Yrittäjyyskasvatus on ollut suomalaisissa opetussuunnitelmissa jo 1990-luvulta lähtien. Nuorille puhutaan nykyään innostuneesti luovuudesta, riskinotosta, liikeideoista ja siitä, kuinka kuka tahansa voi ryhtyä yrittäjäksi
Hyvä niin – yrittäjyys on tärkeä osa yhteiskuntaa ja taloutta, ja monille ihmisille yrittäjyys antaa paitsi toimeentuloa, myös merkityksellisyyttä elämään. Samaan hengenvetoon on kuitenkin kysyttävä: onko huolehdittu riittävästi myös työntekijäkasvatuksesta?
Suurin osa nuorista ei kuitenkaan voi – tai halua – perustaa omaa yritystä. Vaikka nuorille kerrotaan, että kenestä tahansa voi tulla yrittäjä, vaatii yrittäjyys kuitenkin ainakin hyvän ja omaperäisen liikeidean. Suurin osa nuorista valmistuu ja menee töihin muihin firmoihin ja kohtaa jo ensimmäisen kesätyönsä mukana aivan uuden maailman: työehdot, TESit, lomaoikeudet ja työsuojelukysymykset.
Kuinka moni peruskoulunsa päättävä tai toisen asteen opiskelija oikeasti tietää, mikä on työehtosopimus ja miksi se on tärkeä? Entä sen, mitä ammattiliitto tekee tai miksi siihen liitytään? Ammattiliittojen laskeva jäsenmäärä antaa osviittaa ainakin siitä, että liian harva.
Voisiko koulujen tehtävänä olla myös työntekijäkasvatus? Eikö olisi reilua, että nuori osaisi lukea työehtosopimuksen ja ymmärtäisi oikeutensa jo ennen kuin astuu työelämään?
Tai sitten voidaan ottaa takapakkia. On syytä pysähtyä ja kysyä, onko yrittäjyys- tai työelämätaitojen kouluttaminen todella koulujen jo valmiiksi täyteen ahdettujen päivien vastuulla.
Koulun tehtävä on valtava jo valmiiksi: se opettaa lukemaan, laskemaan, ajattelemaan kriittisesti ja elämään yhdessä muiden kanssa. Peruskoulun vastuulle on sittemmin lisätty elämänhallinta- ja tunnetaidot, liikenneturvallisuus, digihygienia, seksuaalikasvatus, taloustaito, yrittäjyys – ja tulevaisuudessa kenties myös työntekijyyden perusteet. Missä vaiheessa aloimme ajatella, että koulun on oltava kaikenkattava kasvatuslaitos?
Ehkä katse pitäisi kääntää toisaalle. Jos yrittäjyyskasvatuksen materiaalit ja koulutukset tulevat usein yrittäjäjärjestöiltä, miksi emme odota samanlaista panosta myös ay-liikkeeltä?
Voi käyttää jopa sivistyssanoja, kuten solidaarisuus.
Yrittäjäjärjestöt osaavat brändätä yrittäjyyden unelmaksi – intohimoksi, vapaudeksi ja mahdollisuudeksi. Ay-liikkeellä on ollut vaikeampaa. Ay-liike on markkinoinut jäsenyyttä nuorille kuin suoratoistopalvelun tilausta: maksa kuukausimaksu, saat tiettyjä etuja. Sen sijaan pitäisi palata perusasioihin: miksi työehtosopimukset ovat olemassa, mitä varten neuvotellaan, miksi työtaisteluihin ajaudutaan ja miten liitto suojaa työntekijää. Voi käyttää jopa sivistyssanoja, kuten solidaarisuus.
Olisiko lopulta oikeudenmukaisinta, että yrittäjyyskasvatus ja työntekijäkasvatus asetettaisiin samalle viivalle – mutta vastuu niistä olisi niillä, joita asia oikeasti koskee: järjestöillä? Koulu voisi tarjota tilan ja ajan, mutta sisältö tulisi kentältä.
Nuoret tarvitsevat tasapainoista työelämätietoa. Ei siksi, että heistä kaikista tulisi yrittäjiä tai lakkokenraaleja, vaan jotta he osaisivat toimia oikeuksiensa ja velvollisuuksiensa mukaisesti. Reilu työelämä syntyy vain, jos kaikki osapuolet tietävät, mihin heillä on oikeus – ja miksi se oikeus on alun perin olemassa.
Kirjoittaja on KU:n politiikan toimittaja.
uutiskirje 
