Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen valloitti suomalaisten sydämet sillä tavalla, jolla vain suomalainen keski-ikäinen mies osaa: sekoilemalla umpitunnelissa baarissa, ahdistelemalla teinejä ja lopuksi setvimällä erimielisyydet käsiaseella. Tällaiseen käytökseen on viisasta puuttua, ja näin on tehtykin. Vornasella tuskin on edessä valoisaa uraa poliisina tai kansanedustajana. Tai mistä sen tietää: perussuomalaiset ja Suomen poliisi molemmat tunnetaan sikaniskojen ja asenneongelmaisten intohimoisina hyysääjinä.
Vornasen tapaus vei yhtäkkiä kaiken keskustelutilan. Siinä on tapauksen vakavuudesta huolimatta jotain erikoista. Vornanen on haluttu liittää milloin Halla-ahon ja Purran ammuskelufantasioihin, milloin perussuomalaisten kytköksiin väkivaltaisiin uusnatseihin. Avainministerin vaikenemista tapauksesta on pöyristelty. Tällainen asioiden yhdistely ja vastausten vaatiminen on tietysti ymmärrettävää osana poliittista retorista peliä, mutta kovin pitkälle se ei kanna.
Jos Vornasen käytökselle on löydettävissä joku luonteva konteksti, se on maskuliinisuuden malli, jota perussuomalaisten kaltaiset puolueet puolustavat. Kännäävä, asetta kantava autoritäärinen ääliömies oli keskeinen osa jo Timo Soinin poliittista projektia. Se on perussuomalaisen politiikan jatkumoa, sellaisenaan inhottava hahmo, jonka olemassaolo näkyy myös lähisuhdeväkivaltatilastoissa. Sillä on kuitenkin vähemmän tekemistä uudempien poliittisten huolenaiheiden kanssa, joita perussuomalainen politiikka on luonut.
Hallitusneuvotteluissa perussuomalaisille annettiin suomalaisen valtiojärjestyksen monia ydinpaikkoja. Vastalahjaksi kokoomus sai avoimen valtakirjan leikata kaikki palvelut aivan paskaksi. Tämän myötä Suomen tunnetuin autoritäärinen nationalisti on eduskunnan puhemiehenä, oikeusministerinä häärää väestönvaihtoon uskova pösilö ja hallintovaliokunnan puheenjohtajana on vaahtosuinen ukko, joka tuli tunnetuksi autossaan kuvaamistaan ränttitubevideoista. Puhumattakaan nimimerkki “riikasta” valtiovarainministerinä, joka on, mutta todellakaan ei ole, muuttanut rasistista ajatteluaan.
Kokoomukselle järjestely näyttää sopivan varsinkin kun saksi-Riikka Purra on innokkaampi leikkaaja kuin edes Petteri Orpo olisi osannut unissaan toivoa. Itse en siis huolestuisi ainoastaan vanhasta ilmiöstä, eli inhottavasta, itselleen ja muille vaarallisesta Ihku-baarin sikamiehestä. Huolestun vielä enemmän uudesta kehityksestä persurintamalla: kyvykkäämmistä avainpaikoilla toimivista poliitikoista, joilla on resursseja vaikeutta rasismin vastaista työtä, kiristää rajapolitiikkaa, rampauttaa perusoikeuksien toteutumista ja niin edelleen.
Poliittisissa analyyseissa kuolevat aina ensimmäisenä nyanssit. Niinpä Vornasen tapauksesta tuli välittömästi yhtä keskeinen keskustelunaihe kuin vaikka Leena Meren tekemistä rasismin vastaisen työn jäädytyksistä tai hallituksen pers-kok-yhteistyönä tekemistä kymmeniä tuhansia lapsia köyhyyteen ajavista leikkauksista. Tämä on ymmärrettävää, mutta samalla valitettavaa.
On toki ymmärrettävää ja tärkeääkin nostaa esiin perussuomalaisten kaksoisstandardit suhteessa rikollisuuteen. Tämä puolue on todella tuonut rikollisuuden keskelle Suomen eduskuntaa ihan omien kansanedustajiensa cv:iden mukana eikä intohimoinen katujengeihin osoittelu ja muu ruotsi-larppaus voi sitä kumota. Helposti kritiikkimme saa kuitenkin myös moralistisen sävyn, jos se alkaa keskittyä liiaksi “kunnollisen käytöksen” normiin.
Kuten olen ennenkin korostanut, tätä normia ei kannata tavoitella, koska kumouksellista politiikkaa ajavien ihmisten ei ole mahdollista sitä koskaan tavoittaa. Toki persut rikkovat normia eri tavoilla, tavoilla, joita ei pidä hyväksyä. Silti kunnollisuus on lopulta aina porvarien hyve, jonka tarkoitus on estää yhteiskunnan muuttaminen paremmaksi.
lehti 