Kanadalainen elokuvaohjaaja Atom Egoyan (s.1960) tekee kiehtovia, visuaalisesti ja sisällöllisesti rikkaita elokuvia. Ne ovat tarkasta suunnitellusta rakenteestaan huolimatta kerronnaltaan ja ratkaisuiltaan aina hieman mystisiä.
– Pidän mysteereistä. On mielenkiintoista jättää joitakin asioita arvoituksellisiksi.
Hieman unenomaisia Egoyanin elokuvat ovat siksi, että niiden kerronta ei koskaan etene tapahtumajärjestyksessä. Tämä epälineaarisuus, tapahtumien järjestäminen muun kuin ajallisesti etenevän logiikan mukaan, nostaa oivallisesti esiin uusia syy-yhteyksiä.
Egoyania kiinnostaa, miten ihmiset toimivat väärin informoituina.
Egoyan uskoo, että elokuvan epälineaarinen ”kielioppi” on kaikille tuttu ja siksi lopulta hyvin ymmärrettävä, koska kaikki näkevät unia ja ovat siten omien epälineaaristen unielokuviensa ohjaajia.
Unimetaforistaan huolimatta Egoyan sanoo rakentavansa elokuvien kuvastoa koko ajan siten, että kameran läsnäolo tiedostetaan.
– Haluan, että katsoja tietää katsovansa elokuvaa.
Sodankylän elokuvajuhlien päävieraana ollut Egoyan on tehnyt reilun kahdenkymmenen vuoden aikana kymmeniä elokuvia, joista tunnetuimpia ovat Cannésissa palkittu Exotica (1994), Suloinen ikuisuus (1997), Adoration (Ihailu, 2008) ja Chloe (2009).
Arkaluontoisilla aiheilla
heikoilla jäillä
Ihmismielen salat ovat arjessakin Egoyanin mieleen. Mielitöikseen hän askaroi elokuvissaan tummien seksiä, vieraantumista, salattuja ihmissuhteita ja perversioita koskevien aiheiden parissa.
Maineikkaassa Exoticassa hän availee tavallisenoloisten ihmisten salattuja ja tukahdutettuja kaipuun ja seksuaalisuuden tunteita. Exotica kertoo tasokkaasta strippariklubista, jossa alastomuutta saa katsoa läheltäkin, mutta koskettaa ei saa.
Exotican naispääosassa on koulutyttöä esittävä nuori strippari, jonka viattomuus ja hänen julkea kuvaamisensa saattavat ahdistaa. Strippiklubin kiihottava tunnelma tulee kirjaimellisesti katsojan silmille.
– Haluan katsojan tuntevan itsensä hermostuneeksi.
Visuaalisesti yltäkylläisellä kuvastolla ja tunnelmaa syventävällä musiikilla Egoyan kalastelee koko ajan katsojan alitajunnassa.
– Katsojan kanssa viivytellään. Hän saattaa olla shokissa siitä, ettei tiedä, mikä näitä ihmisiä yhdistää.
Pelon terapeuttinen purkaminen on Egoyanin yksi tavoite. Hän myöntää liikkuvansa arkaluontoisten aiheittensa kanssa heikoilla jäillä. Aina ei tiedä, miten katsojat kokevat näkemänsä.
Arvaamattomuutta lisää se, että Egoyan ei ota Exoticassakaan suoraan moraalista kantaa juuri mihinkään vaan avaa asioihin useita erilaisia näkökulmia. Hän antaa katsojan itsensä kokea oikean ja väärän.
– Yritän ymmärtää näitä ihmisiä niin hyvin kuin osaan.Toivon, että kykenen antamaan heille heidän oman äänensä.
Perhe joka hajosi -elokuvassaan (1988) Egoyan kuvaa lukiopojan näkökulmasta perhettä, jossa isä kuvaa kotivideolle seksipuuhiaan pojan äitipuolen kanssa.
Musiikilla suuri rooli
Egoyanin elokuvissa
Egoyanille moderni elokuva on alan johtavan aikakausilehden nimen mukaan Sight & Sound, kuvaa ja ääntä. Musiikilla on erityislaatuinen asema hänen elokuvissaan. Exoticankin runsasta kuvastoa maustetaan sekuntitarkkaan ajoitetulla rytmikkäällä syvissä vesissä uivalla musiikilla.
– Olen opiskellut musiikkia ja soitan myös itse. Musiikki on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää.
Egoyan sanoo, että useiden elokuviensa musiikkiraidoilla hän soittaa myös itse, varsinkin jos on kyseessä klassinen ja akustinen kitara tai luuttu.
– Musiikki inspiroi minua kun kirjoitan ja kuvaan. Suunnittelen otoksia musiikki mielessäni.
Egoyan rakentaa musiikilla tunnetasoa:
– Motiivirakenteet voi esittää tietyillä musiikkiteemoilla.
Egoyan rakastaa ooppera- ja balettimusiikkia. Niitä hän käyttää elokuvissaan rytmimusiikin rinnalla. Elokuvan lisäksi hän on ohjannut oopperaa ja näytelmiä. Työn alla on Oscar Wilden näytelmään (1893) perustuvan skandaalinkäryisen Richard Straussin Salome-oopperan (ensiesitys 1907) ohjaus.
Alunperin Egoyanista piti tulla näytelmäkirjailija, mutta hänet vei elokuva.
Elokuvissaan hän käyttää koulutettuja teatterinäyttelijöitä, kuten vaimoaan Arsinée Khanjiania.
Monikulttuurisuutta
arvostetaan Kanadassa
Musiikin lisäksi Egoyan on opiskellut yliopistossa politiikkaa. Kansainvälisen politiikan peli- ja päätöksentekoteoriat näkyvät hänen mielestään varsin selkeästi hänen elokuviensa käsikirjoitusten vuoropuhelunomaisissa dramaturgioissa. Häntä kiinnostaa, miten ihmiset toimivat väärin informoituina.
Poliittisia ongelmia Egoyan ei yleensä tutki systeemitasolla vaan pureutuu niihin yksilöiden kautta. Adoration-elokuvassa hän käsittelee ajankohtaista terrorismiongelmaa. Se lähtee liikkeelle uutisesta, jossa terroristi asettaa raskaana olevan tyttöystävänsä matkatavaroihin pommin. Uutinen viedään elokuvassa lukiolaisten koulutehtävän kautta nuorten pohdittavaksi.
Siirtolaisuus ja monikulttuurisuus tulee esille useissa Egoyanin elokuvissa. Hän itse on diasporassa elävien armenialaisten jälkeläinen. Hän on syntynyt Kairossa, mutta on muuttanut jo kaksivuotiaana Kanadaan.
Egoyanin omat fiilikset armenialaisista juuristaan ovat hyvät. Hän sanoo niitä entistä tärkeämmiksi.
– Silti tunnen olevani kanadalainen.
Egoyan kehuu Kanadan valtion monikulttuurisuutta tukevaa politiikkaa – ja tuomitsee samalla Yhdysvallat, jolla ei ole tunnustettua ja tuettua monikulttuurisuutta.
– Etnisyyttä arvostetaan Kanadassa eri tavalla kuin Yhdysvalloissa. Ehkä Kanadassa on onnistuttu monikulttuurisuudessa paremmin kuin Euroopassa. Olen kuullut, että täällä on ollut paljon epäonnistumisia.
uutiskirje 
