Valtioneuvos Matti Vanhanen kirjoitti esseessään ”Suomi tarvitsee kansallisen metsärauhan” (HS 14.9.) olevansa huolissaan metsäkeskustelun vastakkainasetteluista. Läpi tekstin toistuu myös väite siitä, että metsistä ja niiden käytöstä tarvittaisiin lisää tietoa, jotta sääntelyyn voitaisiin sitoutua.
Koska tämä ja tekstin muut väitteet ovat metsien käyttöä ja suojelua koskevissa keskusteluissa usein toistuvia, kävimme niitä läpi Luontopaneelin puheenjohtajan, Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiahon kanssa.
Ensin hän haluaa antaa Vanhaselle kiitosta.
”Tietoa on, ja voime lähteä toteuttamaan toimenpiteitä.”
– Kirjoituksen yleisviesti oli sellainen, jonka voin allekirjoitaa, eli että tarvitaan yhteinen, laajasti jaettu, yli hallituskausien ulottuva pitkäaikainen tulevaisuudenkuva tavoiteltavasta luonnon tilasta Suomessa, Kotiaho toteaa.
Mutta sitä, että ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin sitoutumiseen liittyisi – kuten Vanhanen esittää – ”puutteellisen tiedon vuoksi merkittäviä riskejä”, Kotiaho ei allekirjoita.
– On vaikea ymmärtää, miten tavoitteisiin sitoutumiseen sisältyy riskejä tiedon puutteen vuoksi. Meillä on erittäin paljon tietoa metsänkäytön ja ojitusten ilmasto- ja luontovaikutuksista, vaikka hän moneen otteeseen väittää, ettei ole. Meillä on ymmärrys myös siitä, että tekemättä jättäminen suuri riski.
Viivyttelystä voi seurata miljardilasku
Riski on myös taloudellinen. Suomen metsien muuttuminen hiilinieluista päästöjen lähteeksi hakkuiden lisääntymisen vuoksi voi tulla maksamaan veronmaksajille miljardeja euroja. Käytännössä valtio joutuisi ostamaan hiilen sidontaa muilta mailta päästäkseen Euroopan unionin vaatimiin päästötavoitteisiin.
– EU:n ennallistamisasetus on nyt hyväksytty ja sen ennallistamisvelvoite ja heikennyskielto ovat jäsenvaltioita suoraan velvoittavaa lainsäädäntöä. Jos toimeen ei tartuta, komissio voi käynnistää rikkomusmenettelyn. Ihan lähivuosina näin ei varmastikaan tapahdu, mutta toimeen olisi kyllä tartuttava ripeästi, sillä vuoteen 2030 mennessä meillä pitäisi olla jo laajoja alueita ennallistamisen piirissä.
Kotiaho sanoo, ettei allekirjoita näkemystä, jonka mukaan metsienkäsittelyn kielteisistä ja toisaalta ennallistamisen ja suojelun myönteisistä ilmasto- ja luontovaikutuksista ei olisi riittävästi ja kyllin tarkkaa tietoa.
– Tietoa on, ja voime lähteä toteuttamaan toimenpiteitä. Vetoaminen tiedon puutteseen on vanha ja laajasti käytetty poliittinen keino viivyttää ja jarruttaa päätöksentekoa. On ihan selvää, että ilmasto- ja luontotoimia täytyy tehdä, ja niiden aloittamisen aika on välittömästi.
Kansa jakaa luonnontieteilijöiden huolen
Kotiaho ei allekirjoita myöskään kirjoituksessa hienovaraisemmin ilmaistua väitettä, että hiilinielujen vähenemisestä ja metsäluonnon köyhtymisestä olisivat huolissaan lähinnä luonnonsuojelijat.
– Käsitys on väärä tai tarkoitushakuinen. Ei ole syytä eikä perusteita lokeroida ihmisiä luonnonsuojelijoihin, joilla yksin on huoli, sillä huoli on täysin jaettu koko kansan kesken. Ympäristöministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhdessä teettämässä Luontobarometrissa yli 90 prosenttia vastaajista oli huolissaan luonnon tilasta maailmalla, yli 70 prosenttia Suomessa.
Kotiaho viittaa myös Metsäbiotalouden tiedepaneelin selvitykseen, jonka mukaan yli puolet suomalaisista oli valmiita rajoittamaan hakkuita suojellakseen luonnon monimuotoisuutta.
