Kuuden pohjoismaisen vasemmistopuolueen puheenjohtajat vaativat yhteisessä kannanotossaan, että yhteiskunnan kannalta tärkeä pankkitoiminta on eriytettävä rahoitusmarkkinakeinotteluun erikoistuneesta pankkitoiminnasta. Samalla on vahvistettava pankkien kykyä suoriutua sitoumuksistaan.
Ohjelmassa kannatetaan myös kansainvälistä rahoitusmarkkinaveroa.
Implisiittinen takuu
Puheenjohtajien mukaan vuoden 2008 talouskriisi osoitti vääräksi väitteen siitä, että markkinavoimat toimisivat parhaiten ilman julkisen vallan sääntelyä. Järjestelmä pystyttiin pelastamaan vain sillä, että hallitukset ja keskuspankit pumppasivat käsittämättömät määrät rahaa pankeille ja muille finanssi-instituutioille.
Kaikissa maissa valtio on enemmän tai vähemmän avoimesti luvannut pelastaa suuret finanssi-instituutiot konkurssilta. Tämä implisiittinen takuu on huomattava subventio suurpankkien lainakustannuksille. Suurpankeissa luottoja myöntävien ei tarvitse piitata pankin rahoituksellisesta tilanteesta.
Esimerkiksi Ruotsissa keskuspankki on arvioinut neljälle suurpankille vuosina 2002–2012 annetun implisiittisen pankkitakuun arvoksi vuosittain keskimäärin 30 miljardia kruunua (3,4 miljardiksi euroa). Tämä vastaa yli puolta suurpankkien yhteisestä vuosittaisesta voitosta.
Vastaavia arvioita on tehty myös Yhdysvalloissa, Norjassa ja Britanniassa.
”Liian suuri kaatumaan”
Aina implisiittinen takuu ei kuitenkaan toteudu. Näin tapahtui esimerkiksi silloin, kun Yhdysvaltain hallitus antoi Lehmann Brothersin mennä konkurssiin. Tämä laukaisi rahoitusshokin, joka nopeasti levisi muihin pankkeihin, muihin maihin ja reaalitalouteen.
Lehmann Brothersin tapaus osoittaa selvästi ne ongelmat, jotka syntyvät siitä, että pankkien annetaan kasvaa ”liian suuriksi kaatumaan”.
Kannanoton mukaan riittämätön sääntely on tehnyt pankeista liian suuria ja se on tapahtunut muun yhteiskunnan kustannuksella. Hyvinä aikoina pankit tekevät tähtitieteellisiä voittoja, mutta kun käy huonosti, tulee valtio veronmaksajien rahoilla hätiin ja pelastaa pankit.
Näin siis kannustin kasvaa ”liian suureksi kaatumaan” on hyvin vahva, ja siksi suurpankit ottavat suuria riskejä lisätäkseen markkinaosuuttaan.
Pankit eriytettävä
Vasemmiston puheenjohtajien mielestä pankki, joka on ”liian suuri kaatumaan”, on todellakin liian suuri. He esittävät joukon toimenpiteitä rahoitusmarkkinoiden sääntelyn uudistamiseksi.
Ensinnäkin on lakisääteisesti pilkottava pankit siten, että perinteinen pankkitoiminta eriytetään keinotteluhakuisesta investointipankkitoiminnasta.
Tätä on esitetty äskettäin myös brittiläisessä pankkiselvityksessä. Pankkikriisin aikana osoittautui, että on hyvin vaikea erottaa näitä kahta pankkitoiminnan osaa. Näin jouduttiin pelastamaan myös ne pankkien osat, joita ei voi pitää yhteiskunnallisesti tärkeinä. Se tuli hyvin kalliiksi: selvitys arvioi, että 4–5 kuudesosaa brittipankkien taseesta muodostuu investointipankkitoiminnasta.
Jos pankit pilkotaan, voidaan implisiittinen pankkitakuu rajata koskemaan vain sitä osaa suurpankkien toiminnasta, joka on yhteiskunnallisesti tärkeää. Silloinkin pankkien omistajille on asetettava tiukat ehdot.
Näin voidaan vahvasti rajoittaa valtion subventioiden menemistä yksityisten yritysten keinotteluun.
Pääomakatetta nostettava
Toiseksi olisi eurooppalaista konkurssilainsäädäntöä uudistettava siten, että pankkien oligopoli murtuu ja alalle pääsee pienempiä toimijoita, joita ei aja yhtä holtiton voitontavoittelu.
Kolmanneksi olisi otettava käyttöön korkeammat ja eritellymmät vaatimukset pankkien riskípääomakatteelle. Basel III -säännösten mukaan pankeilla pitää olla 7–9,5 prosentin riskipääomakate, jotta ne pystyisivät vastaamaan velvoitteistaan.
Vasemmiston ohjelman mukaan vaatimus on liian alhainen. Tasoa arvioitaessa pitäisi ottaa huomioon, kuinka merkittävää pankin toiminta on järjestelmän kannalta. Pääomakatevaatimus on asetettava sitä korkeammaksi, mitä suurempi vaikutus pankin kaatumisella olisi muuhun talouteen.
Olisi myös otettava huomioon suhdannevaihe. Pääomakatevaatimuksen olisi oltava vastavoima pankkien taipumukselle vahvistaa suhdanteita antamalla liian paljon lainaa hyvinä aikoina ja liian vähän huonoina aikoina.
Rahoitusmarkkinavero
Neljäntenä kohtana on kolmen uuden veron asettaminen rahoitustoiminnalle. Kansainvälinen rahoitusmarkkinavero olisi vastavoima nykyiselle haitalliselle mallille, jossa kaupankäynti automaattisesti kiihtyy. Vero kannustaisi rahoitussektoria pitkäaikaisiin investointeihin, jotka synnyttävät kestävää tuotantoa ja vahvistavat työmarkkinoita haitallisen spekulaation sijasta.
Olisi otettava käyttöön vakausmaksu, jolla rahoitettaisiin muun muassa pankin konkurssista aiheutuvia kustannuksia.
Olisi mahdollisesti myös toteutettava arvonlisävero rahoitussektorille kannattavuuteen ja voittoihin kohdistuvana aktiviteettiverona.
Viides kohta on kaiken rahoitusmarkkinainstrumenteilla tapahtuvan kaupan siirtäminen säännellyille kauppapaikoille. Nyt suuri osa kaupasta tapahtuu eri sijoittajille räätälöidyillä kauppapaikoilla. Kaiken johdannais- ja vastaavien tuotteiden kaupan olisi tapahduttava luvanvaraisilla kauppapaikoilla. Lyhyeksi myynti ja muut vaarallisen keinottelun muodot pitäisi kieltää.
Pohjoismaisen vasemmiston ohjelman ovat allekirjoittaneet puheenjohtajat Jonas Sjöstedt (Vasemmistopuolue, Ruotsi), Kristin Halvorsen (Sosialistinen vasemmistopuolue, Norja), Paavo Arhinmäki (Vasemmistoliitto), Steingrimur Sigfusson (Vasemmistovihreät, Islanti), Högni Höydal (Tjoveldid, Färsaaret) ja Kuupik Kleist (Inuit Ataqatigiit, Grönlanti).
Ohjelma julkaistiin tiistaina Ruotsin suurimmassa sanomalehdessä Dagens Nyheterissä.
uutiskirje 
