SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen puolustaa Jutta Urpilaisen vihreän kasvun ohjelmaa KU:ssa 4.3.2009. Asiaa käsitelleen kirjoitukseni ydin (Urpilainen nokikolarina, KU 18.2.09) on jäänyt Viitaselta ymmärtämättä.
Suomi ei sijaitse tyhjiössä. Talouden kasvun perustan, eli energiatalouden kehittämisen reunaehdot määrää neljä päätekijää: kotimainen energian tarve, EU:n asettamat velvoitteet, talouden kilpailukyky ja kansalaisten maksukyky.
En vastusta ympäristönäkökohdat huomioon ottavia tuotteita ja ”uusiintuvaa energiaa”. Energiataloudessa ovat kaikki vaihtoehdot tarpeen, kun öljytalous kääntyy kohti iltaa. Edistyksellisen ympäristöteknologian ja -osaamisen markkinat tarjoavat kiistatta kasvun mahdollisuuksia. Näitä yritykset hyödyntävät ilman Viitasen ja Urpilaisen ohjeitakin.
Verorahan varassa pyörivä toiminta on oma lukunsa. Suomalainen palkansaaja on nöyrä ja sietää kuppausta, kunhan hallitus perustelee kauniisti tarpeensa. Ei olla moinaskaan, vaikka poliitikot EU:ssa asettavat taloudelle yhä uusia rasitteita maailman pelastamiseksi. Nähtävästi suostumme maksamaan myös kehitysmaille tukea sen edistyksellisen teknologian ostamiseksi, jota niille haluamme myydä. Tätähän hallituksen energia- ja ilmastostrategia edellyttää.
Vaikka satsaisimme miten paljon verorahaa ”vihreisiin” vaihtoehtoihin, emme voi kumota kehityksen globaalia peruslinjaa. Hiilivetyjen käyttö sekä energialähteenä, että teollisuuden raaka-aineena jatkuu hamaan loppuun saakka. Ja kun poltetaan, syntyy myös hiilidioksidia. Tätä ei EU:n päästöpolitiikka voi muuksi muuttaa.
Poliitikko Viitanen tuntuu hukkaavan vihreään usvaan palkansaajille ja eläkeläisille elintärkeän sosiaalisen ja taloudellisen näkökulman. Ehdotankin, että vasemmistopuolueiden johtajat riisuisivat värilliset silmälasinsa ja istuisivat saman pöydän ääreen miettimään, millainen energiatulevaisuus on mahdollinen ja asukkaiden kustannettavissa.
Nyt suunnan määräävät ydinvoimapuolue kokoomus, biovoimapuolue keskusta ja tuulimyllypuolue vihreät. Vastapainoksi tarvittaisiin ehdottomasti kuluttajien ja veronmaksajien kantokyvyn huomioon ottavaa energiapolitiikkaa. Jokainen keinotekoinen syöttötariffi on pois peruspalvelujen rahoituksesta.
Hallituksen energia- ja ilmastostrategia on kompromissi EU:n päästövähennysmääräysten, vihreiden tuulimyllyprojektin ja hallituksen kahden pääpuolueen intressien välillä. Mitättömän vähiin on jäänyt sen seikan pohtiminen, millainen Suomi on 30 vuoden kuluttua ja millaista energiapolitiikkaa realistinen tulevaisuuskuva edellyttää.
Pohdinta on mahdollista käynnistää vieläkin. Mutta siihen saakka, kun perusasiat on oivallettu, katteeton taivaanrannan maalaaminen voisi jäädä vähemmälle. Taantumasta ei päästä ulos vihreillä vippaskonsteilla.
uutiskirje 