Vanhasen kirjoituksessa esitetään myös väite, että suojeltua metsää olisi todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin luullaan, muun muassa koska maanomistajat suojelevat metsiä myös oma-aloitteisesti. Sellaisiakin alueita on, Kotiaho sanoo, mutta varsinaisiin suojelupinta-aloihin niitä ei tule laskea.
– Ne eivät millään muotoa ole pysyvästi suojeltuja ja turvassa. On aivan päivänselvää, että kun metsät ovat pääomaa, jonka voi realisoida, niin pahan paikan tullen ne ovat vaarassa. Ja jos nyt omistaja haluaakin suojella, ei ole ollenkaan selvää, että seuraava sukupolvi tekee samoin.
”Luonto voi mainiosti, vaikka ihminen häviäisi”
Kirjoituksessa esitetään myös väite siitä, että metsä vaatisi ihmiskäden kosketusta voidakseen hyvin.
”Ihminen tarvitsee luontoa, mutta luonto ei tarvitse ihmistä.”
– Sitä se ei vaadi. Ihminen tarvitsee luontoa, mutta luonto ei tarvitse ihmistä, se on tosiasia. Luonto voi todella mainiosti, vaikka ihminen häviäisi maapallolta, Kotiaho toteaa.
Monimuotoisuuskaan ei edellyttä metsän talouskäyttöä, kuten kirjoituksessa esitetään ”maallikon järkeen” vedoten.
– Tällä hetkellä tilanne on Suomessa se, että hakattua pinta-alaa meillä kyllä riittää. Avohakkuilla pärjäävät lajit selviytyvät, vaikka hakkaisimme paljon vähemmän kuin nyt. Sen sijaan vanhojen metsien lajeilla menee huonosti ja niille tarvitaan elinympäristöjä paljon lisää, etenkin Etelä-Suomessa.
Kotiaho huomauttaa, että koko maan kattavina ilmoitetut suojeluprosentit antavat väärän kuvan eteläisemmän Suomen tilanteesta, jossa tiukemmin suojeltuja metsäalueita on maakunnasta riippuen vain 1–5 prosenttia pinta-alasta.
– Suojelua pitää lisätä merkittävästi, ja tarpeeseen nähden hallituksen päättämät vanhan metsän kriteerit ovat aivan liian tiukat. Avohakkuilla pärjäävien lajien korostaminen on harhaanjohtamista siinä, mitä luonto oikeasti tarvitsee.
– Hallituksen päätös vanhojen metsien kriteereistä oli poliittinen päätös, mikä ei nauti tiedeyhteisön hyväksyntää. EU-komissio edellytti vanhojen metsien määrittelyyn käytettävän luonnontieteellisiä kriteereitä, mutta Suomessa päätettiin tehdä kriteerit talouspoliittisilla perusteilla, Kotiaho jatkaa.
”Olemme maailman johtava tutkijakansa”
Edelleen Vanhanen kirjottaa, että ”erityisesti ojituksen todellisia vaikutuksia on tutkittava avoimin silmin ennen kuin rynnätään tukkimaan ojia”. Mitä tutkimusta meillä puuttuu ojitusten vaikutuksista?
– Tekstissä kyseenalaistetaan oikeaa tietoa metsäluontomme tilasta sekä hakkuiden ja ojitusten vesistö- ja ilmastovaikutuksista. Kirjoitus on tietämätön sen tiedon tasosta, mitä Suomessa on. Olemme maailman johtava tutkijakansa, mitä tulee esimerkiksi turvemaiden eli soiden ojitusten ja ennallistamisen vaikutusten ymmärtämiseen.
Kotiahon mukaan hakkuiden ja ojitusten kielteiset ja ennallistamisen myönteiset vaikutukset kyllä tiedetään.
– On aivan selvää, että meidän pitää lopettaa ojitukset. Väitetään, ettei uusia ojia kaiveta, mutta se ei pidä ensinkään paikkaansa.
Kotiaho mainitsee Heikki Ala-ahon, joka on selvittänyt edelleen jatkuvia ojituksia paikkatietoaineistolla.
– Ei ole millään tavalla kestävää metsätaloutta, että pilataan kruununjalokivemme eli vedet. Metsätalouden vesistövaikutus on vakava uhka, ja sen vuoksi Suomen vedet ovat tummumassa. Suomalaista luontoa on mahdollista turvata vain Suomessa. Täällä se pitää tehdä, Kotiaho toteaa.
Hän huomauttaa, että Suomessa on maailmanluokan tutkimusta ja tietoa myös lajistosta ja populaatioista.
