Juan Bosch, Dominikaanisen tasavallan demokraattisesti valittu presidentti, jolta USA:n tukema sotilasjuntta kaappasi vallan 1963, kirjoitti muutamaa vuotta myöhemmin kirjan pentagonismista, USA:n puolustusministeriön johdolla ylläpidetystä imperialismista.
Terrorisminvastaisen sodan myötä pentagonismi on palannut otsikoihin. Nyt sillä tarkoitetaan USA:n geopoliittista, asehankinnoilla ja noin 800 tukikohdalla ylläpidettyä sotilasstrategiaa Kiinaa ja Venäjää vastaan. Itse kutsun sitä pentagonismismiksi 2.0.
En osaa sanoa, missä tämän ismin rajat kulkevat. Mutta selvästikin sillä on yhteys niin sanottuun ikuiseen sotaan, jonka isäksi on arveltu Henry Kissingeriä, USA:n ex-ulkoministeriä, jonka presidentti Niinistö tapasi syyskuussa Washingtonissa. Lehtitietojen mukaan he keskustelivat valtapolitiikasta.
Pentagonismi näkyy myös HX-hävittäjähankkeessa: valituksi tuli kone, joka myös kerätyn sensoritiedon kautta – siis lähes automaattisesti – sitoo meidät USA:n geopoliittiseen strategiaan, josta Suomi ei voi irtaantua edes silloin kun mahdollisesti haluaisi.
Olisihan Suomi ilmeisesti halunnut irtaantua myös läpeensä korruptoituneesta Afganistanin-operaatiosta, mutta – kuten puolustusministeri Kaikkonen asian ilmaisi – ei yksi maa sellaista päätöstä olisi voinut käytännössä tehdä. Ja F-35A-koneiden myötä vielä vähemmän. Isäntämaalle ei sanota ei.
En itse ole sotilasstrategioiden asiantuntija. Mutta vaikutelmaksi alan keskustelusta – tai sen puutteesta – on jäänyt, että tuskin sellaisia onkaan.
Vain hieman kärjistäen voi väittää, että legitiimejä turvallisuusintressejä voi olla vain sotilaallisesti vahvoilla ja niiden kanssa liittoutuneilla mailla.
Näkeehän sen muun muassa Lähi-idästä, missä Israel on sodan keinoin tehnyt sitä samaa, mitä Venäjä Ukrainassa. Mutta johtavien länsimaiden näkökulmasta kysymys ei Israelin kohdalla ole etupiiriajattelusta vaan legitiimeistä turvallisuusintresseistä.
Käsitykseni mukaan tämä on tyypillinen ajattelutapa myös Natossa.
Uusi geopoliittinen rintamalinja on sisällöllisesti ongelmallinen. Eikä ole mitenkään liioittelevaa sanoa, että myös Suomella on rooli valitun rintamalinjan ylläpitämisessä.
Mutta onkohan kukaan miettinyt, mitä tästä seuraa niin sanotulle Helsingin hengelle?
Erkki Laukkanen
Mäntsälä
lehti 