Eurooppa on kriisissä, mutta eri syistä kuin suomalaisessa julkisuudessa väitetään: kilpailukyvystä ei ole puutetta. Sen sijaan esimerkiksi työttömyys, rapistuvat perusoikeudet, väestön nopea ikääntyminen ja poliittisen aloitteen siirtyminen muualle ovat ongelmia.
Politiikantutkija Mikko Jakosen ja yhteiskuntapolitiikan professori Tiina Silvastin mukaan nämä ilmiöt kertovat siitä, että Euroopassa eletään historiallista siirtymäaikaa. Kapitalismin ja hyvinvointivaltion kukoistuskausi on ohitettu. Tilalla ovat globalisaation ristiriidat ja historian jyrkimmät varallisuuserot.
Jakosen ja Silvastin toimittama artikkelikokoelma Talouden uudet muodot esittelee talouskurin asfaltoiman maailman säröistä nousevia ituja, joissa voi nähdä vaihtoehtoja kapitalismille.
Kapitalismin ja hyvinvointivaltion kukoistuskausi on ohitettu.
Konkreettisia uuden talouden muotoja ovat yhteisresurssit, vapaat tilat, avoin koodi, osuuskunnat, kaupunkiviljely ja yhteisöviljelmät, vertaistuotanto, lahjatalous, aikapankit, paikallisrahat, ruokapiirit, couch surfing ja muut jakamistalouden muodot, eettiset ja sosiaaliset pankit, kierrättäminen ja yhteiskunnalliset yritykset.
Poliittisten vaatimusten tasolla uutta taloutta edustavat kirjassa perustulo, prekariaatin poliittinen organisoituminen, jälkikeynesiläisyys, resurssiriippuvaisuuden vähentäminen sekä degrowth-ajattelu.
Kirjan kahtatoista tekstiä yhdistää näkemys siitä, että valtavirtainen talousajattelu on sekä kapeaa että poliittisesti ja taloudellisesti tuhoisaa.
Tere Vadén kirjoittaa fossiilikapitalismista tai tarkemmin sanottuna ryöstötaloudesta, joka perustuu ainutkertaisten resurssien, kuten öljyn, anastamiseen. Taloustiede ei idealisoivana ”rahan tieteenä” käsittele näitä resursseja tai muutenkaan aineellista tuotantoa.
Puhtaana rahatieteenäkin taloustiede on usein hukassa. Joel Kaitila tarkastelee, miten eurojärjestelmä loi edellytykset alueen sisäisten epätasapainojen kärjistymiselle. Esimerkiksi Saksan palkka-aleen ja ulkomaisen kysynnän imemiseen perustuva talousmalli köyhdyttää eteläisiä euromaita ja prekarisoi maan omaa työvoimaa. Talouskasvu sakkaa, kun yhä harvemmalla työläisellä on varaa kuluttaa.
Prekariaatista jatkavat Mikko Jakonen, joka kirjoittaa työn muutoksista ja uusista työväenliikkeistä, sekä Miikka Pyykkönen, joka käsittelee yrittäjyyden eetoksen leviämistä kulttuurin eri aloilla.
Jakosen ja Silvastin kirjoittamat johdanto- ja päätösosiot ovat sen verran kiinnostavaa ja suurilinjaista politiikan ja talouden aikalaisanalyysia, että sellaista lukisi mielellään pitempäänkin.
Kirja on monipuolinen puheenvuoro uusklassista taloustiedettä ja uusliberaalia politiikkaa vastaan. Se kutsuu kääntämään selän yksitoikkoisille ”talousviisaille” ja siirtymään puhuvista päistä talouspoliittiseen aktivismiin.
Samalla kirja osallistuu keskusteluun hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Toistaiseksi sosiaalipolitiikan tarkoituksena on ollut ihmisten valintojen ohjaaminen talouden ja työmarkkinoiden tarpeista käsin.
Entä, jos sosiaali- ja talouspolitiikka asetettaisiin kerrankin tukemaan ihmisten itsenäisiä elämänvalintoja?
Mikko Jakonen & Tiina Silvasti (toim.): Talouden uudet muodot. Into 2015. 300 sivua.
lehti 