä on karkeasti jaotellen kolme tasoa: ilmastonmuutoksen hillintä, ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja jo tapahtuneet menetykset ja vahingot. Viimeksi mainittua ei haluttu korostaa 1990-luvun alussa, kun Pariisin ilmastosopimusta luonnosteltiin. Syy oli strateginen: YK ei halunnut antaa väärää viestiä maailmalle. Silloin ajateltiin, että jos korostetaan yhteiskuntien sopeutumista, se vie huomion pois tärkeimmästä eli ilmastokriisin hillinnästä.
– Vahinkoja ja menetyksiä ei puolestaan 1990-luvulla ollenkaan otettu osaksi sopimustekstiä, koska aihe oli niin kiistanalainen, sanoo Veera Kankare videopuhelussa Joensuusta käsin.
Hän on kansainvälisen ympäristöpolitiikan ja -lain maisteriopiskelija, joka on työskennellyt tutkimusavustajana Itä-Suomen yliopiston ilmasto-, energia-, ja ympäristölain tutkimuskeskuksella.
Nyt maailman valtiot ovat tunnustaneet surkeat tosiasiat. Ilmastohätätila on edennyt, ja yhteiskuntien pitää sopeutua. Jos sopeutuminen ei onnistu, vahinkoja ja menetyksiä tulee väistämättä. Pahin tilanne on globaalissa etelässä.
Vailla taloushuolia elävät ihmiset sietävät ilmastokriisin aiheuttamia ongelmia 10 kertaa paremmin kuin köyhät.
Viime vuonna Dubain COP 28 -ilmastokokouksessa kuultiin historiallisen hyviä uutisia.
– Siellä hyväksyttiin niin sanottu loss and damage -rahasto, joka korvaa ilmastokriisistä jo aiheutuneita vahinkoja erityisen haavoittuvassa asemassa oleville kehittyville maille. Vielä viisi vuotta sitten kukaan ei olisi uskonut tähän, vaikka asiasta on väännetty jo 30 vuotta.
Menossa on kuitenkin valtioiden välinen neuvottelupeli. Poliittinen vääntö palautuu kysymykseen: kuka on lämmittänyt ilmastoa eniten? Vastaus kuuluu: kehittyneet maat. Niillä on kiistatta suurin vastuu historiallisista ilmastopäästöistä, mutta YK:ssa ne eivät halua myöntää asiaa suoraan, Kankare sanoo. Ne pelkäävät, että asian myöntäminen johtaisi vahingonkorvausvastuuseen. Siksi vuoden 1992 puitesopimuksessa lukee epämääräisemmin, että kehittyneet valtiot ”ottavat johtoaseman” ilmastonmuutokseen vastaamiseksi, mutta syytä ei kirjattu. Kankare kutsuu tilannetta nimellä win–loose: vaurailla mailla, etenkään Yhdysvalloilla, ei yleisesti ottaen ole kiinnostusta rahoittaa, kun taas haavoittuvat maat ovat kipeästi rahoituksen tarpeessa. Lisäksi ilmastohätätilaan liittyy eksistenssikysymyksiä, jotka on vaikea ratkaista: pienten saarivaltioiden kulttuurit ovat kokonaan tuhoutumassa – miten tämä vahinko korvataan?
Vauraat maat yrittävät ajaa rahastoon yksityistä rahoitusta kuten vakuutusmenettelyä. Tämä olisi epäreilua globaalin etelän ihmisille, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.
– Silloin ne köyhät ihmiset, jotka eivät ole syyllisiä ilmastokriisiin, joutuisivat maksamaan vakuutusmaksuja varautuakseen riskeihin.
Kehittyvien maiden hallituksilla on tilanteen vuoksi suuri luottamuspula globaaliin pohjoiseen. Rahasto on yksi keino rakentaa siltaa tämän yli, Kankare kuvailee.
Kuka rahoitusta sitten voi saada? Dubain kokouksessa Euroopan unioni ja Yhdysvallat saivat läpi vaatimuksensa, jonka mukaan rahoitus suunnataan ”erityisen haavoittuville maille”.
– Tällä haluttiin välttää sitä, että ne valtiot, joilla on kapasiteettia vastata ilmastonmuutokseen ja joiden päästöt ovat korkeat, eivät pääsisi hyötymään rahastosta, Kankare kuvaa.
Yksi tällainen valtio on Kiina, joka on saanut 2000-luvulla runsaasti ilmastorahaa, vaikka kipeämpi tarve olisi muualla. Myös suurvaltapolitiikka painaa taustalla, ja Euroopan unionin intressit on otettu tarkasti huomioon komiteassa, joka neuvottelee rahaston operationalisoinnista.
Entä onko rahaa tarpeeksi? Tähän mennessä sitä on luvattu noin 700 miljoonaa dollaria, mutta ”tarve on huima”, kuten Kankare muotoilee. UUSC-kansalaisjärjestön arvion mukaan kehittyvien maiden kokemat tappiot ja vahingot ovat jopa 400 miljardia dollaria vuodessa, ja summa kasvaa koko ajan. Alkumetreillä Saksa ja Arabiemiraatit lupasivat kukin antaa rahastoon sata miljoonaa dollaria, mitä pidettiin kädenojennuksena, mutta Yhdysvaltojen 17,5 miljoonan panos jäi vaatimattomaksi, mitä kehittyvät maat kritisoivat.
Esimerkiksi EU-maiden myöntämät valtiontuet fossiilisten polttoaineiden tuottajille ovat näihin summiin verrattuna moninkertaiset. Kankare ottaa vertailukohdaksi ne seitsemän miljardia dollaria, jotka upporikas öljyvaltio Arabiemiraatit käytti hulppean Dubai Expo Cityn rakentamiseen, jossa myös vuoden 2023 ilmastokokous järjestettiin.
Kiistoista huolimatta edistysaskel on historiallinen, ja Kankareen mukaan se on pitkälti kehittyvien maiden painostuksen ansiota. Etenkin pienet saarivaltiot ja kulttuurit, joiden olemassaolo on ilmastokriisin vuoksi uhattuna, ovat ryhtyneet ilmastokäräjöintiin. Eri ryhmät ovat haastaneet valtioita oikeuteen ja vedonneet siihen, että ihmisiä ei suojella ilmastokriisiltä tarpeeksi.
– Globaalin etelän äänenpainot ovat tulleet kansainvälisesti paremmin kuulluksi.
Tärkeintä ei pidä unohtaa, Kankare sanoo: päästöjä on vähennettävä pikaisesti. Mitä paremmin valtiot hillitsevät ilmastokriisiä, sitä vähemmän niiden pitää sopeutua. Ja mitä paremmin valtiot onnistuvat sopeutumaan, sitä vähemmän syntyy vahinkoja.
uutiskirje 
