Vahva ja välittävä Suomi –hallitusohjelmassaan hallitus lupasi edistää ”lapsimyönteisen yhteiskunnan rakentamista” ja ”lapsiperhemyönteistä politiikkaa kaikilla tasoilla”. Lupauksia on lunastettu muun muassa leikkaamalla vammaisilta lapsilta ja pienituloisten yksinhuoltajien lapsilta. Pahasuisempi voisi kutsua ilkeilyksi.
Lapset lähtökohtaisesti elävät perheissä, joten monet aikuisiin kohdistuvat leikkaukset koskevat myös lapsia. Hallituksen leikkaukset ovat osuneet kipeiten pienituloisiin. Aivan erityisesti on kuritettu pienituloisia naisia. Siis muun muassa niitä naisia lapsineen, jotka huolehtivat muidenkin lapsista.
Jotka muuten ovat jo vuosia sanoneet, että yhä suurempien lapsiryhmien kaitseminen yhä vihreämpien työkavereiden kanssa alkaa olla tekemätön paikka. Puhumattakaan siitä, etteivät kaikki lapset saa tarvitsemaansa tukea, mikä ilmiö koskee myös kouluja. ”Se tulee olemaan sellainen pommi, ettei usko kukaan”, totesi eräskin kokenut varhaiskasvatuksen ammattilainen.
Ulkopuolisuus lapsena ennustaa köyhyyttä aikuisena.
Leikkausten takana lienee myytiksi osoittautunut ajatus siitä, että työtä vieroksuvat pummivahemmat välittävät huonon esimerkkinsä lapsilleen ja tulee siksi kepittää (olemattomiin) töihin.
Köyhyys periytyy kuitenkin resurssien puutteen sekä tämän aiheuttaman stressin ja tulevaisuudettomuuden vuoksi, voi summata London School of Economicsin tutkijoiden tuoreen tutkimuksen ylisukupolvisen köyhyyden mekanismeista. Ei paskana asenteena, kuten usein kuulee väitettävän.
Jatkuva huoli raha-asioista vaikuttaa vanhempien ja lasten vuorovaikutukseen, jonka laatu on nykytiedon mukaan hyvin keskeistä lapsen kehitykselle. Väännetään rautalangasta: jos on pakko painaa tolkuttoman pitkää päivää tai yötä selvitäkseen, jää vähemmän aikaa ja voimia huolehtia lapsesta. Jos joutuu joka kuukausi jännittämään, riittävätkö rahat, saattaa kotona tunneilmasto synketä.
Se ei tarkoita, että köyhä vanhempi on huono vanhempi tai että köyhät perheet pitää ottaa erityistarkkailuun. Se tarkoittaa, että lapsiperheiden köyhyyttä pitää vähentää.
Kysymys ei ole vain siitä, että on ruokaa ja katto pään päällä. Tutkimuksen mukaan myös sillä, miten vanhemmat kykenevät tukemaan lasta tämän harrastuksissa, kaverisuhteissa ja muussa osallisuudessa, on suuri merkitys köyhyyden periytymiselle. Ulkopuolisuus lapsena ennustaa köyhyyttä aikuisena.
Perheen tulot vaikuttavat suoraan lapsen asuinoloihin, koulutukseen ja terveyteen. Epäsuorasti ne vaikuttavat myös varhaiskasvatuksen laatuun, turvallisuuteen sekä matkustamiseen ja muihin lapsen saamiin kokemuksiin.
Lapsiperheiden tukemisen idea ei ole perheellistyneiden paapominen, vaan lasten oikeuksien turvaaminen. Yksinelävä terve ja työkykyinen aikuinen (saati useampi) pystyy lapsiperhettä helpommin sopeuttamaan elämäänsä niukkaan toimeentuloon. Kasvava lapsi ei voi elää kuukaudesta toiseen pelkällä kaurapuurolla tai muuttaa jatkuvasti halvemman asunnon perässä. Hän tarvitsee jatkuvuutta ja monipuolista ravintoa. Niin kuin tietysti aikuinenkin, vaikka ei yhtä kriittisesti.
Kelkasta pudotetuista lapsista tulee kelkasta pudonneita aikuisia.
Hallitusta on pitkin matkaa moitittu vaikutusarvioiden puutteista. Joko niitä ei ole tehty, ne ovat tarkoitushakuisia tai niistä ei ole välitetty. Sama koskee lapsiperheitä. Haastattelemani tutkija kuvaili hallituksen politiikkaa suorastaan näytönvastaiseksi.
Hän totesi myös, että ilman tukia Suomessa olisi yksi EU:n korkeimmista lapsiperheköyhyysluvuista, koska eläminen on kallista eikä palkkataso päätä huimaa. Kovin keskiluokkaista ei ilman vanhempainrahoja ja lapsilisiä olisi monen keskiluokkaisenkaan perheen elämä.
Hallituksen viesti pienituloisile lapsiperheille ei ole suinkaan mitään ”kaveria ei jätetä” tai muuta yhtä vanhanaikaista. Se on ”pärjätkööt tai olkoot pärjäämättä” – ei ole meidän ongelmamme. Paitsi että vähän on. Kelkasta pudotetuista lapsista tuppaa tulemaan kelkasta pudonneita aikuisia, ja se vasta kalliiksi käy. Ihan kaikille.
Elämässä ylipäänsä, mutta varsinkin lasten kohdalla pätee sanonta ”minkä taakseen jättää sen edestään löytää”. Jos yhteiskunta haluaa välttämättä lisää katkeruutta ja ulkopuolisuutta kokevia ihmisiä, niin siitäpä sitten vaan. Mutta eivät he minnekään häviä. Ne, joilta on varastettu lapsuus, ottavat kyllä omansa takaisin korkoineen. Eivät välttämättä kostaakseen. Niin vain käy.
Ja onhan meillä sitten nämä lasten oikeudetkin, joihin olemme valtiotasolla sitoutuneet. Niihin kuuluu muun muassa oikeus ”ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon – – lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään”. Suurimman osan lapsia kohdalla nämä toteutuvat.
Kaikkien eivät, ja se on kaikkien ongelma.
lehti 