Vielä 30 vuotta sitten Suomessa oli monipuolinen ja -ilmeinen maakuntalehdistö sekä koko maan kattava valikoima puoluelehtiä. Vasemmistoliitolla oli päälehti Kansan Uutisten lisäksi Kansan Tahto Oulussa, Kansan Ääni Vaasassa, Satakunnan Työ Porissa, Hämeen yhteistyö Tampereella ja Kansan Sana Kuopiossa.
Laaja maakuntalehtien verkosto oli myös keskustalla ja SDP:llä. Moni maakuntien ykköslehti oli aiemmin julistautunut kokoomuslaiseksi, mutta 1990-luvulla ne olivat jo muuttuneet sitoutumattomiksi.
Puolueiden maakuntalehtiä palvelivat niitä lähellä olleet uutistoimistot. Lehdet pystyivät keskittymään oman alueensa uutisiin, kun jutut valtakunnan politiikasta ja työmarkkina-asioista saatiin Helsingissä sijaitsevilta toimituksilta.
1990-luvun puolivälissä vasemmistoliiton lehtiä palveli Demokraattinen lehdistöpalvelu DLP. Muilla puolueilla oli omat uutistoimistonsa RKP:n kokoluokkaan asti.
Kaikki paitsi yksi puoluetaustainen uutistoimisto kaatuivat, kun Paavo Lipposen hallitus lopetti uutistoimistotuen vuonna 1996. Se yksi oli SDP:n lehtien vuonna 1987 perustama UP-Uutispalvelu, jonka asiakkaaksi siirtyivät myös viimeiset vasemmistolehdet.
Valtakunnallisen sitoutumattoman Suomen Tietotoimiston kaiken kattavan palvelun sijaan UP paneutui politiikkaan ja työmarkkinoihin. Sen työmarkkinatoimitus oli Suomen suurin aikana, jolloin itsenäiset työmarkkinatoimitukset olivat sulautumassa politiikan ja talouden toimituksiin.
UP:n toiminta päättyi konkurssiin kesällä 2021. Toimittajiensa omistukseen siirtyneen uutistoimiston tappoi asiakaslehtien kadon lisäksi korona.
Syksyllä ilmestynyt kirja Se toinen uutistoimisto – UP-Uutispalvelu ja median murros kertoo nimensä mukaisesti Suomen toiseksi viimeisen uutistoimiston koko tarinan lisäksi myös mediakentässä viime vuosikymmenten aikana toteutuneesta murroksesta. Murros on tosin liian vaatimaton sana sille myllerrykselle, jonka jälkeen valtaosa Suomen lehdistökentästä on kahden konsernin omistuksessa, ja maakuntalehdistö menettänyt suurelta osin oman äänensä.
Kirjan neljä tekijää ovat UP:n entisiä toimittajia.
Asiakaslehtiä 40, joista hengissä enää 30
Liikkeelle lähdettiin SDP:n punaliput hulmuten vuonna 1987. Demarilehtiä oli palvellut vuodesta 1920 Työväen Sanomalehtien Tietotoimisto TST. Se oli osa puolueen organisaatiota, joka toimitti SDP:n lehdille puolueen virallisen kannan.
1980-luvun loppupuolella huomattiin tarve journalismille ja vapaammalle keskustelulle. Kankean TST:n tilalle perustettiin puoluetta lähellä oleva, mutta kuitenkin siitä irrallinen UP.
UP:n perustivat demarilehdet, mutta se sai asiakkaakseen myös maakuntalehtiä. Työmarkkinoihin erikoistuneen uutistoimiston luonnollisia asiakkaita olivat tietysti myös ay-lehdet, joita oli lähes joka liitolla.
Alussa UP:llä oli myös yhden naisen radiotoimitus, sillä paikallisradiot olivat aloittaneet toimintansa 1980-luvulla ja ennen niiden ketjuuntumista ja muuttumista soittolistaradioiksi niissä oli myös oikeita ohjelmia. Radiotoimitus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.
UP selvisi 1990-luvun lamasta ja uutistoimistotuen lakkauttamisesta laajan asiakaskuntansa ansiosta. Keskustaan päin kallellaan olleita maakuntalehtiä tyydytti, että UP:n politiikan toimittajaksi palkattiin julkikeskustalainen Pentti Manninen.
Vuonna 1998 UP:llä oli asiakkainaan lähes 40 sanomalehteä, joista 21 seitsenpäiväisiä. Lisäksi sitä käyttivät Ilta-Sanomat ja silloin paperilla ilmestynyt Taloussanomat. Ammattiliittojen ja muiden järjestöjen lehtiä uutistoimiston kontaktiverkossa oli 60.
Nykyään päivälehtiä on jäljellä enää kolmisenkymmentä, ja seitsenpäiväisiä lehtiä vain kourallinen, koska monet maakuntalehdet ovat lakkauttaneet sunnuntainumeronsa. Lapin Kansa näyttää suuntaa todennäköisistä jatkoaskeleista, kun sen printtinumero ilmestyy enää kolme kertaa viikossa.
Ammattiliittojen paperilehtiä on lakkautettu yksi toisensa jälkeen ja viestintä siirretty verkkoon.
