Finnair kertoi keskiviikkona, että se aloittaa uudelleen lennot Tampereelta ja Turusta Helsinkiin joka päivä. Kalustona käytetään noin 70-paikkaisia, kaksimoottorisia potkurikoneita. Vasemmistoliiton Turun ja Tampereen valtuustoryhmien puheenjohtajat pitävät päätöstä huolestuttavana.
– On selvää, että tässä Turun ja Tampereen välisessä kisailussa ilmasto on häviäjä, puheenjohtajat toteavat yhteen ääneen tiedotteessa.
Niin Tampereelta kuin Turustakin lennetään jatkossa Helsinkiin kahdesti päivässä aamulla ja iltapäivällä, jolloin Oulusta lähtenyt kone tekee välilaskun Tampereella ja Tukholmasta lähtenyt kone Turussa. Helsingistä kaupunkeihin on jatkossa myöhäiset iltalennot.
– Koska nousun ja laskeutumisen aiheuttamat päästöt ovat erityisen suuret muuhun lentoaikaan verrattuna, lyhyiden lentojen ilmastohaitat ovat suhteettoman suuret, Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja Mitja Tapio sanoo.
– Kaupungit perustelevat tarvetta lyhyille lentoyhteyksille elinvoimalla ja elinkeinoelämän edulla, mutta ilmastohaitat ovat sietämättömän suuret hyötyyn nähden, Turun valtuustoryhmän puheenjohtaja Sara Koiranen sanoo.
Puheenjohtajat ehdottavat, että Suomessa otettaisiin esimerkkiä Ranskasta, jossa lyhyitä maan sisäisiä lentoja on rajoitettu lailla. Lisäksi he esittävät, että lentämistä tulisi verottaa nykyistä enemmän.
Lentoyhteyksien sijaan Koiranen ja Tapio toivovat raideyhteyksien kehittämistä, sillä ne tuovat työtä Suomeen ja parantavat useamman arkea. Koska lentämisestä ei kuitenkaan päästä eroon kokonaan, puheenjohtajat esittävät mahdollisten uusien lentoyhteyksien keskittämistä suoriin kansainvälisiin yhteyksiin kaupunkikeskuksiin, joista matkaa voi jatkaa myös maata pitkin.
Finnairin julkistuksen jälkeen Tampereen pormestari Ilmari Nurminen (sd.) totesi Instagram-julkaisussaan kaupungin nousevan siivilleen. Turun kaupunki julkaisi aiheesta tiedotteen, jossa uusien reittien todettiin olevan vahva luottamuksenosoitus seudulle.
– Olisi suotavaa, että kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa harjoittavat Turku ja Tampere eivät fiilistelisi liikennepäästöjen lisääntymistä, Koiranen ja Tapio moittivat tiedotteessaan.








