Viime viikkoina tunteita ovat kuumentaneet niinkin kuuma asia kuin uudet ravitsemussuositukset. Niissä kun sanottiin, että leikkeleitä pitää sinun välttämän, sillä prosessoidun lihan uskotaan lisäävän muun muassa suolisto- ja peräsuolisyöpiä. Tämäkös karnivorit kimmastutti.
Lihakeskusliitto loihe lausumahan, ettei lihaa ole suosituksissa kielletty. Eipä niin. Suositus on suositus, ei kielto. Snellmanilta sanottiin, että luotamme tietoiseen kuluttajaan. Atrialta, että vaikeaa on pienelle ihmiselle sellainen, valintojen teko kaupan hyllyllä.
Argumentteja lenteli anemiasta ruokakulttuuriin ja mausta huoltovarmuuteen (josta muuten olisikin hauska keskustella). HK Foodsilta oltiin ihan, että eipä ollut kivasti tehty, niputtaa nyt kaikki leikkeleet samaan. Onhan myös vähäsuolaisia ja -rasvaisia leikkeleitä!
Eivät kaikki leikkeleet!
Eivät kaikki miehet, mutta kyllä kaikki leikkeleet. Kaikki (paitsi vegaaniset) leikkeleet on tehty eläimistä, suola- ja rasvapitoisuuksista viis.
Ja vaikka eläinoikeudet eivät kiinnostaisi pätkääkään – kuten asia ihmisten kesken keskimäärin on – omien elinehtojen luulisi kiinnostavan. Nykytiedon mukaan teollinen, laajamittainen eläintuotanto heikentää niitä. Ei vain zoonoosien ja antibioottiresistenssin, vaan ennen kaikkea ilmastonmuutoksen ja luontokadon muodossa.
Leikkeleleikeistä olisi aika siirtyä vakavissaan toteuttamaan ruokajärjestelmän kestävyyssiirtymää. Syömisemme aiheuttaa lähes kolmanneksen kasvihuonekaasupäästöistä, ja valtaosa tästä tulee eläintuotannosta. Luontokadosta puhumattakaan.
Eläinperäisen ruoan tuottaminen ei ole resurssitehokasta. Siksi ilmasto- ja ympäristötutkijat ovat suositelleet jo pitkään siirtymistä kasvipainotteiseen ruokavalioon.
Kuten maastulli summasi: kaikenlaisen lihan kulutusta on vähennettävä ympäristösyistä. Niin olisi muuten kahvinkin, joka on ympäristön monimuotoisuuden – ja usein myös reiluuden – näkökulmasta hyvin huono tuote.
Eläintuotanto on järjetöntä resurssien tuhlausta.
Itse nautin kahvista suuresti ja minun olisi vaikea luopua siitä. Mutta en minä sen vuoksi ala väittämään, että ympäristölle kerrassaan hyvästä, se kahvi. Kognitiiviseen dissonanssiin on kaksi ratkaisua. Muuttaa ajatteluaan ja toimintaansa tai elää ristiriidan kanssa.
Toistaiseksi olen valinnut elää kahvin kanssa. Kuluttajallakin on vastuunsa, mutta lopulta konsumerismi ei ratkaise paljoakaan. Vegaanisissa jäätelöissä, viineissä ja valmisruuissa on mistä valita, mutta lihaa kulutetaan silti koko ajan enemmän. Muutosten on tapahduttava rakenteiden ja sääntelyn tasolla.
Nykytiedolla eläintuotanto on (harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) järjetöntä resurssien tuhlausta eikä muuksi muutu, vaikka makuasioista – tai etiikasta – kuinka väännettäisiin. Nekin resurssit voisi käyttää maatalouden kestävyysmurrokseen. Ei sekään ilman tekijöitä tapahdu eikä ilman rahaa. Kysymys on ympäristöstä ja ilmastosta, mutta myös ruokaturvasta ja omavaraisuudesta.
Todelliset muutokset tehdään myös laitosruokailussa. Voitaisiin aloittaa vaikka siitä, että vegaaninen vaihtoehto on saatavilla kaikille – ja että se vastaa perusannosta myös tasoltaan. Yhäkin näkee paikoin täysin ala-arvoisesti valmistettua mönjää ja klönttejä, jotka vastaavat makuelämyksenä suunnilleen sitä, että syöttäisi ihmisille maustamatonta, rustoista ja raakaa lihaa.
Vaikka mikään kovin uusi juttuhan tämän ei pitäisi olla. Suomessa on syöty esimerkiksi härkäpapua iät ja ajat. Kiinassa tofua ja seitania ainakin ajanlaskun alkuhämäristä. Jossain vaiheessa meistä vain tuli niin uusavuttomia, että jo palkokasvien valmistaminen ruuaksi laittoi suut ymmyrkäisiksi. Hernekeittokin onnistui enää suoraan purkista.
Kasviperäisesti syödessään ei ekologisuuttakaan tarvitse kamalasti miettiä. Keskimäärin vegaaninen ruoka on aina selkeästi ympäristöystävällisempää kuin eläinperäinen. Ystävällisyydestä noin muuten nyt puhumattakaan.
Huippu-urheilijakin pärjää ja voi hyvin ilman lihaa.
Minulta on joskus kysytty, enkö muka söisi hätätilanteessa lihaa. Söisin varmasti. Syöväthän ihmiset äärimmäisissä äärioloissa toisiaankin. Selviytymisvietti on metka juttu.
Mutta tässä yltäkylläisyyden maailmassa, jossa pullalänkkäriarkemme on niin kaukana äärioloista kuin olla voi, sille ei ole mitään tarvetta. Aniharvan fyysinen aktiivisuuskaan on sitä luokkaa, että sillä voisi perustella yhtään mitään. Eikä oikein sittenkään. Huippu-urheilijakin pärjää ja voi erinomaisesti ilman lihaa. Silloin pärjäämme me muutkin.
Mikään – ei mikään – vaadi ainakaan näin laajamittaista teollista eläintuotantoa.
Ja kyllä, osa vegaaneista on niin ärsyttäviä, että tekisi näin kanssavegaaninakin mieli vedellä pippuripihviä ihan vain samasta syystä kuin Seppo heilutti Barcelonassa ysikaks. Mutta niin on vannoutuneista lihaaneistakin. Sellaisia me ihmiseläimet olemme – omasta mielestämme fiksuja ja kivoja, muiden mielestä tyhmiä ja ärsyttäviä.
Niin kuin muutkin eläimet. Heilläkin on tunteensa ja draamansa. Halunsa, tarpeensa ja tahtonsa.
Omat elämänsä.
lehti 