Ovatko trillerit kyseenalainen lajityyppi? Pitäisikö musikaaleja paheksua? Turmelevatko komediat nuorison? Eivätkö? Entä sitten porno? Miksi?
Porno on lajityyppi, josta kaikilla tuntuu olevan voimakas mielipide riippumatta siitä, kuinka paljon tietoa aiheesta asianosaisella on. Itse asiassa pornon kohdalla asiantuntemattomuus toisinaan luetaan eduksi: mitä vähemmän kuluttaa pornoa ja tietää siitä, sitä luotettavammaksi pornosta puhuja koetaan, huomauttaa mediatutkija Susanna Paasonen.
Kun akateeminen kustannusyhtiö Routledge ilmoitti 2013 perustavansa tieteellisen ja vertaisarvioidun pornotutkimusta esittelevän Porn Studies –lehden, pornovastaiset aktivistit keräsivät tuhat nimeä vetoomukseen lehden kieltämiseksi.
Suomalaiset kokevat pornon enemmän iloa kuin ahdistusta tuottavana asiana.
Paasosen mukaan tapaus kuvaa erityisesti angloamerikkalaisen pornokeskustelun tulehtunutta tilaa: poikkeavat äänet halutaan vaientaa vaikka väkisin, ja pornon tutkiminen mielletään pornomyönteisyydeksi.
Piilotettu vaikuttaja
Suomessa pornosta käyty keskustelu on ollut hillitympää. Se on liittynyt vanhoillisten kristillisten arvojen tai sananvapauden sijaan seksuaaliterveyteen ja tasa-arvoon.
Silti täälläkin on kauhisteltu pornon tutkimusta. Kun Harri Kalhan johtama kolmevuotinen Pornoakatemia-tutkimusprojekti aloitti 2005, sen saamaa rahoitusta ihmeteltiin Ilta-Sanomissa ja siitä tehtiin eduskunnassa välikysymys.
Porno on vaikuttanut valtavasti teknologian ja kaupankäynnin kehitykseen videonauhureista nettimaksuihin, enemmistö ihmisistä kuluttaa pornoa ja suomalaiset suhtautuvat pornoon vielä muita pohjoismaalaisia myönteisemmin. Suuri enemmistö nuorista kokee pornon erittäin kiihottavana.
Silti pornoa on vaikea käsitellä. Porno siivotaan pois hakukoneista ja valtamediasta, eikä sitä mainita historiankirjoissa. Osa pornon viehätyksestä tietysti perustuu juuri kieltoon, häpeään ja piilotteluun.
Tyypillistä pornokeskustelulle on, että sitä käydään muiden nimissä. Puhuja ajattelee, että itse on immuuni pornon vaikutuksille, mutta ”toiset” (lapset, nuoret, pojat, tytöt…) saattavat häiriintyä pornosta, minkä vuoksi porno pitää kieltää.
Toisaalta pornon puolustajille on tyypillistä sulkea silmänsä pornoon liittyviltä ongelmilta ja juhlia pornoa kokonaisuudessaan kapinallisena tai nautinnollisena voimana.
Pornojärjen antinomioita
Paason Pornosta-kirja kokoaa yhteen pitkän linjan pornotutkijan havaintoja ja lukeneisuutta. Paason tarkoitus on osoittaa, että porno on monimutkainen erojen sävyttämä sekasotku, josta ei voi sanoa kokonaisuutena juuri mitään. Tässä tarkoituksessa kirja onnistuu hyvin.
Tavallaan kaikki, mitä pornosta sanotaan, on totta, kunhan muistetaan, ettei se ole totuus koko pornosta.
Kirjan esittelemiä ristiriitoja voi lähestyä soveltamalla väljästi filosofi Immanuel Kantin antinomian käsitettä. Antinomia tarkoittaa kahden lain välistä ristiriitaa, joka syntyy, vaikka kumpikin laki itsessään olisi mielekäs. Järki päätyy antinomiaan esimerkiksi ajatellessaan ajan luonnetta: voidaan yhtä hyvin päätellä, että ajalla on alkupiste kuin että aika on ääretön.
Vastaavasti pornojärki päätyy helposti antinomioihin. Voidaan yhtä hyvin todistella, että porno on alistavaa, rasistista ja seksististä kuin että porno on vapauttavaa seksuaalisuuden itseilmaisua.
Konservatiivista mieskulttuuria
Otetaan ensin ongelmat. Porno on ylivoimaisesti miesten kulttuuria: heteromiehet tekevät pornoa toisille heteromiehille, homomiehet homomiehille. Heteropornossa keskitytään lähinnä naisvartalon ja miehisen orgasmin yksityiskohtaiseen esittelyyn.
