Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen, hallituksen vientimalliksi ristitty laki hyväksyttiin tällä viikolla eduskunnassa. Teollisuusliitto ja muu ay-liike on kritisoinut sitä paljon. Miten kommentoit asiaa nyt?
Meitä on usein syytetty siitä, että SAK:lainen liike ei suostunut pysymään neuvottelupöydässä. Kertaan vielä sen, että sellaisessa pöydässä ei kannata pysyä, missä ratkaisut on tehty etukäteen. Todellista vaikutusvaltaa siihen ei ollut.
Meillä on ollut vientimalli viimeiset 20 vuotta ellei pitempäänkin. Palkankorotustaso ja siihen liittyvät asia on enemmän tai vähemmän määritelty meidän ja meitä edeltäneiden organisaatioiden kanssa.
Vientimallin huonoin puoli on valtakunnansovittelijan aseman heikentäminen. Se tarkoittaa sitä, että sovittelijan liikkumavara on viety. Se johtaa siihen, että ratkaisujen syntyminen valtakunnansovittelijalla tulee olemaan yhä hankalampaa.
Tällä ei pysty tukemaan hallituksen tavoitetta, koska sovittelijalle ei mennä. Tai jos mennään, niin mennään porstuaan ja tehdään kahden kesken sopimus, mutta sovittelijalla ei ole roolia. Haluan korostaa, että tämä ei ole nykyisen sovittelijan vika.
Tämä on lainvalmistelun vika, joka on ollut tämän hallituksen koko sen ajan olemassa. Lakeja tehdään valtavalla kiireellä. Sitten niitä korjataan, korjataan ja korjataan. Uskonpa, että tällekin tapahtuu jonkinlainen korjaus ennen kuin hommat ovat maalissa.
Työnantajien ja yrittäjien suunnalta on viime aikoina tyytyväisenä kommentoitu myös paikallisen sopimisen etenemistä. Lakipaketti siitä hyväksyttiin viime viikolla eduskunnassa.
Viime viikkoina on ollut tahoja, jotka ovat ilakoineet, että paikallisen sopimisen lainsäädäntö saatiin valmiiksi. Yksi näistä tahoista oli Suomen Yrittäjien Janne Makkula, joka totesi, että heidän pitkäaikainen lobbauksensa on saatu maaliin.
Tosiasiassa he tekivät omille jäsenilleen karhunpalveluksen. Uusi paikallisen sopimisen säädöstö tulee mahdollistamaan erityisesti ulkomailta täällä operoivien ja toimivien yritysten halvalla tekemisen palkkadumppauksella ja tekemällä erilaisia paikallisia ratkaisuja. Ne olisivat aiemmin vaatineet toisenlaisia toimenpiteitä.
Kun tämä valkenee heidän jäsenyrityksilleen jossain vaiheessa, voi ilakointi jäädä kohtalaisen lyhyeen.
Toinen taho, joka tässä on näkynyt vahvasti, on ministeri Arto Satonen. Hän on todennut, että tällä on avattu järjestäytymättömään kenttään paikallisen sopimisen mahdollisuus. Tämän on täysin paikkansapitämätön näkökulma.
Tosiasia on se, että paikallisia sopimuksia on tässä maassa tehty aina – onpa yritys sitten ollut järjestäytynyt tai järjestäytymätön. Tämä ei tilannetta miksikään muuta.
Tulevaisuudessa se, mistä nämä voivat sopia laillisesti, määräytyy niissä työehtosopimuspöydissä, joissa me istumme ja teemme sitovia työehtosopimuksia. Tämä tuntuu kokonaan unohtuvan.
Tosiasiallinen paikallisen sopimisen mahdollistaja on suomalainen ammattiyhdistysliike – ei maan hallitus, ei Suomen Yrittäjät, ei EK. Suomalainen ammattiyhdistysliike yhdessä järjestäytyneiden työnantajien kanssa mahdollistaa paikallisen sopimisen.
Kun ilakoinnista poistaa ”puolivalheellisen” näkökulman, siitä ei jää kuin pölypallo nurkkaan pyörimään.
Puolivalheellinen?
Tarkennan sitä niin, että tässä on sanottu ikään kuin jonkun uuden näkökulman syntyneen. Todellisuudessa Teollisuusliitto ja sen edeltäjät ovat olleet näiden paikallisten sopimusten edelläkävijä.
Siellä on ollut muutamia kohtia, joita ei aikaisemmin järjestäytyneessä kentässä laillisesti tai muutoin saanut tehdä. Ne ovat olleet häviävän pieniä juttuja.
