Rahavalta jyrää yliopistoissa, henkilöstö hiljennetään määräaikaisuuksilla – ”On siirrytty demokratiasta yritysmaailman ajatteluun”

Demokratiaa on yliopistojen hallinnoissa ajettu alas, johto on etääntynyt yliopistoyhteisöstä, työtyytyväisyys on heikentynyt, uupumus lisääntynyt ja työsuhteet muuttuneet epävarmemmiksi. Tähän tapaan näkee yliopistojen nykytilan sosiologian apulaisprofessori Hanna Kuusela. Häneltä ilmestyi aiheesta elokuussa väkevä ja omakohtainen pamfletti Syytös – Muuan akateeminen komitragedia.

– Olen viimeisiä ikäpolvia, jotka ovat opiskelleet aika toisennäköisessä yliopistossa kuin nykyinen. Silloin tehokkuusmittarit eivät olleet yhtä keskeisiä. Opiskelussa oli vielä valistuksellinen ja sivistyksellinen ajatus, vuonna 2000 yliopisto-opintonsa aloittanut Kuusela kertoo KU:lle.

Kun Kuuselan akateeminen työura alkoi Tampereen yliopistossa vuonna 2012, tunnelmat olivat jo toisenlaisia. Kuuselan mukaan sivistysihanteet ovat yliopistoissa saaneet väistyä liike-elämän intressien tieltä. Hän kuvaa vallitsevaa hyötyajattelua kirjassaan ironisesti:

”Hyödyllistä tiede on silloin, kun tutkija keksii yrittäjiä tai suuryrityksiä varten uuden myytävän tuotteen. Hyödytöntä se taas on, kun tutkija yrittää ymmärtää jotain sellaista, mitä ei vielä ole ymmärretty tai mikä ei vielä edes ole ymmärrettävissä. Erittäin hyödytöntä tai suorastaan haitallista tutkimus on silloin, kun se käsittelee kriittisesti esimerkiksi kauppakamarin miesten tai huipputuloisten käsityksiä yhteiskunnasta.”

Liike-elämä isossa roolissa

Myös yliopistodemokratia on hiertänyt yritysjohtajia ja managerialistisen eli johtamisvaltaisen yliopistopolitiikan ajajia. Vuonna 2010 voimaantullut uusi yliopistolaki antoi yliopistojen ylimmälle johdolle aiempaa enemmän valtaa.

– On siirrytty demokratiasta yritysmaailman ajatteluun, jossa alaisilla täytyy olla johtajan luottamus eikä johtajalla alaisten luottamus, Kuusela tiivistää.

”On siirrytty demokratiasta yritysmaailman ajatteluun, jossa alaisilla täytyy olla johtajan luottamus eikä johtajalla alaisten luottamus.”

Yliopistojen hallitusten rooli on vahvistunut, ja henkilöstön mahdollisuudet vaikuttaa niiden kokoonpanoon ovat heikentyneet. Yliopistolain mukaan hallituksessa on oltava myös yliopiston ulkopuolisia edustajia, jotka usein tulevat esimerkiksi liike-elämästä. Toimiessaan Tampereen yliopiston konsistorin jäsenenä Kuusela kyseenalaisti sen, että konsistorin oli pakko valita hallitukseen joko Teknologiateollisuus ry:n istuva tai entinen puheenjohtaja. Yliopiston henkilöstöön kuuluvia jäseniä oli hallituksessa tuolloin yksi, tällä hetkellä ei yhtäkään.

Tampereen yliopisto on toinen Suomen kahdesta säätiöyliopistosta Aalto-yliopiston ohella. Pitkällisessä prosessissa se fuusioitiin Tampereen teknillisen yliopiston kanssa ja perustettiin kokonaan uudelleen vuonna 2019. Tahtipuikkoa hankkeessa heilutti Kuuselan mukaan juuri Teknologiateollisuus, josta tuli yksi säätiöyliopiston perustajatahoista.

– Kulissien takana on käyty valtakamppailua, jossa Teknologiateollisuus ja esimerkiksi kauppakamarit ovat halunneet yksityiskohtaisesti operoida muun muassa hallituksen nimitysprosessissa.

Huipputuloiset hyvin edustettuina

Asennetta kuvaa se, kuinka tietyt yritysjohtajat ovat esiintyneet julkisuudessa ”Tampereen yliopiston perustajina”. Yksi luku Kuuselan kirjassa on omistettu näille ”perustajaisille”.

