Huumeiden käytön kriminalisointiin perustuva huumausainepolitiikka on ajautunut kriisiin niin Suomessa kuin maailmallakin. Käyttäjien rankaiseminen ei ole estänyt huumeiden käytön yleistymistä, huumeiden aiheuttamat haitat ovat lisääntyneet, ja hoitoon hakeutuminen on hankaloitunut. Suomi on nuorten huumekuolleisuudessa väestöön suhteutettuna Euroopan kärkimaita. Tutkijat, aktivistit ja kansalaisjärjestöt ovatkin alkaneet vaatia päihdepoliittista suunnanmuutosta.
Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion, päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoen ja väitöskirjatutkija Esko Yli-Hemmingin toimittama tuore artikkelikokoelma Parempaa päihdepolitiikkaa. Rangaistuksista hoidon polulle (Gaudeamus 2023) tarkastelee kriittisesti suomalaisen päihdepolitiikan perusteita oikeustieteen ja yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta. Kirjaprojektin alulle pannut Nuotio kertoo, että tekijät haluavat ravistella luutunutta huumekeskustelua, jota on ohjannut pitkään ”eräänlainen normalisoitumisen logiikka”.
– 1970-luvun alussa käyttöön otettu rangaistuspolitiikka on vakiintunut itsestään selväksi toimintatavaksi. Keskustelua vaihtoehdoista ei ole juurikaan käyty. Olen aina ollut kriittinen rikosoikeuden tutkija, mutta havahduin itsekin jokin aika sitten siihen, että olen hyväksynyt käyttäjiin kohdistetun kontrollin annettuna.
Rangaistuspolitiikan epäonnistuminen, huumeiden yksilöille ja yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen lisääntyminen sekä maailmalta saatu myönteinen näyttö päihdepoliittisista uudistuksista ovat avanneet viime vuosina päihdepoliittiseen keskusteluun uusia ulottuvuuksia.
Nuotio pitää tutkijoiden roolia keskustelussa tärkeänä.
– Ollessani eduskunnassa kuultavana kannabiksen laillista asemaa koskevan kansalaisaloitteen tiimoilta toin esiin, että kannabiksen käyttäjien asema on vielä suhteellisen helppo verrattuna suonensisäisiä huumeita käyttävien asemaan. Monet heistä ovat hengenvaarassa ja äärimmäisen syrjäytyneitä, eikä heillä ole voimia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Epäonnistunut kontrollipolitiikka
Suomalaista huumausainepolitiikkaa on ohjannut perinteisesti ns. ”kahden raiteen” lähestymistapa, jossa on yhdistelty kontrollitoimia ja haittojen vähentämistä. Käytännössä politiikkaa on toteutettu rangaistukset edellä. Nuotio toteaa, että rankaisupolitiikkaan kohdistetut resurssit voisivat tuottaa parempia tuloksia sosiaali- ja terveyspalveluiden puolella.
– Olemme suunnanneet resursseja kontrollitoimiin, ja samalla päihdepalvelujärjestelmämme on ollut aliresursoitu, aliarvostettu ja riittämätön. Päihdeongelmien taustalla vaikuttavat riippuvuus- ja mielenterveysongelmat ovat jääneet usein hoitamatta, mikä on syventänyt syrjäytymiskierrettä.
Rangaistuspolitiikkaan liittyy myös ongelmallinen käytäntö, jossa huumeita käyttäviä ihmisiä välineellistetään vakavamman rikollisuuden torjunnan tarpeisiin.
– Poliisi kirjoittaa vuosittain noin 15 000 sakkoa huumeiden käyttäjille. Ajatuksena on päästä heidän kauttaan kiinni huumekauppaa hallitsevaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Käytäntö on poliisin kannalta kätevä mutta eettisesti ongelmallinen.
Nuotio arvioi, että mikäli esitys huumeiden käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta tulisi nyt perustuslakivaliokuntaan, se ei menisi läpi.
Pelko ja moralismi uudistusten esteinä
Tutkimusnäyttö päihdepoliittisista uudistuksista puoltaa lähes yksiselitteisesti rangaistuspolitiikan korvaamista haittojen vähentämisen politiikalla, kun taas sen säilyttämistä tukevat lähinnä moralismi ja pelot. Nuotio kertoo huumevastaisen moralismin juurien ulottuvan 1960-luvun loppuun.
