Kymmenet tutkijat allekirjoittivat hiljattain Pohjoismaiden neuvostolle avoimen kirjeen, jossa ilmaisivat huolensa Atlantin meriveden kierron (AMOC) häiriintymisestä. Ilman lämmintä suolaista vettä pohjoiseen kuljettavia merivirtoja Suomen ilmasto olisi huomattavasti kylmempi.
Riski tälle on kasvanut. Tuore tutkimus varoittaa niin sanotusta AMOC-romahduksesta. Mediassa on spekuloitu uudella jääkaudella, mitä muun muassa BIOS-tutkimusyksiköstä pidettiin ennenaikaisena, sillä ilmaston lämpenemisen ja virran hidastumisen yhteisvaikutuksia on vaikea arvioida.
AMOC-kierron on havaittu häiriintyneen jo aiemmissa tutkimuksissa muun muassa siksi, että jäätiköistä sulava vähäsuolaisempi vesi häiritsee meriveden suolapitoisuuksien eroille perustuvaa kiertoa.
Kuinka huolissaan AMOC-kierron romahtamisesta nyt tulisi olla – pitääkö tässä pelätä uutta jääkautta vai ei?
”Onko se nyt sitten miten todennäköistä, on aika epärelevanttia.”
– Vetoomuksessa esitetään, että kierron häiriintyminen on mahdollista ja todennäköisempää kuin mitä viimeisimmässä IPCC:n raportissa on esitetty, sanoo fysikaalinen merentutkija ja ilmastomallintaja Aleksi Nummelin, joka työskentelee parhaillaan tutkimusprofessorina Ilmatieteen laitoksella.
– Onko se nyt sitten miten todennäköistä, on aika epärelevanttia. Oma näkemykseni on, että on pontevammille ilmastotoimille on niin monta muutakin syytä, että niitä on pakko tehdä joka tapauksessa niin paljon kuin ikinä pystytään. Toki, jos tämä romahtaminen kävisi toteen, sen ilmastovaikutukset olisivat alueellamme ja globaalistikin merkittävät, mutta lisänä on vielä koko muu ilmastonmuutos ja kaikki sen aiheuttamat ongelmat.
Suoria havaintoja vasta lyhyeltä ajalta
– Ajatus siitä, että se olisi todennäköisempää, perustuu erilaisilla ilmasto- ja muilla malleilla saatuihin tuloksiin. Niitä yhdistää se, että suurin osa perustuu aikasarja-analyysiin ja sellaisiin metodeihin, jotka on lainattu muilta fysiikan osa-alueilta. Sieltä tulee esimerkiksi ajatus, että varianssin vaihtelu indikoi isoa muutosta tai romahdusta.
Suorista havainnoista ei Nummelinin mukaan voida sanoa mitään varmaa, sillä niitä ilmiöstä on vasta 20 vuoden ajalta.
– Suurin osa saaduista tuloksista perustuu epäsuorille niin sanotuille proxy-aineistoille, joissa seurataan subpolaarialueen ja subtrooppisen merialueen lämpötiloja Atlantilla, se on tietysti pidempi aikasarja. Ei ole mitenkään selvää, että kaikki muutokset tässä aineistossa olisivat AMOC:n tai muiden merivirtauksien aiheuttamia.
”Se ei ole kenellekään epäselvää, etteikö kierto heikkenisi.”
Lämpötiloihin vaikuttavat myös monet muut asiat ilmakehän virtauksista lähtien.
– Se evidenssi, mitä romahdukseen tarvittaisiin, olisi havaintomuutoksiin liittyvästä positiivisesta takaisinkytkennästä. Kiertoliikkeen heiketessä virta tuo vähemmän suolaa subpolaarialueelle, jossa suolainen vesi yleensä tihenee ja painuu alas. Tämä on siinä mielessä positiivinen takaisinkytkentä, että se heikentää virtausta entisestään. Nyt aineisto AMOC:sta on hyvin epäsuoraa ja toisekseen ei ole täysin selvää, että varianssin lisääntyminen proxy-aineistoissa liittyy AMOC:iin.
Tutkimukset eivät ole olleet keskenään kovin ristiriitaisia eivätkä tulokset mainittavasti muuttuneet vuosien saatossa.
– Enemmänkin kyse on ollut siitä, miten tuloksia tulkitaan ja mitä sieltä halutaan nostaa. Kun suoraa evidenssiä ei ole, joudutaan käyttämään epäsuoria menetelmiä ja erilaisia mallikombinaatioita.
Vain yksi monesta keikahduspisteestä
Merivirtauksia mallinnetaan periaattessa samankaltaisilla malleilla kuin ilmakehän sääennustuksia, mutta tarkkuus on eri, Nummelin kertoo.
– Yhtälötkin ovat samat, mutta välittäjä neste eri. Ilmakehän kiertoliikkeiden skaalat ovat paljon isommat, niiden mittaluokka on tuhat kilometriä. Niiden ratkaisemiseen liittää karkea, noin sadan kilometrin malli -resoluutio. Meressä vastaavien ilmiöiden skaala on lähempänä kymmentä kilometriä ja niiden täydelliseen ratkaisemiseen tarvittaisiin kilometriskaalan malleja.
– Keikahduspisteajattelu merivirroissa liittyy ajatukseen, että jos on kaksi toisiinsa yhteydessä olevaa laatikkoa, niiden välinen virtaus perustuu tiheyseroihin. Tällaisessa kahden stabiilin tilan mallissa esiintyy keikahduspiste, mutta voiko se romahtaa nolliin, kun muuttujia on enemmän, on toinen asia.
Nummelinin mukaan ”kahden laatikon mallia” on jalostettu ja sillä on tehty kokeita, mutta mitä tarkempaan resoluutioon mennään, sitä kalliimpaa simulaation tekeminen on.
– Merivirtauksien kehittymistä pitäisi simuloida tuhansia vuosia pikku hiljaa lisääntyvällä pakotteella. Se on selvää ja näkyy kaikissa ilmastomalleissa, että merivirran kiertoliike hidastuu pikku hiljaa seuraavan sadan vuoden aikana. Se ei ole kenellekään epäselvää, etteikö kierto heikkenisi, kun lisätään hiilidioksidia ja jäätiköt sekä merijää sulavat. Mutta se, voiko siinä tapahtua tällainen äkillinen nopea muutos, romahdus nolliin, ei ole niin selkeää.
Virtauksen häiriintyminen on vain pieni osa ilmastonmuutosta.
Virtaus voi siis vain hidastua ilman, että pysähtyy kokonaan.
– Mutta kun otetaan muu lämpeneminen huomioon, niin kokonaisviileneminen Suomessa ei olisi kymmenien asteiden luokkaa.
Nummelin korostaa, että AMOC-virtauksen häiriintyminen on vain pieni osa koko ilmastonmuutosta.
– Se on joka tapauksessa vain yksi nyanssi koko ilmastonmuutoksen edetessä. Ja kuten IPCC:nkin raporteissa todetaan, että kun ilmakehään lisätään hiilidioksidia, niin riski erilaisille keikahduspisteille kasvaa. Mikä näiden kunkin todennäköisyys on, on jossain määrin irrelevanttia, kun riski ylipäänsä on olemassa.
Eli näin vakavan riskin olemassaolon pitäisi siis riittää perusteeksi ilmastotoimille – vaikeasti laskettavasta todennäköisyydestä viis?
– On kiinnostava kysymys akateemisesti, miten tieto vaikuttaa tehtävään politiikkaan. Käytännössä meillä on jo kaikki poliittisiin toimiin tarvittava tieto ilmastonmuutoksesta.
uutiskirje 