Suurin muutos liittyy siihen, että tänne tulevat ulkomaalaiset yritykset, ulkomailta tänne työllistävät ja työntekijöitä lähettävät yritykset ovat tässä suurin voittaja. Ne ovat myös suurimpia kilpailijoita suomalaisten yritysten kanssa.
En ymmärrä, miten tässä mallissa voidaan saada suomalainen yrityskenttä voittajaksi.
Olemme laskeneet, että nämä uudet mallit mahdollistavat ulkomaalaisen yrityksen Suomessa työn teettämisen 20–30 prosenttia halvemmalla kuin kotimainen pystyy koskaan tekemään. Mutta jos tämä on Suomen Yrittäjien mielestä suuri saavutus, olen vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan.
Mennään nyt ajankohtaiseen palkkakierrokseen. Olette neuvotelleet syksystä lähtien Teknologiateollisuuden työnantajien kanssa uudesta työehtosopimuksesta. Neuvottelut ovat olleet jumissa, ja ensimmäiset työtaistelutkin on jo nähty. Millainen tilanne neuvotteluissa on?
Olemme käyneet neuvotteluja kaksi kuukautta, sitten olemme käyneet yhdeksän kertaa valtakunnansovittelijan luona. Sovittelija ei nähnyt mahdolliseksi tehdä minkäänlaista sovintoesitystä.
Olemme sen jälkeen tavanneet kahdestaan ja todenneet, että ratkaisun löytyminen ei ole ollut mahdollista – johtuen siitä, että näkemyksemme ovat sen verran kaukana toisistaan.
Neuvotteluosapuolten välit ovat olleet koko ajan hyvät, ja keskustelut ovat olleet rakentavia.
Se on tietysti äärettömän ikävää koko järjestelmän näkökulmasta ja toki sitten jäsentemme näkökulmasta.
Kuinka kaukana olette toisistanne?
Ehkä on viisasta sanoa, että riittävän kaukana. Matkaa välillä on sen verran, että ei sitä ihan parilla soudunvedolla saa kiinni.
Joku kuitenkin yrittää vielä soutaa?
Koko ajan yritetään soutaa, kun vielä vain löydettäisiin yhteinen suunta.
SAK:laiset liitot julkistivat lokakuussa yhdessä palkankorotustavoitteen, joka on kymmenen prosenttia kahdelle vuodelle. Työnantajilta tuli siihen täystyrmäys heti.
Viimeiset puolitoista vuotta on käyty keskustelua ensiksi valtiovallan toimesta siitä, että Suomeen halutaan Ruotsin malli.
Nyt kun suomalaisessa ammattiyhdistysliikkeessä on otettu viestistä vaarin ja on Ruotsin mallin mukaisesti lähdetty asettamaan merkkiä, on tehty sisäistä koordinaatiota SAK:n sisällä – nyt sekin oli väärin. Teimme sitten täällä puolella asiat miten tahansa, niin niitä ei voida tehdä oikein. Kun rakennamme Ruotsin mallia, se on väärin rakennettu.
Sillä aikaa kun me olemme rakentaneet Hakaniemessä, näyttää Satonen löytäneen Tanskan mallin. Todennäköisesti ensi viikolla on jonkun muun maan malli kyseessä.
Ongelma on siinä, että kun on lähdetty jotain mallia hakemaan ja olemme siihen jotenkin sitoutuneet, se ei käy. Kun merkin asetimme, merkki oli tietysti väärä. Se on ollut helppo kauhistelun kohde.
Meillä on kuitenkin faktiset luvut näiden taakse. Jos katsomme vaikka Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen lukuja, siellä on puhuttu, että Suomessa kestetään yli kolmen prosentin palkankorotukset per vuosi. Suomen kustannuskilpailukyky on tänä vuonna kasvanut eli kilpailukyky maailmanmarkkinoilla on kasvanut.
Vaikka pystyisimme millä luvuilla todistamaan, että emme ole vahingoittamassa kilpailukykyä. Silti se nähdään, että tavoite olisi kansantaloutta tai Suomen kilpailukykyä romuttamassa. Toistaiseksi luvut ovat meille myötäisiä.
Jos ajatellaan kansantalouden näkökulmasta, pitäisin aika ihmeellisenä, jos kansantalous ei hyötyisi valtavan ostovoiman puutteen kiinnikuromisesta.
Tähän liittyy historiallinen näkökulma. Suomalainen ay-liike on tehnyt erilaisia talkoita tässä maassa aika pitkään. Aikanaan teimme matalia palkankorotuksia, koska emme halunneet Nokian lähtevän täältä pois. Miten kävi?
Suomesta on lähtenyt 60 000 teollista työpaikkaa. Jos vain yksi taho kantaa vastuuta siitä, mitä täällä tapahtuu, nämä ovat kovin heikot talkoot. Näissä talkoissa on vain yksi osapuoli.
