Kuubalaisen rantakaupungin asukkaat tietävät, että valtameren rannalla asuvien kannattaa jo alkaa varautua ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin uusiin olosuhteisiin. Aina kun hurrikaanipilvet täyttävät taivaan ja meri murjoo rantoja, monet Granman maakunnan Manzanillon kaupungin asukkaat pakenevat sisämaahan tulvien pelossa. Hyvälläkin säällä meri hivuttautuu maalle, suolaa pohjavesiä ja nakertaa rannan talojen perustuksia ja arteesisia kaivoja.
– Meri tunkee koko ajan tänne. Talot on rakennettu liian lähelle rantaa ja mangrovemetsät talojen ja meren välistä on hakattu, Martha Labrada, 65, kertoo.
Hän on kolmentoista vuoden ajan johtanut paikallista kansanneuvostoa, joka hallinnoi Litoralin kaupunginosaa, noin 5 000 ihmisen asuttamaa parin kilometrin rantakaistaletta.
Monimuotoisen elämän turvapaikka
Litoral on ilmastonmuutoksen edessä haavoittuvainen, sillä se sijaitsee kituvan mangrovemetsän vieressä. Manzanillossa myös kuusi muuta aluetta rajautuu rantaan, ja kaikkiaan noin 60 000 ihmistä eli lähes puolet seudun asukkaista kärsii meren läheisyyden seurauksista.
Oli suuri suuri virhe hakata vesirajassa tiheänä metsänä kasvavat mangrovet. Ne suojaavat rantoja nousevalta merenpinnalta ja sitovat hiiltä jopa viisi kertaa enemmän kuin kuivan maan metsät. Metsien juuristoissa kalat kutevat ja pikkukalat varttuvat turvassa, ja veden päällä kasvavat osat tarjoavat turvapaikkoja mehiläisille ja huikealle muiden eläinten ja kasvien kirjolle.
Mangrovekatoa aiheuttavat monet muutkin tekijät kuin puiden kaataminen puuhiilen valmistusta varten. Myös rantakanavien puute tai patoaminen haittaa vuorovesien virtauksia ja muuttaa meriveden ja makean veden vaihtoa. Mangrovemetsiä kurittavat myös lyijypuun kaltaisten haitallisten vieraslajien leviäminen, infrastruktuurin rakentaminen sekä maanviljelyksen ja karjankasvatuksen käytännöt.
Ilmastoepäoikeudenmukaisuuden esimerkki
Monet Manzanillon talot on rakennettu luvatta melkein kiinni mangroveihin. Rannikon ekosysteemejä rasittaa lisäksi jokien teollisuussaaste. Alueen sokerimyllyt ja riisiteollisuus kaatoivat jätteensä jokiin vuosikymmenien ajan.
Tämä on hyvä esimerkki ilmastoepäoikeudenmukaisuudesta: ylävirran teollisuus aiheutti alempana ympäristötuhoja, jotka heikensivät mangrovemetsien terveyttä ja rannikon asukkaiden elämänlaatua. Samalla ihmisyhteisöjen suoja ilmaston ääri-ilmiöitä vastaan heikkeni.
Manzanillon ranta-alueilla alettiin hakea ratkaisuja nousevan merenpinnan muodostamaan ongelmaan. Vuonna 2018 käynnistettiin 23 yhteisöprojektia, jotka sittemmin yhdistettiin valtakunnalliseen Mi Costa -projektiin. Mi Costa pyrkii kasvattamaan yhteisöjen sietokykyä ilmastonmuutosta vastaan vahvistamalla rannikon ekosysteemejä. Käytännössä se tarkoittaa lähinnä mangroveistutuksia ja metsien ennallistamista.
Tehtaat eivät enää päästä suodattamattomia jätteitään vesiin. Tämän vuoden jälkipuoliskolla tuloksia on jo alkanut näkyä, esimerkiksi muuttolinnut ovat palanneet.
Kaupunkiin on myös perustettu koulutuskeskuksia, joissa opetetaan ilmastonmuutokseen sopeutumista. Koska ihmiset eivät lähde rannikolta olosuhteiden muuttuessa, heitä täytyy opastaa elämään uusissa oloissa.
Kiireisin tehtävä on saattaa loppuun mangrovetaimitarhan rakennus. Kun se toimii, voidaan alkaa elvyttää kaikkia Granman mangrovemetsiä. Arvioidaan, että hankkeista lopulta hyötyy yli 1,3 miljoonaa ihmistä.
uutiskirje 