Kuuselan mukaan elinkeinoelämän lisääntynyt vaikutusvalta ei näy tieteentekijöiden arjessa yksittäisinä kieltoina tai käskyinä. Sen sijaan se näkyy rahallisena ohjauksena, sekä yliopistojen hallitusten talouspäätöksissä ja strategisissa linjauksissa että liike-elämän suorina lahjoituksina.

– Yliopistoissa on oltu vähän liiankin kiitollisia yksityisen sektorin rahoituksesta. Tunnetaan kiitollisuudenvelkaa, vaikka summat olisivat kymmeniä tuhansia, kun yliopistojen budjeteissa puhutaan sadoista miljoonista, Kuusela vertaa.

Hanna Kuusela on tutkinut myös suurituloisimpien suomalaisten yhteiskunnallisia asenteita. Kiinnostavana huomiona hän mainitsee, että yliopistojen hallitusten yliopistoyhteisön ulkopuolisista jäsenistä 20 prosenttia on kuulunut Suomen suurituloisimpaan promilleen.

– Yliopistojen hallinnossa tuntuu olevan aika suuri tendenssi ihailla rahan valtaa, vaikka hallinnon tulisi turvata yliopistoja siltä, että rahalla voidaan ostaa pääsyä yliopistoihin.

Strategiat rullaavat tutkijoiden yli

Yliopistojen hallinnollisessa turbulenssissa henkilöstö on joutunut joustamaan. Kuuselakin sai heti uransa alussa tuntumaa yliopistopestien epävarmuuteen, kun hänelle jo luvattu vuoden työsuhde yritettiin lyhentää neljään kuukauteen rehtorin peruttua strategisen kehittämisohjelman määrärahan. Sillä kertaa omien oikeuksien puolustaminen tuotti tulosta, ja työsuhde toteutui luvatun mittaisena.

Juuri strategiset kehittämisohjelmat ovat Kuuselan mukaan nyky-yliopiston ydintä. Tutkimuskohteet eivät määräydy tieteentekijöiden omista lähtökohdista, vaan sen mukaan, minkä jokin ylempi taho on nimennyt strategiseksi painopistealueeksi.

”Näin toimitaan, kunnes strategia kahden vuoden kuluttua uudistetaan ja painopisteet muuttuvat. Tai sitten strategiasta päätetään tehdä ’rullaava’, mikä tarkoittaa jatkuvaa päivittämistä: sitä, että rahat voidaan viedä tutkijan kädestä milloin tahansa, ei vain kerran vuodessa tai parissa”, Kuusela kirjoittaa.

Määräaikaiset pestit ja jatkuva epävarmuus ovat nyky-yliopistoissa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Kuuselankin tämänhetkinen apulaisprofessuuri Jyväskylän yliopistossa on pätkätyö.

– Suoriutumistani seurataan viisi vuotta, ja sitten päätetään, jäänkö työttömäksi vai tuleeko minusta professori. Samaa kokevat minua vanhemmatkin ihmiset, joilla on jo 20–30 vuotta akateemista uraa takana. Eivät tällaiset asiat kenenkään työhyvinvointia lisää.

Tyytymättömyys näkyy työhyvinvointikyselyissä.

– Yli puolet yliopistolaisista miettii kyselyjen mukaan jatkuvasti siirtymistä pois yliopistoista. Se on aika hälyttävää siinäkin mielessä, että tutkijakoulutuksen saaneisiin on investoitu paljon.

Kyselyjen mukaan ihmiset ovat kohtalaisen tyytyväisiä lähityöyhteisöönsä ja lähiesihenkilöihinsä, mutta eivät yliopistonsa ylimpään johtoon.

– He kokevat, että heillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia yliopiston suuriin kysymyksiin, Kuusela toteaa.

Passiivisuus vaivaa henkilöstöä

Syytös-kirjassaan Hanna Kuusela syyttää yliopistoväkeä passiivisuudesta ja uskalluksen puutteesta. Ilmiön syitä hän kyllä ymmärtää.

– Se, että 70 prosenttia opetus- ja tutkimushenkilökunnasta on määräaikaisissa työsuhteissa, hiljentää tehokkaasti. Se pitää monet takajaloillaan.

Eniten pettynyt Kuusela on professoreihin, joilla vastaavaa epävarmuutta ei ole. Kirjassa hän kuvailee ironisesti heidän selityksiään passiivisuudelle: ”on flunssia, eikä samaa asiaa kannata sanoa kahta kertaa. Tai sitten heillä on parempia ideoita: miksei joku ei-professori voisi avata suutaan. Se olisi helpompaa. Tai sitten suunsa voisi avata Pertti-professori, yksi harvoista, joka oli suunsa jo avannut.”

