Harva jaksaa enää odottaa parempaa huomista. Odotushorisontissa häämöttävät ekologinen tuhoutuminen, tekoälyyn liittyvät uhat, taloudellinen epävarmuus, demokratian ja hyvinvointivaltion rapautuminen, kansainvälisen normipohjaisen järjestyksen haaksirikko, nouseva autoritarimi ja sodat.
On vaikeaa säilyttää toivo, kun media pursuaa synkkiä tulevaisuusskenaarioita ja poliitikot paasaavat vääjäämätöntä tuhoa. Kauhukuvien ja kyynisen toivottomuuden jyrätessä parempaan huomiseen uskoville naureskellaan. Realismia on vain yhä synkempi pimeä.
Tulevaisuuden näkymissä on aina kyse vallasta. Ne, jotka määrittävät, kuinka hahmotamme tulevan, määräävät suunnan. Tulevaisuus rakentuu nykyisille odotuksille, ja jos kuvittelemme vain pimeää, emme rakenna valoa kohti.
Usein sanotaan, että elämme dystopioiden aikaa. Kirjallisuudessa, taiteessa ja tieteessä esitettyjen dystopioiden tehtävänä on kuitenkin varoittaa, ei fatalistisesti ennustaa. Tavoitteena on, että kun meille näytetään dystopia – hyvin toimivan maailman ja yhteiskunnan irvikuva – saamme aineksia kuvitella sille vaihtoehtoja, keksiä jotain parempaa: utopioita.
Utopia on sananmukaisesti hyvä paikka, jota ei vielä ole. Vaikka utopiat ovat aina kuvittelun tulos, ne eivät ole naiivia lässytystä, vaan poliittisia visioita, joiden ohjaamana rakennetaan yhteisen pyrkimyksen motivoimana kohti toiveiden hyvää yhteiskuntaa.
Utopia kritisoi aina vallitsevaa yhteiskuntaa ja siksi valtaapitävät asettavat utopiat naurunalaisiksi. Strategia on ikiaikainen ja tietoinen. Parempaa tulevaisuutta visioivat ja sen eteen toiveikkaasti ja pontevasti yhdessä toimivat kansalaiset ovat valtaansa takertuvien johtajien painajainen.
Tällä hetkellä utopioiden pahin vihollinen ei ehkä olekaan se, että tulevaisuus olisi juuri nyt erityislaatuisen synkkä. Aina on ollut uhkia ja ratkaisemattomia ongelmia, kurjuutta ja kehitettävää. Esteeksi hahmottuu individualistinen ajattelu, jossa huomio keskittyy yhteisen hyvän ja yhteisen toiminnan sijaan henkilökohtaisen onnellisuuden tavoitteluun.
Ihminen ei voi hyvin ilman unelmia. Moni tavoittelee omaa menestystä ja hähmäistä henkilökohtaista onnea – suunnittelee uraa, jumppaa, meditoi ja kuluttaa – mutta vain harva voi lopulta saavuttaa onnea mädässä yhteiskunnassa. Vallankäyttäjille ja kapitalisteille käy hyvin se, että kollektiivisen hyvän sijaan suuntaamme katseemme omaan napaamme.
Vaikka realisteiksi itsensä julistaneet kyynikot mitä sanovat, utopiat eivät ole vain mahdollisia, ne ovat välttämättömiä ja varsin todellisia.
Monet eilisen utopiat ovat arkisen nykyisyytemme keskeisiä rakennuspalikoita: riippumaton oikeuslaitos, äänioikeus, naisten ja työntekijöiden oikeudet, maksuton koulutus, turvallinen synnytys, sananvapaus ja vapaa media.
Unelmien eteen on taisteltu yhdessä.
Epäoikeudenmukaisen ja väkivaltaisen tulevaisuuden vaihtoehdottoman maalailun tavoitteena on johtaa kyyniseen toivottomuuteen, halvaannuttaa kollektiivinen toiminta ja mahdollistaa piittaamaton, autoritaarinen politiikka. Pelkän pahan odottaminen tai itseensä käpertyvä henkilökohtaisen onnellisuuden etsiminen kuluttamisella ja self-helpillä ei ole vaan passiivista olemista, vaan se edistää pimeän tuloa.
Yhäkin on totta, että maailma muuttuu, kun sitä yhdessä muutetaan. Kyse on suunnasta, siitä mitä huomiselle kuvittelemme ja mitä kohti rakennamme.
Alkuperäinen otsikko vaihdettu 3.3.2026. Alkuperäinen otsikko ”Miks’ kaikki kaunis on niin naiivia” tunnetaan Eppu Normaalin kappaleesta Hipit rautaa (san. Mikko Syrjä, Martti Syrjä ja Mikko Saarela) levyltä Studio Etana (1993).
uutiskirje 