– Suomessa oli vakavia huumeongelmia jo 1930-luvulla, sotien aikana ja niiden jälkeen, mutta kovia toimia ja kieltolakia alettiin vaatia vasta, kun nuorison pelättiin joutuvan rappiolle. Moralismi esti näkemästä ongelmakäyttöä riippuvuutena ja sairautena.
”Poliisi kirjoittaa vuosittain noin 15 000 sakkoa huumeiden käyttäjille.”
Nuotio pitääkin huumausainekysymystä pohjoismaisen hyvinvointivaltion sokeana pisteenä.
– Olemme kehittäneet monenlaisia järkeviä toimintatapoja erilaisten sosiaalisten ongelmien hoitamiseen, mutta huumeisiin emme ole kyenneet suhtautumaan pragmaattisesti.
Kontrollipolitiikasta luopuminen ei olisi askel tuntemattomaan. Päihdepoliittisista reformeista on saatu runsaasti kokemuksia ulkomailta, ja voisimme tukeutua niihin tehdessämme omia uudistuksiamme. Myös negatiivisista kokemuksista voidaan oppia. Yhdysvalloissa Oregonin osavaltiossa jouduttiin perääntymään vuonna 2021 toteutetusta huumeiden hallussapidon dekriminalisoinnista lisääntyneiden huumehaittojen vuoksi. Samoin tapahtui hiljattain Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa.
Nuotion mukaan kokemukset Pohjois-Amerikasta osoittavat, että rikosoikeudellisia uudistuksia toteutettaessa on tärkeää huolehtia päihdejärjestelmän toimivuudesta.
– Oregonin sijaan tulisi ottaa esimerkkiä Portugalista, jossa luovuttiin kaksikymmentä vuotta sitten huumeiden käytön rangaistavuudesta mutta jätettiin samalla voimaan hallinnollista kontrollia kuten huumeriippuvaisten hoitoon ohjausta.
Uusi suomalainen päihdepolitiikka
Nuotio hahmottelee uutta suomalaisen päihdepolitiikan mallia, joka perustuu vallitsevan tilanteen tunnustamiseen ja käytännölliseen lähestymistapaan.
– Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta olisi järkevintä siirtää resursseja viranomaiskontrollista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään. Samalla olisi tarkasteltava kriittisesti huumeiden käytön syitä ja seurauksia sekä päihdepoliittisia uudistuksia puoltavia ja vastustavia argumentteja.
Kiireellisimpinä uudistustarpeina Nuotio pitää huumausaineiden valvottujen käyttötilojen perustamista sekä huumausaineiden käytön ja hallussapidon rangaistavuudesta luopumista. Myös kansalaisaktivistit ja tuomioistuimet voisivat edistää itsenäisesti uudistuksia.
– Ulkomailta on esimerkkejä kansalaisaktivistien perustamista käyttötiloista. Jos poliisi ratsaisi aktivistien pyörittämän käyttötilan ja ryhtyisi sakottamaan heitä, syntyisi vaikea oikeusjuttu, joka voisi muuttaa oikeustilaa. Norjassa puolestaan korkein oikeus teki linjauksen, ettei se rankaise vakavasti huumeriippuvaisia ihmisiä pienten huumausainemäärien hallussapidosta. Tämä olisi teoreettisesti mahdollista myös Suomessa.
Huumeongelma ei ratkea Nuotion mukaan vain lainsäädännöllisin muutoksin.
– Huumetilanne peilaa yhteiskunnan tilaa. Millaiseksi ihmiset kokevat tulevaisuutensa? Millaisia mahdollisuuksia heillä on tehdä itselleen mielekkäitä asioita? Esimerkiksi Pietarissa monet katulapset käyttivät aikoinaan paljon huumeita, koska heidän elämänsä oli hirveää. Olen ehkä hieman idealistinen, mutta ajattelen, että huumeiden haittoja voidaan ehkäistä parhaiten huolehtimalla hyvän elämän edellytyksistä kuten mielenterveydestä, hyvinvoinnista ja koulunkäynnistä.
uutiskirje 
