Suomen ensimmäinen työaikalaki koski leipureita. 1900-luvun alussa leipomoissa painettiin usein 12–16-tuntisia työpäiviä, kun suomalaisten työpäivät olivat keskimäärin kymmentuntisia.
Yötyötä helsinkiläiset leipurit olivat vastustaneet jo 1800-luvulla, sillä he katsoivat sen heikentävän terveyttä ja vaikeuttavan perheen perustamista. Työnantajat puolestaan väittivät yötyöstä luopumisen johtavan siveettömyyteen ja ryypiskelyyn. (Sittemmin yötyöstä saatiin sovittua kohtuullinen korvaus.)
Sata vuotta sitten työläisten ruokavalio koostui lähinnä kahvista ja leivästä, köyhimmissä perheissä ei pöytään saatu lämmintä ruokaa läheskään joka päivä.
Tällä hetkellä leipomot ovat lakossa, koska työntekijät eivät halua tehdä 9-tuntisia päiviä ja 45-tuntista työviikkoa. SEL:n mukaan ETL on ajanut aiemmin jopa 12-tuntisia päiviä ja 72-tuntista työviikkoa.
Työnantajien mukaan pidennetystä työajasta kieltäytyminen vaarantaa koko suomalaisen leipomoalan tulevaisuuden.
Yritys pidentää työaikaa ei ole ainoa laatuaan, eikä ainoa tuulahdus menneestä.
Palvelualan ammattiliittojen jäsenistä kolmannes kokee vakavaa ruokaturvattomuutta, selviää Helsingin ja Tampereen yliopistojen tutkimuksessa. Se tarkoitaa esimerkiksi aterioiden väliin jättämistä taloudellisista syistä, ja sen myötä melkoista stressiä koko perheelle. Tuskinpa elintarvikealan työntekijöiden palkkataso tästä porukasta mainittavasti eroaa.
Mediassa ollaan usein liikuttavan huolissaan lakkojen vaikutuksista ”tavallisen kansalaisen” arkeen, vaikka siellä lakossa on juuri se ”tavallinen kansalainen”, joka haluaa neuvotella arkensa puitteiksi säälliset työehdot. Mutta voi – miten pärjää kanssasuomalainen pari päivää ilman valmispullaa?
Kahdeksan tunnin työpäivä oli työväenliikkeen keskeinen vaatimus ja tavoite. Suomessa sellainen saatiin vuonna 1917, yleislakon vauhdittamana ja vallankumouksen – joskin se vakiintui vasta sotien jälkeen. 40-tuntiseen työviikkoon siirryttiin vasta vuonna 1970.
Ajatuksena oli, että työntekijälle jäisi vuorokaudessa kahdeksan tuntia työlle, kahdeksan tuntia levolle ja kahdeksan tuntia muulle elämälle – kotitöille, lastenhoidolle ja vapaa-ajalle. Vuonna 1817 nämä olivat niin erikoisia ehdotuksia, että niiden esittäjää, walesilaissyntyistä Robert Owenia nimitettiin utopistiseksi sosialistiksi.
Owen oli siitä poikkeuksellinen sosialisti, että hän oli myös tehtaanjohtaja. Owenin tehtaassa tehtiin lyhyempää työpäivään kuin muualla, ja hän ajoi läpi myös ensimmäisen lain lasten ja naisten tehdastyön rajoittamisesta. Hän pärjäili silti varsin mukavasti itsekin.
Mutta Owen olikin valistusfilosofi Jeremy Benthamin oppilas. Bentham taas oli utilitaristi, klassinen liberaali ja naisten oikeuksien puolestapuhuja 1700-luvulla, jolloin niistä puhuminen kuulosti monille luultavasti samalta, kuin puhe eläinten oikeuksista tänään.
Kahdeksan tunnin työpäivä ja 40 tunnin viikko ovat työaikalaissa yhä, mutta niistä poiketaan jaksottamisella aloilla, joilla työn luonne vaatii pitkiä työpäivä, kuten kuljetusalalla. Pitkät työpäivät tasoittuvat pidemmillä vapailla, mutta lepoaikoihin on useita poikkeuksia jo laissakin. Niin ikään ylitöillä kikkailemalla työaikaa saadaan pidennettyä huomattavastikin.
Laki ei niin ikään estä työn teettämistä kuutena päivänä viikossa, kunhan tunnit eivät ylity. Sen sijaan useimmissa työehtosopimuksissa työviikko on rajoitettu viisipäiväiseksi. Tiivistäen voidaan sanoa, että nimenomaan työehtosopimus, ei laki, on se perälauta, joka mahdollistaa jonkinlaisen työn ulkopuolisen elämän työntekijällekin.
Hyvin harva tekee vaikkapa 80-tuntista työviikkoa huvikseen, ja ne jotka sellaisen puolesta puhuvat, tapaavat saada siitä myös kunnon korvauksen.
Laajamittaisesti toteutettuna ajatus on älytön miltä kantilta tahansa – niin kansanterveyden, kansantalouden kuin inhimillisyydenkin. Yli 55-tuntinen työviikko on tappavan vakava terveysriski, ja jo huomattavasti maltillisempikin normaalin työajan ylitys näkyy tilastoissa sairastelun lisääntymisenä.
Entä se perhe-elämä, josta huolehtivat jo 1800-luvun leipurit? Ainakaan sama taho ei voi uskottavasti puhua sekä työajan pidentämisen että paremman vanhemmuuden puolesta. Tälläkin hetkellä monen lapsen päiväkotipäivä on pidempi kuin vanhemman työpäivä, sillä matkoihinkin menee aikaa – yötyöläisten lapsista nyt puhumattakaan.
Työnantajat, jotka osaltaan helpottavat työn ja perhe-elämän yhteensovittamista, kantavat merkittävää vastuuta koko yhteiskunnan hyvinvoinnista ja kestävyydestä.
Suuryritys Amazon on osittaista paluuta sadan vuoden takaisiin työehtoihin ja -oloihin jo kokeillut. Silloin voi sattua esimerkiksi sellaista, että työntekijät virtsaavat roskiksiin, koska vessatauko tarkoittaisi tavoitteista jäämistä ja työpaikan menetystä, kuten Business Insider muutama vuosi sitten kertoi.
Mitähän Robert Owen tuohon sanoisi?
Kiistatta varasto-orjuudella on lyöty rahoiksi. Amazonin omistaja Jeff Bezos on maailman toiseksi rikkain ihminen. Se on sitten makuasia, onko sija ansaittu vai laillisesti ryöstetty.
Sen voi kuitenkin sanoa kohtalaisen varmasti, että suomalainen yhteiskunta pystyy parempaan – jos tahtoa on.
Juttua korjattu 1.4.2025: Uusimmassa sovintoehdotuksessa puhutaan enää 9-tuntisista työpäivistä ja 45-tuntisesta viikosta.
uutiskirje 