Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa yksi asia pysyy aiheesta riippumatta samana: yritetään löytää oikeassa ja väärässä olija. Näin kävi myös ydinaseiden kanssa sen jälkeen kun hallitus oli ilmoittanut haluavansa muuttaa ydinenergialakia, joka mahdollistaisi ydinaseiden tuomisen Suomeen.
Keskustelussa alkoi velloa termi pohjoismainen linja. Hallitus sanoi, että tämä on nyt pohjoismainen linja. Oppositio sanoi, että eipäs ole. Sen jälkeen toimittajat soittelivat asiantuntijoille ja yrittivät löytää totuuden eli kuka on väärässä ja kuka oikeassa. Onko sillä lopulta mitään merkitystä?
Sotilaallisen suunnittelun näkökulmasta tarve muuttaa ydinenergialakia on yksinkertainen. Suomi on sotilasliitto Naton jäsen, ja Naton puolustus pohjaa lopulta ydinasepelotteeseen. Tällä hetkellä Suomeen ei lakia rikkomatta voi tuoda ydinaseita.
– Ydinaseoperaatiot ovat teoreettinen mahdollisuus, joita sotilaat kuitenkin joutuvat suunnittelemaan. Sotilaiden pöydällä on mahdollisesti ollut ongelma, johon on pitänyt löytää vastaus, tiivistää Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Matti Pesu.
Pesun kuvailema ongelma tiivistyy Suomen maantieteeseen. Suomen itärajan toisella puolella sijaitsee kaksi merkittävää asiaa – Venäjän valtava tukikohta-alue Kuolan niemimaalla Murmanskin ympärillä ja Pietarin lähialue.
Kriisitilanteessa ne olisivat luonnollisesti Naton joukkojen kohteita. Pesu huomauttaa, että Naton käytössä olevat ydinaseet ovat sellaisia, jotka pitää ampua kohteeseen melko läheltä. Sinänsä Natolla ei ole omia ydinaseita, vaan ne ovat ydinasevaltioiden omia.
– Sotilaiden näkökulmasta ydinaseella voidaan tuhota esimerkiksi komentokeskus, Pesu sanoo.
Tämän vuoksi Suomen ilmatila on merkittävä, ja tämän vuoksi Suomen nykyinen ydinenergialaki on ollut sotilaalliselle suunnittelulle mahdollinen ongelma. Jos laki muutetaan, yksi ongelma katoaa.
Sotilaiden suunnitelmassa on vain yksi ongelma. Harjoituspöydällä tilanteen kärjistyminen voi näyttää järjestelmälliseltä, mutta kriisissä tai sodassa tilanne on toinen.
– Kriisitilanteessa eskalaatio ei tapahdu järjestelmällisesti askel askeleelta, Pesu tiivistää.
Monta askelta
Suomi liittyi Natoon erinäisten vaiheiden jälkeen keväällä 2023. Ruotsi seurasi perässä. Jäsenhakemukset maat jättivät samaan aikaan.
Silloin ydinenergialakiin ei haluttu muutosta, eikä siitä vielä puhuttu Petteri Orpon hallituksen alkuvaiheessa. Hallitus toi esityksensä julkisuuteen alkuvuodesta 2026.
Kun kyse on maailmanlopun tuovista aseista, on kysymys iso. Mutta asian eteneminen Suomessa oli aiemmasta tuttua.
– Tämä on yleinen toimintamalli, että ensin mennään johonkin varovasti ja sanotaan, että eihän tämä muita asioita tarkoita. Sitten kun on päästy sisään, todetaan, että itse asiassa tämä aiempi askel tarkoitti, että nyt on syytä ottaa seuraava askel, sanoo maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Sama kuvio on toiminut muun muassa EU-jäsenyyden kanssa. Vuonna 1995 Suomi liittyi unionin jäseneksi, neljä vuotta myöhemmin Suomi ilmoitti lähtevänsä mukaan yhteisvaluuttaan. Se kun oli olennainen osa seuraavaa askelta jäsenyydessä.
– Tai sanotaan, että eihän tässä yliopistouudistuksessa nyt mistään yksityistämisestä ole kyse, vaan jostain ihan muusta. Ja sitten kun muutos on tapahtunut, todetaan, nyt kun yliopisto on yksityistetty, eiköhän oteta lusikka kauniiseen käteen ja todeta, että liikeyrityksessä tämmöinen demokraattinen hallintomalli ei enää olekaan mahdollinen, Teivainen mainitsee toisen esimerkin.
