Vladimir Majakovski syntyi 19. heinäkuuta 1893, Georgiassa pienessä Bagdadyn kylässä. Lapsuus loppui lyhyeen, sillä isänsä kuoltua vuonna 1906 hän aikuistui nopeasti ja muutti Moskovaan.
Moskovassa Majakovski omistautui poliittiselle toiminnalle. Hän luki undergroundkirjallisuutta ja levitti sitä työläisten keskuuteen, saaden poliisin kiinnostumaan tekemisistään. Jo 15-16-vuotiaana Majakovski oli päätynyt useaan otteeseen vankilaan. Vapauduttuaan hän haki opiskelemaan ainoaan taidekouluun, johon ei tarvittu poliittista ”luotettavuustodistusta”, 18-vuotiaana alkoi opiskelu mallipiirustusluokalla.
Futuristien
esiinmarssi
Opiskellessaan Majakovski tutustui yhteen venäläisen avantgardismin keskushahmoon, David Burljukiin, joka varsinaisesti huomasi hänen runoilijan lahjansa. Burljuk totesi Majakovskin olevan harjoittelemattomuudestaan huolimatta jo valmis runoilija.
Pian aloitteleva runoilija oli vedetty mukaan avantgardistisiin piireihin. Vuoden 1912 joulukuussa Majakovski julkaisi varhaisimmat runonsa, kun ensimmäinen futuristinen aikakausilehti, Korvapuusti yleiselle maulle ilmestyi. Futurismin eli kapinan kulttuuriperintöä vastaan oli luonut vuonna 1909 italialainen Filippo Tommaso Marinetti. Hänen jälkiään seurasivat tiiviisti Venäjän tulevat vallankumoukselliset.
Pian kaikki uusi ja kokeellinen julistettiin futurismiksi, jota pidettiin aikakauden edistyksellisempänä estetiikkana. Ja ainoana taidemuotona, joka ansaitsi päästä proletariaatin kulutukseen.
Isänmaallisuus
nousee
Venäjän isänmaallisen kauden noustessa kohti huippuaan, ilmoittautui Vladimir Majakovskikin vapaaehtoiseksi armeijaan. Poliittisen epäluotettavuutensa vuoksi häntä ei kuitenkaan hyväksytty. Niinpä hän purki isänmaallista intoaan kirjoittamalla runoja ja tehden kuvitettuja agitaatiovärssyjä, joista sitten painettiin julisteita ja postikortteja.
Luultavasti juuri tämän isänmaallisuuden osoittamisen vuoksi hänen epäluotettavuutensa muuttui luotettavuudeksi ja Majakovski kutsuttiin armeijan palvelukseen piirtäjäksi.
Helmikuun vallankumousta (1917) Majakovski piti omana vallankumouksenaan, kirjoittaen siitä paljon ylistäviä runoja, mutta lokakuun vallankumous ei häntä enää sytyttänyt.
Majakovski halusi miltei epätoivoisesti antaa koko lahjakkuutensa vallankumouksen käyttöön. Vuonna 1919 hän kirjoitti runon 150 000 000, jonka tekijäksi ilmoitti koko Venäjän kansan. Vladimir Iljitš Lenin murskasi nuoren runoilijan unelmat, hänen mielestään runo edusti huligaanikommunismia. Leninin lausunnon seurauksena koko poliittinen taho kävi aktiivisesti Majakovskin kimppuun. Nuori runoilija oli vihainen ja pettynyt tarkoitettuaan runollaan jotain aivan muuta.
Tilanne kuitenkin muuttui maaliskuussa 1922, kun hallituksen sanomalehti Izvestija julkaisi runon Istuskelijoita. Runo oli nokkela ja kiivas hyökkäys neuvostoyhteiskunnan virkavaltaistumista vastaan. Lenin ihastui runoon, jolla oli hänen mielestään oikeanlainen poliittinen teema.
Positiivisesta vastaanotosta innostuneena nuori Majakovski kirjoitti useita samankaltaisia vallankumousrunoja, jotka Izvestija julkaisi.
Leninin kuoltua tammikuussa 1924 alkoi Majakovski kirjoittaa hänestä laajaa ja polveilevaa runoa, seuraavan vuoden helmikuussa Vladimir Iljitš Lenin ilmestyi kirjana.
Uusia
alueita
Majakovski alkoi kirjoittaa ja kuvittaa mainosvärssyjä, hänen mielestään mainonta oli tärkeä ase taistelussa yksityistä teollisuutta vastaan. Kaiken uuden keskellä runoilija ei halunnut hylätä futurismiakaan, vaikka poliittinen taho piti suuntausta edelleen huliganismina. Vuonna 1923 tehtiin uusi yritys luoda foorumi futuristiselle estetiikalle, perustettiin Lef-lehti, ”taiteen vasemmistorintama”. Majakovskista tehtiin lehden päätoimittaja. Lef olikin edeltäjiään pitkäikäisempi, mutta koki luonnollisen kuoleman muutamaa vuotta myöhemmin.
