”Liberaali on ihminen, joka on liian avokätinen puolustaakseen omaa näkökantaansa.” Näin kuuluu yksi oivaltava määritelmä ihmisistä, jotka kerta toisensa jälkeen päätyvät puolustelemaan omia vastustajiaan. Sillä sitä äärioikeisto todella on, meidän vastustajamme. Halusimme sitä tai emme, tämä toinen osapuoli haluaa viedä vapautemme ja lopettaa poliittiset projektimme.
Kun kampus-väittelijä Charlie Kirk murhattiin, Helsingin sanomien Tommi Hannulalla välähti: Siinäpä vasta sananvapauden puolustaja, kohtaamisten sankari ja aito sovittelija! Kolumnissaan hän, ihan oikeasti, kirjoitti, miten Kirkin toimintatapaa tarvitaan maailmaan enemmän. Kirkin toimintatapa tiivistäen oli mennä vastustamaan aborttia ja puolustamaan karkotuksia, joukkoampumisia yms. kuonaa kampuksille, nöyryyttää kameran eteen jäätyviä 21-vuotiaita ressukoita ja julkaista materiaali miljoonille seuraajille otsikolla “Kirk jauhottaa aivottoman liberaalin”.
”Tämä toinen osapuoli haluaa viedä vapautemme ja lopettaa poliittiset projektimme.”
Otetaan muutama perussuomalainen esimerkiksi. Jussi Halla-aho on johdonmukaisesti halveksinut toimittajia aina. Kun hänestä tehtiin Putous-sketsiä, vaikean oloinen hyypiöhahmo toisteli että ”yrittääkö toimittaja nyt vihjata” sitä ja tätä. Sebastian Tynkkynen taas on suoraan ilmoittanut, että lakkauttaisi koko Ylen, jos saisi vain tilaisuuden siihen. Politiikan toimittajat ovat myös kertoneet Journalisti-lehden kyselyssä välttelevänsä perussuomalaisten arvostelemista, koska palaute on silloin kaikkein armottominta.
Jokainen, joka yrittää saada aikaan tasapuolisia ja reiluja keskustelutilanteita äärioikeiston kanssa, ymmärtää sen toimintatavat väärin. Äärioikeisto ei halua, eikä ole koskaan halunnut keskustella kanssamme. Ennemmin tavoitteena on käyttää mediaa välineenä omien kantojen läpi ajamiseen, tarvittaessa valehdellen ja vääristellen. Keskustelun sijaan se haluaa voittaa ja tuhota. Kun se on voittanut, se määrittelee tarkasti, mitä mediassa saa ja ei saa sanoa. Mielellään se myös omistaa mediat ja lakkauttaa opposition.
Suomalaisissa suurissa lehdissä yritetään usein ottaa perussuomalaisten kehystämät kysymykset vakavasti ja tarjota keskusteluun ”tolkun näkökulma”. Yritykseen kuuluu oletus, että kun vaikkapa Oulussa paljastuu seksuaalirikoksia, rasistit välittäisivät niistä aidosti.
Helsingin sanomien Jussi Pullinen esimerkiksi kirjoitti Oulun tapahtumista suurisanaisesti, että ”Suomi on elänyt runsaat kolme vuotta eräänlaista hiljaa etenevää poikkeustilaa. Sen alku on syksyllä 2015 alkanut, koko Eurooppaa ravistellut pakolaiskriisi.” Voitteko kuvitella, poikkeustila! Tämä teksti näyttäytyy huvittavassa valossa siinäkin mielessä, että seuraavana vuonna alkoi koronakriisi, siis oikea poikkeustila.
Luultavasti tilanne ei tule median osalta muuttumaan. Liberaalin toimittajan maailmankatsomukseen kuuluu ajatella, että kaikki muut ovat kuin hän, siis lopulta pyrkivät hyvään ja käymään rakentavaa keskustelua. Tässä on myös jotain ihailtavaa, kanssaihmisiin kohdistuvaa luottamusta, jonka takia toimittaja saa toistuvasti metaforisesti kuonoonsa. Aina uudelleen kutsutaan törkyrasisti mukaan ohjelmaan vähän väittelemään ja sitten ihmetellään, kun hän puhui rasistista törkyä ja vielä valehtelikin.
On yksi liberaali, joka on aidosti onnistunut reflektoimaan tätä keskusteluhaluttomuuden ongelmaa. Heikki Pursiainen kirjoitti taannoin twitterissä kohtaamisestaan Teemu Keskisarjan kanssa: ”Keskisarjan puheenvuorot eivät olleet vastauksia minun sanomisiini. Hän puhui omia juttujaan, hänen puheenvuoronsa olivat kieliopillisesti täydellisiä aforismeja. – – Luonnollisesti podcastin kuulleet liberaalit kaverini ja ekonomistitutut sanoivat, että olin jalosti ja onnistuneesti taistellut Keskisarjan hölmöjä ajatuksia vastaan. Itse olin taas aika varma, että olin kohdannut jotain outoa ja vahvaa ja ehkä jäänyt sen jalkoihin.”
Pursiainen muotoili jotain, mikä jokaisen liberaalitoimittajan ja -poliitikon kannattaisi toistaa itselleen pariinkin kertaan.
lehti 