Tänään julkaistaan tiedot siitä, kuka ansaitsi viime vuonna eniten ja paljonko maksoi veroja tuloistaan. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Minja Koskelan mukaan veropäivä on tärkeä avoimuuspäivä. Verotietojen avoimuus ja varallisuuserojen tilastointi tarjoaa arvokasta tietoa ja auttaa hahmottamaan yhteiskunnan kehittämistarpeita.
– Olen huolissani varallisuuserojen kehityksestä. Nyt vaurain kymmenys omistaa Suomessa noin puolet kotitalouksien nettovarallisuudesta, mutta neljäsosalla nettovarallisuutta ei ole juuri lainkaan, Koskela sanoo.
Verottajan julkaisemat verotiedot eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Tietoja esimerkiksi verovapaista osingoista ja perinnöistä ei julkaista eikä monen rikkaan varallisuus näy verottajalle tai tule julkisuuteen.
– Verotietoja olisi syytä täydentää, jotta kuvamme varallisuuden jakautumisesta yhteiskunnassa olisi parempi. Olisi tärkeää tietää vielä tarkemmin, miten suurituloiset järjestävät verotuksensa ja miten tulo- ja varallisuuserot muodostuvat, Koskela sanoo.
Varallisuusvero lakkautettiin Suomessa vuonna 2006. Se vahvisti valtion tulopohjaa, mutta tarjosi myös merkittävää tietoa varallisuuden jakautumisesta. Varallisuusveroja on käytössä esimerkiksi Norjassa, Espanjassa ja Sveitsissä.
– Varallisuusveron lakkauttamisen vuoksi menetimme demokratian ja yhteiskunnan tasa-arvokehityksen kannalta arvokasta tietoa. Olemme ehdottaneet maltillista yhden prosentin miljonääriveroa, jolla paikkaisimme valtiontaloutta miljardilla eurolla ja lisäisimme tietoa varallisuuseroista, Koskela sanoo.








