Vasemmistoliiton aloitteesta tehty välikysymys jätettiin eduskunnassa keskiviikkona. Välikysymyksessä ovat mukana vasemmistoliitto, vihreät ja sosiaalidemokraatit.
Välikysymys koskee syvenevää köyhyyskriisiä ja elinkustannusten kasvua.
– Oikeistohallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan jäljet ovat rumat. Suomessa työttömyys on EU-maiden korkeimmalla tasolla, asunnottomuus on kääntynyt kasvuun ja ulosottovelallisia suomalaisia on ennätysmäärä, sanoi tiedotustilaisuudessa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen.
– Samalla kun työntekijöiden asemaa heikennetään ja sosiaaliturvaa leikataan, rikkaille ja suuryrityksille kaavaillaan yhä uusia miljardiluokan veronalennuksia. Tämä ei ole millään tavalla oikeudenmukaista, ja siksi esitämme hallitukselle epäluottamusta, Pekonen jatkoi.
Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäys Iraniin uhkaa nostaa elinkustannuksia myös Suomessa merkittävästi. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela moitti hallitusta, että se on valinnut uhan edessä toimettomuuden.
– Tässä tilanteessa hallituksen on oltava valmis tukemaan erityisesti pienituloisia suomalaisia, ja tarkistamaan epäonnistuneen talouspolitiikkansa linjaa. Oikeistohallituksen politiikka, jolla 31 000 lasta tiputetaan köyhyyteen, ei ole ainoa vaihtoehto, Koskela sanoi.
Koskelan mukaan Orpon ja Purran talouspolitiikan todellinen tarkoitus ei ole ollut missään vaiheessa velkaantumisen vähentäminen vaan ainoastaan tulonjaon muokkaaminen rikkaimpien eduksi.
– Suuryrityksille painottuva lähes miljardin euron yhteisöveronalennus on tästä räikein esimerkki, Koskela sanoi.