Kuten Teivainen sanoo, ilmiölle on monta nimeä. On se sitten hivuttamista, sammutetuin lyhdyin etenemistä tai jotain muuta, se on hyvin yleinen toimintatapa. Nyt sitä käytettiin ydinaseiden kohdalla.
Reaktioaika lyhenee
Jos Suomi sallii ydinaseet maaperällään, muuttaako se jollain tapaa Venäjän suhtautumista. Jein, sanoisi saksalainen, eli kyllä ja ei.
– Venäjän pitää varautua jollain tapaa muutokseen, mutta samalla kyse ei ole jostain, mitä se ei olisi joutunut jo aiemmin ottamaan huomioon, sanoo Pesu.
Suurin muutos suhtautumisessa tapahtui Natoon liittymisen yhteydessä. Silloin Suomi siirtyi Natoon kielteisesti suhtautuvien maiden silmissä ”pahisten leiriin”. Ydinaseet ovat osa Naton pelotetta.
Toinen puoli kolikkoa on, että maantiede selittää myös sen, miksi muutosta voi pitää merkittävänä.
Mitä lähemmäs Venäjää potentiaalinen ydinaseiden käyttö sijoittuu, sitä lyhyemmäksi käy reaktioaika. Ja mitä lyhyempi reaktioaika, sitä suurempi riski virheille, sanoo Teivainen.
Kylmän sodan (1945–1989) aikana maailma kävi pari kertaa lähellä täystuhoa. Kuuban ohjuskriisi oli lähellä viedä Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ydinsotaan. 1980-luvulla harkinta-aika esti ydinsodan, kun Neuvostoliiton järjestelmä kertoi virheellisesti Yhdysvallan laukaisseen ydinaseita maata kohti.
Tuolloin pelastuksena oli Teivaisen sanoin Petrovin paussi. Petrov-nimisellä upseerilla oli hetki aikaa harkita, mitä tekee. Neuvostoliiton vastaiskun käynnistämisen sijaan hän totesi, että ehkä Yhdysvallat ei tällä tavalla aloita ydinsotaa. Lyhyt harkinta-aika esti täystuhon.
– Jos reaktioajat lyhenevät, tällaisille harkintapausseille jää vähemmän tilaa, Teivainen sanoo.
Kahden tason Nato
Entäs sitten se sotilasliitto? Entistä useammin pohdinta kohdistuu siihen, onko Nato enää lainkaan uskottava. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toimillaan tehnyt selväksi, ettei häntä pahemmin Nato kiinnosta. Euroopassa puolestaan on Venäjä-myönteisiä johtajia maissa, jotka ovat myös Naton jäseniä.
Sotilaiden puolella liittouma toimii edelleen. Siitä osoituksena on myös esitys muuttaa Suomen ydinenergialakia. Sotilaat haluavat, että on olemassa uskottava puolustussuunnitelma Venäjän aggression varalle.
Jos vertaa Natoa moottoriin, kyllä se vielä toimii mutta samalla nousee huolestuttavaa savua. Pesu huomauttaa, että Trumpin aikakaudella sotilaat ovat edelleen tehneet uusia suunnitelmia.
Samaan aikaan poliittinen sirpaloituminen on jatkunut, eikä kukaan tiedä Yhdysvaltain sitoutumisen tasoa. Jotta Nato oikeasti toimisi, tarvitaan siihen myös poliittinen päätös.
Myrkyllinen soppa
Politiikan tasolla ydinenergialain muutos on täyttä myrkkyä vasemmistoliitolle, myös SDP:ssä on näytetty hallituksen esitykselle peukkua alaspäin. Vasemmistoliitosta on nostettu esiin kokoomuksen niin sanottu värisuora ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kokoomuksella kun on hallussaan presidentinlinnan ja valtioneuvoston linnan lisäksi myös ulko- ja puolustusministeriöt.
– Suomen paikka on ydinaseettomien maiden joukossa. Siitä linjasta meidän ei pidä luopua, tiivisti vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo eduskunnan täysistunnossa.
Tässä palataan samalla kiistaan siitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Kokoomusjohtoisen hallituksen mielestä kyse on rutiiniasiasta Nato-maalle. Vasemmistoliiton mielestä ei. Honkasalo puhui kokoomuksen ydinasehulluudesta.
