Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysaktiivit, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysaktiivi.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.
Moni tuntee tämän Martin Niemöllerin vaikuttavan runon, joka kuvaa hiljaista siirtymää fasismiin. Hän lausuin runon ensimmäisen kerran vuonna 1946.
Modernisoituun versioon runosta voisi lisätä, että “ensin ne tulivat hiljentämään kansalaisjärjestöt”.
Kansalaisyhteiskunnan heikentäminen on usein ensimmäinen askel kohti vallan keskittämistä. Unkarissa pääministeri Viktor Orbán alkoi rakentaa epäliberaalia järjestelmäänsä juuri riippumattomia järjestöjä ja kansalaisyhteiskuntaa vastaan suunnatuilla toimilla. Venäjällä Vladimir Putin leimasi riippumattomat järjestöt ”ulkomaisiksi agenteiksi” ja murskasi vähitellen kriittisen kansalaistoiminnan.
Vahva demokratia tarvitsee vahvan kansalaisyhteiskunnan. Demokratia ei elä pelkästään vaaleista. Se tarvitsee aktiivisia kansalaisia ja riippumattomia toimijoita, jotka uskaltavat haastaa päätöksentekijöitä. Kansalaisjärjestöt toimivat usein turvaverkkona, jos ihmiset putoavat julkisen palveluverkon väleistä. Tätä tapahtuu entistä useammin, kun julkisista palveluista vain leikataan lisää.
Viime päivinä mediasssa on puhuttanut ministeri Rydmanin ilmoittamat valtavat järjestöleikkaukset, jotka kokoluokkansa lisäksi järkyttävät kohdentumisellaan: Rydman on pyrkinyt selvästi viemään viimeisetkin toimintamahdollisuudet erityisesti vähemmistöjen asiaa ajavilta järjestöiltä. Toteutuessaan leikkaukset esimerkiksi lakkauttaisivat Suomen Pakolaisavun toiminnan kokonaan.
Esitetyt leikkaukset ovat jatkumoa sille järjestövihamieliselle politiikalle, jota Orpon ja Purran hallitus on koko kautensa ajan ajanut. Orpon ja Purran hallituksen jo aiemmin toteuttamat mittavat leikkaukset järjestökentälle eivät ole koskaan olleet mitään oikeaa talouspolitiikkaa. Ne ovat poliittinen valinta siitä, kenen ääni yhteiskunnassa saa kuulua.
Ja tämä toimintamalli on oikeiston pelikirjassa myös EU-instituutioissa. Tällä parlamenttikaudella olemme kerta toisensa jälkeen saaneet nähdä, kuinka kokoomuksen ryhmä EPP yhdessä äärioikeistolaisten voimien kanssa yrittää hyökätä kansalaisjärjestöjä vastaan. Erityisesti talouden tasa-arvoa ja kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ajavat järjestöt ovat olleet oikeiston hyökkäysten kohteena ja niiltä on haluttu rajata toimintamahdollisuuksia leikkauksin. Taustalla näkyy ajatus, että elinkeinoelämän lobbaus on hyväksyttävää, mutta kansalaisten järjestäytynyt vaikuttaminen olisi jotenkin epäilyttävää.
Kun kansalaisjärjestöjen rahoitusta leikataan, heikennetään samalla niiden mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, tuottaa asiantuntijatietoa ja valvoa vallankäyttöä.
Oikeisto haluaa hiljentää kansalaisyhteiskunnan niin EU:ssa kuin Suomessa. Demokratian rapautuminen alkaa harvoin yhdestä suuresta päätöksestä. Useammin se tapahtuu pienin askelin, kansalaisyhteiskunnan toimintatilaa kaventaen.
Siksi meidän on suhtauduttava vakavasti oikeiston pyrkimyksiin vähentää järjestöjen vaikutusvaltaa. Kyse ei ole vain yksittäisistä budjettiriveistä. Kyse on siitä, haluammeko Eurooppaan yhteiskunnan, jossa valtaa valvovat myös kansalaiset, vai yhteiskunnan, jossa kriittiset äänet pyritään vaientamaan.
Kansalaisyhteiskunnan puolustaminen on demokratian elinehto.
Jussi Saramo (vas.)
Europarlamentaarikko