Samoihin aikoihin Lefin syntymän kanssa Majakovskin haaveet matkustaa Amerikkaan kasvoivat voimakkaasti. Hän yritti päästä matkaan niin Saksan kuin Ranskankin kautta, mutta viisumihakemukset hylättiin hänen kommunistisen taustansa vuoksi. Vuonna 1925 hänen esiintyi Mexico Cityssä kuvataiteilijana ja onnistui saamaan viisumin Ranskan suurlähetystöstä.
Vierailunsa aikana Majakovski kirjoitti vahvasti ideologisia Amerikka runoja ja reportaasin Kuinka löysin Amerikan. Kotiin palattuaan hän piti matkastaan useita esitelmiä.
Amerikasta palattuaan Majakovski alkoi kirjoittaa elokuvakäsikirjoituksia. Aivan uusi alue tämä ei ollut, sillä jo 1918 hänen ensimmäiset tekstinsä olivat päätyneet valkokankaalle. Tässäkään hän ei osannut toimia vain yhdessä roolissa, vaan myös esiintyi filmeillä.
Uransa alkuvaiheissa Majakovski oli kirjoittanut näytelmän Buffamysteeri, jota ei koskaan varsinaisesti esitetty. Vuonna 1928 hän palasi voitokkaasti näytelmätekstien pariin. Näytelmä Lude oli mukaelma hänen omasta elämästään ja huikea aikamatka vuoteen 1979. Tätä näytelmää esitettiin ja siitä tuli suosittu niin kansan kuin kriitikoidenkin keskuudessa.
Majakovski oli kuitenkin hajottanut itseään liian useille tahoille, eikä enää tahtonut löytää omaa paikkaansa maailmasta.
Majakovskin
kuolemat
Keväällä 1930 Majakovski oli syvästi masentunut, eikä saanut sen enempää otetta kirjoittamisesta kuin henkilökohtaisesta elämästäänkään. Kansan yleinen suhtautuminen häneen oli muuttunut voimakkaasti ja välit läheisimpiin ystäviin olivat tulehtuneet. Vuotta aikaisemmin hänet oli jätetty kokonaan kirjallisten ryhmittymien ulkopuolelle, eikä hän kyennyt käsittelemään asiaa.
Huhtikuun 14. päivä Majakovski ampui itsensä. Jäähyväiskirjeen hän oli kirjoittanut jo kaksi päivää aiemmin, yrittäen mahdollisesti jo tuolloinkin itsemurhaa.
Majakovski asetti revolveriinsa yhden panoksen ja pyöräytti rullaa ja ampui itseään. Hänen tiedetään tehneen näin ainakin kaksi kertaa aiemminkin.
Yllätyksenä runoilijan kuolintapaa ei voida pitää, ajatus itsemurhasta kulkee punaisena lankana halki koko Majakovskin elämän ja tuotannon.
Itsemurhan motiiveista oli kaksi eriävää käsitystä. Hallitus väitti rakkaushuolien ajaneen Majakovskin itsemurhaan.
Hyvin suuri osa ihmisistä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että kuolemalla oli poliittinen tausta – kysymys oli pettymyksestä neuvostoyhteiskuntaan. Majakovski ei enää uskonut siihen, mistä kirjoitti vaan pikemminkin inhosi sitä.
Ensimmäiset itsemurhan jälkeiset vuodet virallinen asennoituminen Majakovskiin ja hänen tuotantoonsa oli kylmää. Marraskuussa 1935 runoilijan ystävä Lili Brik otti yhteyttä Josif Staliniin, jotta Majakovskin elämäntyötä ei kokonaan unohdettaisi. Jo muutamaa viikkoa myöhemmin Majakovskin asema Venäjän ylimpänä runoilijana virallistettiin.
Samalla koko runoilijan elämänkerta piti sopeuttaa sosialistisen realismin normeihin: Majakovski ei ollut enää oikea ihminen vaan monumentti. Asema, jota hän itse olisi syvästi inhonnut. Tätä pidetään Majakovskin toisena kuolemana.
Runoilijan tuotanto kanonisoitiin, teoksia julkaistiin suurina kansanpainoksina. Julkaistut työt olivat pääsääntöisesti poliittisesti korrekteja, hänen futuristiset kautensa unohdettiin täysin.
Teosten pakkosyötön myötä useat neuvostolukijoiden sukupolvet oppivat vihaamaan Majakovskia ja hänen runojaan. Neuvostoliiton kaatuessa myös sen monumentit kaatuivat, Majakovskin teokset katosivat niin opetusohjelmista kuin kirjakaupoistakin.
Oman aikansa ehkä nerokkain runoilija kuoli kolmannen kerran ilman, että ihmiset edes tiesivät hänen kirjoittaneen joitakin etevimmistä venäjänkielisistä rakkausrunoista.
lehti 