Aura Hakurin näyttely Mereen uponnut kello täyttää Vuotalon pääsiäisen. Aikaa käsittelevässä näyttelyissä on Hakurin töiden lisäksi esillä työpajoissa yhdessä lasten kanssa tehtyjä töitä.
Aivan kuten Mereen uponnut kello– näyttelyn työt myöskin työpajat ovat käsitelleet aikaa ja sen kulumista.
– Olemme lasten kanssa miettineet, miten muutoin kuin kellon avulla voi mitata aikaa ja minkälaisista asioista ajan kulumisen huomaa, Hakuri kertoo.
Lapset eivät elä menneisyydessä ja tulevaisuudessa.
– Vuodenkierrosta, vuorokaudesta, siitä kuinka ihminen vanhenee tai on entiset ajat ja tulevaisuus, hän luettelee tuloksia.
Työpajassa eka- ja tokaluokkalaiset lapset ovat saaneet tehdä tehdä tulevaisuuden ja menneisyyden hahmoja. Pajoissa on syntynyt myös Mullinmallin-maa, jossa kaikki aikakaudet sekä vuoden- ja kellonajat ovat sekoittuneet. Maassa seikkailevat lasten luomat hahmot.
– Ne lasten työt on niin hyviä, että mua ihan kauhistuttaa, kun omat työni eivät näytä enää yhtään hyviltä, Hakuri nauraa.
Lasten
tavalla
Vaikka taiteilija on ennekin opettanut taideryhmiä oli tämä ensimmäinen kerta, kun opetettavat olivat lapsia.
– Lasten kanssa työskentely on kyllä erilaista, heillä hyvin erilainen se lähestymistapa. Minua jotenkin kiehtoo se, miten lapset näkevät maailman.
Hakuri kertoo itse säilyttäneensä lapsuuden näkökulman, josta hän ammentaa kaikkiin töihinsä.
– Muistan lapsuuteni hirveän hyvin ja se on ollut elämässäni sellainen vaikuttavin jakso, ennen kun omat lapseni syntyivät.
Myös pajoihin osallistuneiden lasten reaktiot osoittivat lapsuuden olevan yhä läsnä Hakurin töissä.
– Oli hassua, kun pajaa aloitettaessa puhuttiin minun töistäni ja etsittiin niistä aikaa koskevia asioita, niin lapset näkivät työt samoin kuin minä itse. Siellä oli paljon sellaisia juttuja, joita aikuiset eivät huomaa ja olin todella iloinen, siitä miten lapset asiat näkevät.
Aika
spiraalina
Koko ajan valikoituminen näyttelyn aiheeksi onkin lähtöisin lapsista.
– Minulla on kaksi pientä lasta ja olen usein miettinyt sitä, että heillähän ei ole sellaista aikakäsitystä kuin meillä aikuisilla. Heillä on tämä nykyhetki ja ehkä lähimenneisyys ja voi olla, että lähitulevaisuus. Lapset eivät sillä tavalla elä menneisyydessä ja tulevaisuudessa, kuten aikuiset usein elävät.
Aira Hakuri alkoi miettimään kuinka tärkeää nykyhetkessä oleminen on, mutta kuinka aika kuitenkin kuluu jatkuvasti ja mitä se aika itse asiassa on.
– Mitä enemmän sitä ajattelin, niin sitä enemmän rupesin miettimään kuolemaa. Se kuitenkin liittyy niin voimakkaasti tähän länsimaisen ihmisen ajankäsitykseen, meillähän se käsitys on hirveän lineaarinen.
Taiteilija itse kokee ajan ympyrä tai spiraalina.
– Ajattelen, että me mennään sinne mistä on tultukin, että kuolema on sama asia kuin syntymä, mutta toisinpäin.
– Olen kokenut sen kauhean voimakkaasti silloin, kun lapseni ovat syntyneet. Vauvahan on jollain tavalla kuin vanha ihminen, ennen kuin sitten muuttuu tavalliseksi vauvaksi, ja siitä tulee taas tämän maailman tyyppi. Toisaalta on sääli, että meidän kulttuurissa kuolema ja aika lailla syntymäkin on siivottu pois näkyvistä, ja siitä on tullut jollain tavalla lopullinen.
Näyttelyä katsomaan lähtiessä Hakuri suosittelee ottamaan mukaan avoimen mielen ja perheen.
– Ne on semmoisia töitä joista lapset löytää paljon asioita. Kannattaa nauttia niistä väreistä, joita siellä on ja niistä lasten tekemistä töistä, ne on tosi hienoja.
Niin ja löytyy Vuotalon pääsiäisruoholta vieläpä telttailevat munapaimenetkin.
Mereen uponnut kello -näyttely Vuotalossa, Mosaiikkitori 2, 30.4. asti.
uutiskirje 