Ja palkansaaja on koko ajan saanut käkeensä. Mutta työnantajien tulokset ovat olleet vähintään kohtuullisia, yritysten tulokset ovat olleet todella hyviä.
Mutta kun investointien aika tulee, yritykset investoivat ulkomaille. Omien koneiden ja laitteiden annetaan Suomessa vanhentua. Samaan aikaan puhutaan, että tuottavuus on heikkoa.
Onko nyt niin, että ammattiyhdistysliikkeen pitäisi tuottavuuskin vielä hoitaa?
Palataan vielä palkkaneuvotteluihin. Sanoit edellisessä KU:n haastattelussasi, että neuvotteluissa ei ole tapahtunut edistystä. Onko sen jälkeen tapahtunut?
Samaan aikaan kun puhutaan ay-liikkeen koordinoinnista, kyllä tässä näkyy vahvasti työnantajapuolen koordinointi. Asioiden ei anneta edetä. Sanotaan näin, että puhtaassa markkinassa ratkaisu olisi saattanut jo syntyä.
On merkillepantavaa, että organisaatioissa, jotka eivät ole EK:n koordinaation alla, on syntynyt kymmeniä sopimuksia ilman yhtäkään järjestöllistä tointa eli suomeksi sanottuna lakkoja. Ja palkkatasot liikkuvat meidän tavoitehaarukan sisällä.
”Asioiden ei anneta edetä.”
Tässä on paljon EK:n ideologista vahdintaa. Tässä on paljon muuta koordinatioon liittyvää juttua, jolla ei ole mitään tekemistä todellisten palkankorotusvarojen kanssa.
Eli palaamme siihen, mistä olet useampaan otteeseen KU:ssa puhunut. Suomeen ollaan tekemässä uutta tupoa eli tulopoliittista kokonaisratkaisua.
Tupo on sanana kielletty. Mutta kuten väistyvä kuntatyönantajien toimitusjohtaja Markku Jalonen on todennut, että ihan samalla lailla tehdään tupoa kuin ennenkin.
Tupon nimi on vain nyt Teollisuusliiton tupo. Sen mukaan sitten mennään.
Ainoa elementti, joka tässä tupoista puuttuu, on valtiovallan puuttuminen neuvotteluista – kuin siltä osin, että työnantajat saavat siltä suunnalta kaiken minkä osaavat pyytää.
Palkansaaja on ollut kohtalaisen heikosti saamapuolella. Kela-maksuja on siirretty työntekijöille, yritysverotusta kevennetty, olemme tehneet kiky-ratkaisun. Kikyssä summa taitaa liikkua 15 miljardissa, millä on siirretty maksuja työnantajilta työntekijöille.
Viimeiset vuodet ovat olleet harvinaisen paskat talkoot.
Tarvittaisiinko näihin talkoisiin siis lisää väkeä Etelärannasta?
Työmarkkinakentällä on tällä hetkellä aivan liikaa ideologista ja poliittista vahtimista – ei niinkään työmarkkinoiden hoitamista. EK on miehitetty lähes kokonaan entisillä poliittisilla toimijoilla työmarkkinaihmisten sijaan.
Sieltä puuttuu työmarkkinahenki ja -osaaminen. Samaa vikaa on jonkin verran EK:n jäsenliitoissa, mutta ei ollenkaan siinä määrin.
Kun edellinen sukupolvi jäi eläkkeelle Etelärannasta, heiltä on puuttunut työmarkkinaosaaminen.
He ovat ilmoittaneet, että eivät halua olla työmarkkinaosapuoli, mutta ottavat siihen kantaa ja koordinoivat sitä tiukemmin kuin koskaan aiemmin. Joskus olisi tietysti hyvä päättää, mitä haluaa.
Ymmärrän, että takaoven kautta vaikuttaminen on helpompaa eikä siitä joudu vastuuseen. Meillä ei valitettavasti ole sitä vaihtoehtoa.
Onko Teollisuusliitto valmis uusiin työtaisteluihin?
Meillä ei ole päätöksiä tulevista toimista. Totta kai toivon, että ratkaisu löytyisi, mutta ihan hirveästi en usko joulun ihmeeseen enkä uuden vuoden räiskäykseen. Katse alkaa olla vahvasti ensi vuodessa, mutta kuka tietää.
Pian on joulu. Minkä lahjan haluaisit antaa työnantajaleiriin Teknologiateollisuuden työnantajille?
Toivon, että pukki tuo ison korillisen viisautta ja sellaista näkemystä, jota olemme yhdessä hakeneet. Palataan sopimuspöytään ja tehdään sopimus.
uutiskirje 