Afganistan oopiumiunikkoviljelmineen on perinteisesti ollut merkittävä huumeiden tuottajamaa. Kun talibanit neljä vuotta sitten ottivat jälleen vallan maassa, he kielsivät oopiumin kasvatuksen ja muidenkin huumeiden valmistuksen. Maahan kehittynyt huumeongelma ei sillä ratkennut; kabulilaisten mukaan monenlaisia huumeita on yhä helposti saatavilla.
Noin joka kymmenes Afganistanin kansalainen kärsi huumeriippuvuudesta. Se käy ilmi vuonna 2015 tehdystä kansallisesta huumeidenkäyttötutkimuksesta. Maan terveysministeriön mukaan vuonna 2018 Afganistanissa oli vähintään miljoona naista ja lähes 100 000 lasta, jotka olivat riippuvaisia huumeista.
Ennen talibanien valtaantuloa maassa toimi amerikkalaisella avustusrahalla yli sata huumevieroitusklinikkaa. Talibanien valtaantulon jälkeen puolet klinikoista on suljettu, koska amerikkalaiset ovat vähentäneen rahoitusta merkittävästi. Myös muut maat ovat lopettaneet tai pienentäneet avustuksiaan talibanien hallinnon aikana.
Uusi valta ei onnistunut hävittämään huumeriippuvuutta. Sen sijaan se heikensi riippuvaisten mahdollisuuksia saada apua.
Afganistanin terveysministeriön mukaan vuonna 2024 yli 2 500 huumeriippuvaista naista on hoidoissa erityisissä hoitokeskuksissa. Tukitoimien puute hoidon jälkeen johtaa kuitenkin helposti tilanteeseen, jossa moni retkahtaa huumeisiin uudelleen.
Vierailu huumevieroitussairaalassa
Sairaalan 150 potilaspaikkaa on tarkoitettu huumeriippuvuudesta kärsiville naisille ja lapsille. Heikot ja hennot naiset yrittävät huolehtia mukanaan olevista lapsista, joukko parempikuntoisempia naisia lähtee mukaani tapaamaan muita potilaita.
Sairaalan käytävä on täynnä ääntä ja hälinää. Meidän on puhuttava kovaa kuullaksemme toisiamme.
Astumme huoneeseen, jossa on lähes kaksikymmentä sänkyä – osa pinnasänkyjä – joissa eri-ikäiset naiset istuvat tai nukkuvat. Sharifa makaa sängyssään ja tuijottaa ikkunasta taivaalle, selvästi ajatuksissaan. Kun tervehdin, hän havahtuu ja nousee istumaan.
Sharifa kertoo olevansa 31-vuotias ja käyttäneensä huumeita yli kahdeksan vuoden ajan. Hän alkoi käyttää niitä, kun hänen miehensä otti toisen vaimon.
Sharifa ei saanut perheeltään minkäänlaista tukea, kun hän meni vanhempiensa kotiin ja kertoi isälleen ja veljelleen, ettei enää voinut asua miehensä ja tämän uuden vaimon kanssa. Isä ja veli suuttuivat hänelle, heittivät ulos talostaan ja totesivat, että avioituessaan naisen pitäisi pysyä uudessa kodissaan viimeiseen henkäykseen asti.
Sharifa kertoo, että sen jälkeen hänellä ei enää ollut toivoa elämässä. Hän alkoi käyttää huumeita.
Aluksi kaikki sujui, mutta pian hän ei enää kyennyt kontrolloimaan käyttöä. Sharifa kertoo menettäneensä kaiken ja päätyneensä asumaan kaupungin sillan alle.
– Nyt minä elän, mutta en tunne olevani elossa. Hoitohenkilökunta ei anna meille lääkettä eikä puhu meille ystävällisesti. Kun minut tuotiin tänne, henkilökunta sanoi haluavansa keskustella kanssani, mutta nyt he ovat alkaneet huutaa meille.
Nuuskasta oopiumiin
Sharifaa vastapäätä sairaalassa on Marzie, joka imettää noin yksivuotiasta lastaan. Marzie kertoo tulleensa sairaalaan äskettäin ja yrittävänsä huolehtia sylissään olevasta lapsesta, joka myös on huumeriippuvainen. Kolmesta muusta lapsestaan naisella ei ole tietoa.
– Nyt lastani hoidetaan kanssani, mutta mitä hoitoa me saamme? He vain toivat meidät tänne eivätkä anna meille edes kunnollista ruokaa tai vettä.
Marzien mukaan sairaalan henkilökunta ei pidä huumeriippuvaisia ihmisinä.
– He eivät kuuntele, mitä meillä on sanottavana. Me peseydymme kylmällä vedellä, shampoota tai saippuaa ei ole. Meillä on täitä. He eivät anna meille vaatteita. Jos sanon mitään, he sanovat, ettemme ole edes koiran arvoisia ja että on häpeä työskennellä kanssamme.
Marzie kertoo käyttäneensä aluksi vain nuuskaa huvin vuoksi.
– Nuuskasin aina silloin tällöin, ja vähitellen aloin käyttää myös oopiumia. Joka kerta kun tunsin itseni sairaaksi, otin hivenen oopiumia, ja siten jäin koukkuun. Ja kun lapseni oli levoton, annoin lapsellenikin hieman oopiumia saadakseni hänet nukkumaan ja itselleni vähän rauhaa.
Marzie kertoo, että Kabulissa huumeita on tarjolla joka kulmalla, ja hän itse on sairaalassa toista kertaa päästäkseen irti riippuvuudestaan. Marzien perhe toi hänet sairaalaan muutama vuosi sitten. Silloin Marzie jätti huumeiden käytön kokonaan. Mutta koska huumeita on niin helposti saatavilla kaikkialla, hän alkoi käyttää niitä uudelleen.
Huumeita on helppo löytää
Huumeita on aina helppo löytää. Näin sanoo myös Nazanin, joka on tullut sairaalaan nähdäkseen äitinsä. Nazaninin äiti on ollut riippuvainen huumeista kymmenen vuoden ajan. Äitiä on hoidettu keskuksessa kahdesti, mutta aina hän löytää huumeita ja jää uudelleen koukkuun.
Nazanin ihmettelee, mitä hyötyä sairaalasta on, jos huumekauppiaat saavat myydä huumeita vapaasti kaikkialla kaupungissa ja tuhota nuorten tulevaisuuden.
– Kun astun ulos sairaalasta, näen puistossa huumekauppiaita. Nuoret pojat ottavat koulumatkallaan huumeita sillan alla.
Nazanin lisää, että hallitus vain kiusaa naisia.
– Älkää sulkeko tyttöjen kouluja. Menkää ja pysäyttäkää huumekauppiaat. Joka päivä ihmiset tulevat riippuvaisiksi uudelleen huumekauppiaiden vuoksi.
Artikkelin on tuottanut Learning Together -verkosto. Verkoston suomalaiset naistoimittajat ovat kouluttaneet afgaaninaistoimittajia vapaaehtoistyönä vuodesta 2009. Kirjoittajat ovat Afganistanissa asuvia, Suomen tuella koulutettuja naistoimittajia, joiden henkilöllisyys salataan turvallisuussyistä, samoin haastateltavien oikeat nimet.