Naisen keho esitetään työstettävänä kohteena, kun taas miehelle tarjotaan usein anonyymin peniksen rooli, johon kuka tahansa mieskatsoja voisi samastua.
Naisten tekemä porno ja lesboille suunnattu porno on aivan marginaalista miespornoon verrattuna.
Massiivinen enemmistö pornosta perustuu hyvin karkeisiin ja perinteisiin sukupuolirooleihin, liioiteltuihin etnisiin ennakkoluuloihin ja sosiaalisia rooleja koskeviin stereotypioihin. Pornossa ihmisten välisiä eroja korostetaan ja kiihdytetään. Nautintoa uutetaan luokkaeroista, ihonvärien erilaisuudesta, ikäeroista ja sukupuolieroista.
Pornoa juhlivilta liberaaleilta unohtuu helposti, kuinka konservatiivisia valtavirtapornon kuvasto ja kaavat ovat. Porno on myös ainoa lajityyppi, joka ei kykene parodioimaan itseään. Tässä mielessä sitä voi sanoa genreistä vakavimmaksi.
Vai sittenkin moninaista ilottelua?
Eikö kuitenkin ole vähän liian helppoa tuomita koko pornon lajityyppi näillä perusteilla?
Ei vaadi minkäänlaista älyä huomauttaa, että pornossa sukupuolirooleja liioitellaan, tai että eiväthän ihmiset oikeasti ole niin kiimaisia ja suorituskykyisiä kuin pornossa.
Pornon vastustajat pitävät pornon katsojia usein täydellisinä idiootteina, ikään kuin ihmiset samastuisivat hahmoihin suoraviivaisesti eivätkä älyäisi, että porno ei kuvaa todellisuutta vaan ”pornotopiaa”, mielikuvituksellista tilaa, jossa kaikki ovat aina halukkaita ja kykeneviä näyttävään seksiin.
Eiväthän Sofi Oksasen romaanitkaan, toimintaelokuvat tai muut viihdeteokset kuvaa todellisuutta suoraan. Miksei niitä paheksuta samalla tavalla kuin pornoa? Miksi muiden lajityyppien kohdalla oletetaan, että kuluttaja osaa lukea niitä turmeltumatta?
Voisi myös väittää, että pornossa ihmisten välisiä eroja ja rooleja liioitellaan niin rajusti, että ne itse asiassa menevät nurin. Pornossa pilkataan vallanpitäjiä, käännetään yhteiskunnallisia suhteita ja tuodaan esiin poliittisesti latautuneita fantasioita.
Ihmisten seksuaaliset halut ovat moninaisia, ja niin on pornokuvastokin nykyään.
Pornon arvostelijoilla on usein hutera käsitys pornosta, jota ei voi pitää monoliittina varsinkaan nettipornon mahdollistaman valtavan moninaisuuden vuoksi. Tarjolla on valtavirtajyystön ohella paljon amatöörien tekemää ja itse nettiin lataamaa ”vertaistuotettua” pornoa, queer-pornoa, alakulttuurien pornoa, sokkiarvoa tavoittelevaa ällötyspornoa ja pornoa, joka rikkoo jokaista mahdollista tabua.
Kyselyissä suomalaiset kokevat pornon enemmän iloa kuin ahdistusta tuottavana asiana.
Järki jää vetävän käteen
Näin on päästy antinomiaan: porno on sekä alistavaa että vapauttavaa, konservatiivista että uutta luovaa, vakavaa että karnevalistista.
Antinomioita tuottaa nimenomaan järki. Pornon kohdalla järjestä puhuminen on sikäli ongelmallista, että porno pyrkii vaikuttamaan järjen ohi ja suoraan ruumiiseen, affekteihin. Porno vetoaa hävyttömästi aisteihin, minkä vuoksi voidaan puhua erotiikan ohella esimerkiksi ”ruokapornosta” tai ”asepornosta”.
Ehkä ”järkipuheen” vaatimisen sijaan suhdettamme pornoon avaisi paremmin se, että työstäisimme yleisemmin suhdettamme ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen ja miettisimme, mikä niissä on niin uhkaavaa.
Jos kuitenkin haluaa järkipuhetta asiasta, sitä juuri tarjoaa Paasosen kirja. Yleisemmän pohdiskelun ja tutkimuksen esittelyn lisäksi kirja sisältää osion suomalaisen pornon ja kotimaisten pornokokemusten historiasta.
Susanna Paasonen: Pornosta. Eetos 2015, 215 sivua.
lehti 