Pintaa syvemmältä
Britannian yleisradion BBC:n verkkosivustolla oli pikku-uutinen, jossa kerrottiin, että entinen ruandalainen kunnanjohtaja oli tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen osallisuudestaan Ruandan kansanmurhaan vuonna 1994.
Kyseessä oli Arushassa Tansaniassa sijaitsevan Ruandan kansainvälisen sotarikostuomioistuimen langettama ensimmäinen tuomio tänä vuonna. YK:n perustaman Ruandan kansanmurhatuomioistuimen on määrä lopettaa työnsä tämän vuoden loppuun mennessä.
Murambin kunnan entinen pormestari Jean-Baptiste Gatete oli tuomiolauselman mukaan toimittanut hutujen iskujoukoille rynnäkkökiväärejä ja käsikranaatteja ja käskenyt heitä surmaamaan tutsivähemmistöön kuuluvia siviilejä ainakin kolmella paikkakunnalla.
Kunnanjohtaja Jean-Baptiste Gatete halusi olla roolimalli tappamalla Murambin kunnan kaikki tutsit.
Tuomioistuimen mukaan Gatete oli vastuussa muun muassa kahdesta verilöylystä, joissa surmattiin tuhansia tutseja, jotka olivat paenneet levottomuuksia kirkkoon.
Ruandalaisen New Times -lehden haastattelema kansanmurhasta henkiin jäänyt mies kertoi tällä viikolla, että Gatete oli kansanmurhan aikaan sanonut haluavansa olla roolimalli tappamalla Murambin kunnan kaikki tutsivähemmistöön kuuluvat asukkaat.
Tällä viikolla Ruandassa vietetään jokavuotista suruaikaa 17 vuoden takaisen kansanmurhan alkamisen muistoksi. Vuoden 1994 huhtikuussa käynnistyneessä kansanmurhassa hutujen ääriryhmät silpoivat ja surmasivat yli miljoona ihmistä, lähinnä tutsivähemmistöön kuuluvia siviilejä ja hutupoliitikkoja, joiden väitettiin tukevan Ruandan isänmaallisen rintaman kapinallisia.
Kansanmurha päättyi heinäkuun alussa, kun kapinalliset ajoivat äärihutujen hallituksen vallasta.
Ruandan kansanmurhan aikaan Jean-Baptiste Gatete oli 40-vuotias. Hän oli maata pitkään hallinneen MRND-puolueen puoluevaltuuston jäsen ja koulutukseltaan agronomi. Hän oli ollut Murambin kunnanjohtajana kymmenen vuoden ajan ja sinä aikana aktiivisesti värvännyt maaseudun köyhiä hutumiehiä valtapuolueen nuorisojärjestöön nimeltä Interahamwe eli ”Ne, jotka tekevät työtä yhdessä”.
Kun Ruandassa alkoi sisällissota vuonna 1990, Interahamwesta tehtiin aseellinen iskujoukko vainoamaan tutseja, joiden uskottiin kannattavan Isänmaallisen rintaman kapinallisia. Kapinallisarmeijan ydinjoukko koostui naapurimaassa Ugandassa varttuneista ruandalaisista tutseista.
Kansanmurhan alkaessa Gatete kehotti hutujoukkojaan aloittamaan tutsien teurastamisen. ”Tappakaa kaikki tutsit ja kaikki ne, jotka eivät kuulu MRND-puolueeseen”, hän komensi kyläläisiä.
Huhtikuussa 1994 suurimmat yksittäiset verilöylyt tehtiin juuri Murambissa ja naapurikunnissa. Tavallisia ihmisiä pakotettiin mukaan tappamaan naapureitaan viidakkoveitsillä. Muuten he olisivat itse tulleet tapetuiksi.
Kabugassa asui ennen kansanmurhaa kymmenen tuhatta ihmistä, joista 4 000 oli tutseja.
”Tapoimme melkein kaikki heistä”, kertoi tuolloin 16-vuotias hutunuorukainen. ”Kunnanjohtaja sanoi, että he ovat surmanneet presidentin, joten meidän käskettiin kostaa. Näin kuinka naisia joukkoraiskattiin ennen kuin heidän kallonsa murskattiin piikkinuijilla.”
Isänmaallisen rintaman kapinallisten lähdettyä suurhyökkäykseen kansanmurhan pysäyttämiseksi hutujohtajat pakenivat maasta ja määräsivät kaikki asukkaat lähtemään mukaansa. Tansanian rajan taakse keskelle savannia nousi maailman suurin pakolaisleiri. Benakon leirissä asui 300 000 ihmistä.
Tapasin Jean-Baptiste Gateten ruandalaispakolaisten leirillä Tansaniassa kesäkuussa 1994 ja haastattelin häntä Ylen radiodokumenttia varten. Pakolaisleirillä oli pelokas ja uhkaava tunnelma. Juuri kukaan ei uskaltanut kertoa, mitä Ruandan kylissä ja kukkuloilla oli todella tapahtunut. Kansanmurhaa lietsoneet hutujohtajat hallitsivat pakolaisia aivan kuin kotikylissä Ruandassa.
Gatete oli lyhyenläntä, rokonarpinen mies ja leirin varsinainen päällikkö. Kun tapasin hänet, hän oli pakannut omaisuutensa pienen kuorma-auton lavalle. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR oli päättänyt häätää leiristä miehen, joka oli johtanut kansanmurhaa maan itäosissa ja kiihotti iskujoukkojaan jatkamaan tappamista pakolaisleirillä.
Hän kertoi avoimesti, että hutut olivat tappaneet tutseja.
”Myös naisia ja lapsia tapettiin, sillä he muuten he olisivat voineet auttaa tutsikapinallisia. Kyläläisiä oli mahdotonta pysäyttää. Hutut ja tutsit eivät yksinkertaisesti mahdu samaan maahan.”
Samana iltapäivänä kun Gatete oli lähdössä nuoren vaimonsa kanssa autollaan pois leiristä, viidakkoveitsin aseistautuneet hutumiehet käynnistivät mellakan. Tällä kertaa he uhkasivat tappaa myös kaikki valkoihoiset avustustyöntekijät ja lehtimiehet. Meidät ulkomaalaiset piilotettiin ensin tunniksi Punaisen Ristin telttaan ennen kuin meidät evakuoitiin leiristä.
Gatete oli kuukauden ajan pidätettynä Tansaniassa, mutta sen jälkeen hänet annettiin palata leiriin. Myöhemmin samana vuonna pakolaisjärjestö UNHCR lennätti hänet Zaireen, nykyiseen Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Ruandalaispakolaisten leirit Zairessa olivat yhtä lailla äärihutujen komennossa.
Gatete saatiin kiinni lopulta vuonna 2002 pakolaisleirillä Kongon tasavallassa, missä hän oli elänyt vuosien ajan salanimellä. Kansanmurhaoikeudenkäynti häntä vastaan käynnistyi syksyllä 2009.
Ruandan oikeusministeri Tharcisse Karugarama piti Gateten elinkautistuomiota oikeudenmukaisena ratkaisuna. ”Hän menee sinne minne kuuluu, pois ihmisten keskuudesta, jotka hän pyrki hävittämään.¨
Kansanmurhasta hengissä selvinnyt tutsimies toivoi, että Gatete tuotaisiin ennen lopullista vankeusrangaistustaan käymään Murambissa. ”Täällä hän saisi nähdä omin silmin, ettei hän onnistunut tuhoamaan meitä niin kuin hän halusi.”
uutiskirje 