Työläiset lukivat työväenlehtiä
Huomattavaa on, että vielä 1990-luvun alussa SAK oli kiinnostunut työväenlehdistä ja halusi tukea niitä. Taustalla oli huoli työväenlehtien levikkien ja aseman romahduksesta. Vielä 1980-luvun alussa työväenlehtien osuus sanomalehtien levikistä oli 12 prosenttia, kymmenen vuotta myöhemmin enää viisi prosenttia. Työväenlehtien viestinnällinen merkitys arvioitiin kuitenkin kokoaan suuremmaksi, sillä vuonna 1997 niitä luki 16 prosenttia SAK:n jäsenistä ja luottamushenkilöistä peräti 39 prosenttia.
UP:llä meni pari vuotta hyvin, mutta 2000-luvulle tultaessa printtimedian vaikeudet alkoivat heijastua senkin talouteen. Lehdistötuki oli lakkautettu uutistoimistotuen tavoin ja siirretty osaksi puoluetukea. Puolueet olivat kitsaita tukemaan lehtiään, koska lähes ilmaisen internetin hyödyntäminen omassa viestinnässä houkutteli.
SDP ajoi alas lähes koko lehdistönsä päälehti Uutispäivä Demaria lukuun ottamatta. Asiakkaiden kadon ja viestinnän yleisten muutosten seurauksena UP myytiin sen työntekijöille. Kansan Uutiset -taustaiset toimittajat Birgitta Suorsa ja Kari Leppänen ostivat pääosan, UP:n toimittaja Heikki Lehtinen pienemmän. Lisäksi taloon jäi yksi toimittaja palkollisena.
Uuden UP:n aika vuonna 2012 lähti hyvin liikkeelle, vaikka pieni toimitus oli helisemässä, kun ammattiliittojen lehdille ja verkkoon haluttiin enemmän yksilöllistä palvelua, ei kaikille yhteisiä kiertoartikkeleita.
Elämisen mahdollisuuksia uutistoimistolta söivät 2010-luvun suuret liittofuusiot, joiden myötä ammattiliittojen lehtienkin määrä väheni. UP:lle tärkeä STTK-lehti lopetti toimintansa kokonaan vuoden 2017 lopussa.
Viimeinen niitti oli koronakevät 2020, jolloin ay-lehtien tilaukset loppuivat kuin seinään.
Puoluetaustaisena uutistoimistona UP:ssä koettiin samoja paineita kuin puoluelehdissäkin. Tuli palautetta, että oli haastateltu vääränlaisia henkilöitä, jutun sävy ei ollut oikea tai julkaisuajankohta oli väärä. Kirjan mukaan UP:ssä ei kuitenkaan taivuttu painostukseen. Journalistinen päätösvalta pidettiin omissa käsissä.
Tuttua on myös se, että vaikka liikkeellä oli oma media, sitä ei suosittu. UP olisi ollut luonteva alusta julkistaa SDP:n ja ay-liikkeen isoja uutisia, mutta ne annettiin mieluummin Helsingin Sanomille. Siitä kyllä osattiin olla kiukkuisia, jos joku syntymäpäivähaastattelu jäi tekemättä, UP:n ja demarilehtien päätoimittajana työskennellyt Juha Peltonen napauttaa.
Sanoma ja Keskisuomalainen hallitsevat
Säännöllisin välein herää keskustelu kaupan keskittymisen haittapuolista. S-ryhmän ja Keskon markkinaosuus päivittäistavarakaupassa oli yhteensä noin 75 prosenttia vuonna 2022.
Media-alalla keskustelua ei käydä, vaikka suunta on sama. Kaksi suurinta konsernia Sanoma Oy ja Keskisuomalainen Oy haalivat kirjan mukaan sanoma- ja kaupunkilehtien myyntituloista viime vuonna 57 prosenttia. Kahden seuraavaksi suurimman TS-Yhtymän ja Kalevan yhteenlaskettu osuus jäi 11 prosenttiin ja muille vain muruset.
Keskittyminen on johtanut journalismin köyhtymiseen. Samoja juttuja julkaistaan konsernin kaikissa lehdissä. Kulttuuriarvostelut alkavat olla liki katoava luonnonvara, mutta myös paikallisille uutisille on vähemmän tilaa, kun lehden saa helposti täyteen ilman omien toimittajien panosta.
Kirjassa väläytetään, että alueellisten ykköslehtienkin vaikeudet johtavat niiden katoamiseen tai ainakin seuranta-alueen supistumiseen. Suomeen uhkaa syntyä uutiserämaita, alueita, joista mikään media ei raportoi. Tätä kirjoittaessa laajan alueverkon omaava Ylekin kertoi historiallisen suurista yt-neuvotteluistaan.
Journalistiikan opettaja Panu Uotila Jyväskylän yliopistosta ennustaa, että parinkymmenen vuoden kuluessa nykyisistä noin 30 päivälehdestä katoaa puolet. Uutiserämaita syntyy muuttotappiopaikkakunnille, joita tyypillisesti ovat taantuvat teollisuuspaikkakunnat.
”Nuorimmat ikäluokat lipuvat salakavalasti tubekanaville journalismin ulottumattomiin”, demokratian tulevaisuudesta huolissaan oleva toimittaja Elina Grundström toteaa pahaenteisesti.
Journalismin kriisi on käänteisesti valemedioiden mahdollisuus. Valemedioiden nousu taas on lopulta demokratian tuho.
Auli Kivenmaa, Heikki Lehtinen, Kari Leppänen, Birgitta Suorsa: Se toinen uutistoimisto – UP-Uutispalvelu ja median murros. 239 sivua, Into-kustannus.
uutiskirje 