– Juuri julkaistussa luonto- ja lintudirektiivien seurantaraportissa on tultu samanlaiseen johtopäätökseen Suomen luonnon tilasta ja tulevaisuudesta. Tietoa on, mutta sitä kyseenalaistetaan jonkun tarkoitusperän takia. Arvaan tarkoituksen olevan hämmentää todellisuutta niin, ettei keskustelua hakkuiden rajoittamisesta tarvitse käydä tai ottaa tosissaan.
”Ei ole kestävää metsätaloutta, että pilataan kruununjalokivemme eli vedet.”
Vanha metsä ei muutu päästölähteeksi
Edelleen Vanhanen väittää, etteivät hakkuiden vähentämiset parantaisi monimuotoisuuden lisäksi myös hiilensidontaa.
– Ilmastopaneeli on selkokielisesti todennut, että suurin vaikutus nielun vahvistamiseen on hakkuiden maltillistamisella. Ilmastopaneelin mukaan nielun vahvistaminen hiilineutraaliuden edellyttämälle tasolle vuonna 2035 onnistuisi, jos hakkuutaso olisi enintään 61–64 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Hakkuiden maltillistamista siis tarvitaan, ja se on myös edullinen keino, Kotiaho sanoo.
Hänen mukaansa luonto hyötyy maltillistamisesta niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.
– Väite, että vanha metsä muuttuu päästölähteeksi, on pitkän edunvalvontaretoriikan tulosta. Näin ei tutkimustietojen mukaan ole. Nielun määrä vähenee, mutta vanhat metsät kyllä pysyvät nieluina pitkään ja ehkä jopa pysyvästi. Että näin ei olisi, on väärän tiedon levittämistä.
Kotiaho vertaa metsien keskimääräistä puuston tilavuutta metsämaalla, joka on Luonnonvarakeskuksen tietojen perusteella 122 kuutiota hehtaarilla.
– Suojellussa Pyhä-Häkin kansallispuistossa on hienoja vanhoja metsiä, joiden puusto on jopa tuhat kuutiota hehtaarilla. Toki joskus se maksimi tulee vastaan puun kasvun osalta, mutta sitten on vielä maaperänielu.
Kotiaho ottaa esiin myös urbaanilegendaksi kutsumansa väitteen, että Suomen metsäpinta-alasta hakattaisiin vain prosentti vuodessa.
– Se on täysin harhaanjohtava luku. Päätehakkuut kohdistuvat hakkuukypsiin metsiin ja niiden hakkuutahti on kuusi tai seitsemän prosenttia vuodessa kaikista hakkuukypsistä metsistä.
Se tarkoittaa, että tällaisista metsistä yli puolet tulee hakatuiksi kymmenessä vuodessa.
– Hakkuumäärät ovat meillä todella hurjia ja seitsemässä Etelä- ja Keski-Suomen maakunnassa korkeimmat ylläpidettävät, taloudellisestikin kestävät, hakkuumäärät jo ylitetty. Se, että kestävä puunsaanti vaarantuu, ei ole metsäteollisuudenkaan etu, vaan ilmiselvä riski sille.
”Suomen luonnon tila on heikko”
”Metsäesseen” lopuksi esitetään väite, että hakkuiden vähentäminen Suomessa lisäisi niitä muualla. Tämä on Kotiahon mukaan aito ilmiö ja koskee kaikenlaista käytön rajoittamista.
– Vuoto ei kuitenkaan ole täydellistä, vaan tutkimusten mukaan puu korvautuu osin uusilla materiaaleilla ja teknologialla. Väite sisältää myös olettamaan, että Suomessa olisi hoidettu nämä asiat jotenkin paremmin kuin kaikkialla muualla, mutta tällaista tieteellisesti pätevää vertailua ei ole tehty. Luontopaneelin selvityksessä Suomen luonnon tilasta kävi ilmi, että Suomen luonnon tila on heikko. Ylipäänsä kansainvälisessä vertailussa suhteellinen katsantokanta yksistään ei ole pätevä. Jos huonoa verrataan vielä huonompaan, saadaan huonokin näyttämään hyvältä. Suomen metsäluonnon tila on heikko absoluuttisesti.
Mitä Kotiaho itse toivoisi enemmän tai vähemmän metsäkeskusteluun?
– Toivoisin, että tahallinen vastakkainasettelu ja perusteeton edunvalvontapelottelu lopetettaisiin. Meidän pitäisi tunnustaa tosiasiat ja löytää yhteinen, näyttöön perustuva, oikea tilannekuva, ja ryhtyä toimenpiteisiin sen mukaisesti.
uutiskirje 