Kuuselan mukaan osa professoreista on kannattanut tehtyjä hallinnollisia uudistuksia, moni taas haluaa keskittyä vain omaan työhönsä.

– Individualisoituminen, keskittyminen omiin asioihin, vaivaa yhtä lailla yliopistoja kuin muutakin yhteiskuntaa.

Professoritkin voivat pelätä asemansa menettämistä.

– Uudeksi normaaliksi on tullut, että yliopistoissa voidaan irtisanoa ihmisiä. On viitteitä siitä, että irtisanomisten aikana on hankkiuduttu hankalimmista ihmisistä eroon.

Yliopistoissa toimivilta ammattiliitoilta entinen luottamusmies Kuusela toivoo jämäkämpää toimintaa ja syvempää kiinnostusta tavanomaisen edunvalvonnan lisäksi myös periaatteellisiin, hallinnollisiin kysymyksiin.

– Ammattiliitot ovat menneet vähän sen verhon taakse, että meillä ei pidä olla vahvoja kantoja, koska jäsenistössämme on monenlaisia näkemyksiä näistä asioista. On aika vaarallinen johtopäätös, että silloin ei pidä tehdä mitään.

Muutoksen merkkejä Helsingissä

Kuuselan kokemus on, että vaatimus yliopistohallinnon demokraattisuudesta ei riitä mobilisoimaan ihmisiä. Aihe voi tuntua abstraktilta ja etäiseltä. Silti päätöksentekorakenne on olennainen kysymys myös konkreettisempien kamppailun aiheiden, kuten tilavähennysten tai henkilöstön aseman, kohdalla.

Demokratia kytkeytyy Kuuselan mukaan kiinteästi yliopistojen itsehallintoon eli autonomiaan, joka on turvattu perustuslaissa.

– Autonomia-sanaa hokevat kaikki, mutta se tarkoittaa eri ihmisille hyvin eri asioita. Vahva näkemykseni on, että autonomia kaipaa aina rinnalleen demokratiaa.

Vaikka nykyinen yliopistolaki ohjaa yliopistoja aiempaa hierarkkisempaan hallintojärjestelmään, paljon on kiinni myös yliopistoista itsestään, Kuusela muistuttaa. Hän mainitsee pari esimerkkiä:

– Laki määrää, että yliopistojen hallituksissa pitää olla ulkopuolisia jäseniä, mutta laki ei määrää, etteivätkö hekin voisi olla akateemisia ihmisiä, jotka ymmärtävät ja kunnioittavat yliopistoyhteisön tarpeita ja tutkimuksen vapauden tyyppisiä ideaaleja.

– Ja on täysin yliopistojen itsensä käsissä, miten niissä sisäisesti valitaan esimerkiksi dekaanit ja tiedekuntien johto – annetaanko valinnoissa yhteisölle sananvaltaa vai ei.

Helsingin yliopisto on Kuuselan mukaan viime aikoina ottanut joitakin askeleita parempaan suuntaan.

– Siellä on dekaanien valinnassa yhteisöt ja tiedekunta vahvasti mukana. On palattu siihen ajatukseen, että johtajat ovat yhteisön valitsemia ja heillä pitää olla yhteisön luottamus. Ja hallituksen kokoonpanossa on alettu arvostaa enemmän yliopistomaailman kuin kaiken muun tuntemusta.

Alistua ei pidä

Kuusela uskoo, että yliopistot ja niiden sivistysarvot voidaan vielä pelastaa. Monet tutkijat ovat lähteneet hakemaan ratkaisuja yliopistojen ulkopuolisista tutkimusryhmistä tai -keskuksista. Kuusela haluaa yhä muuttaa yliopistoja sisältäpäin.

– Toistaiseksi haluan uskoa, että yliopistot voidaan pelastaa ja ne voivat muuttua. Olisi väärin olla kantamatta huolta siitä, miten yliopistojen massiivista julkista rahoitusta käytetään ja miten yliopistot toimivat.

Nuoria opiskelijoita Kuusela haluaa kaikesta huolimatta kannustaa yliopistouralle, ”parhaaseen ja kauheimpaan työhön”.

– Mutta sinne ei kannata mennä alistumaan ja nöyrtymään vaan tekemään yliopistoa ja omaa työtään omanlaiseksi.

Hanna Kuusela: Syytös. Muun akateeminen komitragedia. Vastapaino, 2024. 181 s.