– Nato-jäsenyytemme ei edellytä muutoksia ydinenergialakiin. Tosiasiassa esitettävät muutokset ovat merkittävä harha-askel Suomen pitkästä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta linjasta. On vaikea ymmärtää, mikä ydinasehulluus kokoomukseen on mennyt, Honkasalo sanoi.
Toinen kiista on koskenut sitä, mikä on pohjoismainen linja ydinaseiden kohdalla. Hallituksen mielestä ydinenergialain muutoksella Suomi siirtyy pohjoismaiselle linjalle, vasemmiston mielestä ei. Tämä on johtanut siihen, että toimittajat ovat soitelleet tutkijoille ja kysyneet, kumpi taho on oikeassa. Tutkijan tehtävä ei kuitenkaan ole toimia tuomarina, vaan analyysin antajana.
– Itse pyrin välttämään oikein väärin -keskustelua, mutta eikö poliitikkojen tehtävä ole juuri vääntää, mikä on oikein ja väärin, Teivainen muotoilee.
Analyysissa palataan Teivaisen aiemmin mainitsemaan hivuttamiseen, joka on politiikassa yleinen toimintapa. Ensin otetaan ensimmäinen askel, joka on suurin.
– Sen ottamiseksi täytyy esittää varovaisesti, ettei se suinkaan tarkoita näitä seuraavia askeleita. Mutta kun ensimmäinen askel on otettu, on turvallisempaa alkaa argumentoida, että miksi otimme ensimmäisen askeleen, ellei nyt oteta tätä seuraavaa.
Kaksinaismoralismista
Jos Suomi päättää muuttaa ydinenergialakia ja sallia ydinaseet maaperällään, on se samalla viesti Nato-liittolaisille. On myös helppo nähdä siinä Alexander Stubbin lanseeraama arvopohjainen realismi, jossa nyt korostuu realismi arvojen väistyessä.
Teivainen itse on puhunut turvallisuuspoliittisesta joustosta. Sillä tarkoitetaan, että Suomi joustaa muissa asioissa, esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittamisessa, jos kyse on maalle määritellystä eksistentiaalisesta uhasta. Kun Venäjä nähdään potentiaalisesti sellaisena, on mahdollista ostaa aseita kansanmurhaa toteuttavasta Israelista ja sallia ydinaseiden tuominen maahan.
Tasavallan presidentti Stubbia on näkökulmasta riippuen syytetty Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mielistelystä tai kiitelty nerokkaaksi Trump-kuiskaajaksi. Selvää on, että ydinenergialain muutos antaisi signaalin Yhdysvalloille. Suomi on täysin rinnoin mukana liittoumassa, eikä myöskään tuomitse täysin USA:n hyökkäystä Iraniin.
Samalla vaaditaan tasapainoilua, koska Suomi yrittää nostaa profiiliaan globaalissa etelässä. Stubb sai esimerkiksi näkyvän vastaanoton Intiassa maaliskuussa.
Globaalissa etelässä on noussut esiin länsimaailman kaksoisstandardit. Länsi tuomitsee Venäjän hyökkäyssodan, mutta ei kunnolla Israelin Gazassa tekemää kansanmurhaa tai Yhdysvaltain hyökkäystä Iraniin.
– Se on sitä tasapainoilua, kuinka pitkälle Suomen ulkopolitiikan on järkevää mennä. Miten välttää liiallista kaksinaismoralismia ilman, että suututetaan Yhdysvaltoja liikaa, Teivainen sanoo.
Mitä tapahtuu
Kuten Pesu aiemmin sanoi, ydinaseet ovat pitkälti teoreettinen asia. Kukaan ei ole niitä tuomassa Suomeen rauhanaikana.
Toinen teoreettinen puoli liittyy siihen, että minkäänlainen ydinaseiden käyttö vaatii poliittisen päätöksen. Suomessa on vaalittu ajatusta, että mahdollisessa kriisitilanteessa kaikki Naton resurssit olisivat heti Suomen käytössä.
– Ette te kai kuvittele, että aloittaisimme täyden sodan Venäjän kanssa parin saaren vuoksi, Pesu tiivistää hyvinkin mahdollisen vastauksen verraten tilannetta talvisotaa edeltäneisiin tapahtumiin.
Siinä on sitä dilemmaa.
uutiskirje 
