Ammattiin Opiskelevat – Sakki ry muistuttaa, että pelkät kiellot ja lakiuudistukset eivät edistä tupakoimattomuutta. Lokakuun alussa voimaan tulee uusi tupakkalaki, joka kieltää tupakan hallussapidon alaikäisiltä.
– Opiskelijat ja oppilaat on otettava mukaan savuttomuustyön suunnitteluun kaikilla koulutusasteilla, vaatii Sakkin puheenjohtaja Susanna Haapalainen.
Ammatilliset oppilaitokset ovat yksi toisensa jälkeen julistautuneet savuttomiksi karsimalla tupakointipaikat pois.
– Panostamalla kieltokylttien sijaan esimerkiksi ulkoalueiden viihtyvyyteen ja toiminnallisuuteen on opiskelijoilla jokin muu syy viettää välitunteja pihalla kuin tupakointi, Haapalainen sanoo.