Viimeinen sana
Kun yleisurheilu on alamaissa niin Suomessa kuin Ruotsissakin, niin voi kysyä, miten käy perinteisten maaottelujen? Nykymenon jatkuessa ne hiipuvat hiljaa pois. Jokainen Helsingin Olympiastadionin lehtereillä istunut tietää, miten kolkko on tunnelma, kun penkeistä vain puolet on täytetty.
Yksikään suomalainen ei päässyt yleisurheilun MM-kisoissa edes pisteille ja ruotsalaisistakin vain kolme. Molemmat pohjoismaat ovat pudonneet lähes täysin kansainvälisestä kyydistä. Huiput puuttuvat, ja sitä kautta myös esikuvat. Samalla maaottelunkin viihdearvo laskee alle panos-tuotos -rajan – vai onko ottelu sittenkin 99 euron hintaisen lipun väärti?
Puolitäydellä tai -tyhjällä stadionilla tunnelma on vähän kuin piirikunnallisissa kisoissa, jossa kamppailuja ovat tulleet katsomaan lähisukulaisista vain ne innokkaimmat.
Pieni maa tekee koko ajan harvinaisen kovaa tulosta joukkuelajeissa
Suomi on ollut aina yleisurheilumaa; myytin mukaan Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailman kartalle ja Paavo Nurmi piti sen siellä. Viime vuosina on ollut vähän hiljaisempaa. Samaan aikaan timantti- ym. kisoja on viikoittain ja tv-yhtiöt määräävät aikataulut ja pelisäännöt. Doping-kontrollikin on tiukentunut, mutta sehän ei koske Suomea, jolla on aina ollut puhtaat jauhot pussissa?
Suomalaiset ovat koettelemustenkin keskellä uskoneet vuodesta toiseen, että vielä tästä noustaan. Viimeistään seuraavissa kisoissa suomipoika näyttää – ainakin keihäsmiehet. Nyt meni sekin toivo, osin vielä urheilupomojen omien sähläysten takia.
Näinä ankeina aikoina voi olla hyväkin, että tulee säästöjä. Ei tarvitse urheiluministerin tarjota mitalikahveja, sisupuukotkin jäävät jakamatta ja kunnissa mitalistille varattu komea rantatontti voidaan myydä eniten tarjoavalle.
Ensi kesänä Helsingissä järjestetään yleisurheilun EM-kisat kuukautta ennen Lontoon olympialaisia. Niissä kisoissa suomalaiset ottavat muutaman pistesijan ehkä jonkun mitalinkin. Muun maailman hirmut eivät ole kiusaamassa. Moni Euroopan huippukin valmistautuu Lontoon kisoihin.
Ensi kesänä kaikissa kyläkisoissa käydään taas erilaisten A- ja B-rajojen kimppuun – ja urheilutoimittajat raportoivat tarkkaan puuttuvat sentit ja sekunnit. A-ryhmä tavoittelee olympiapaikkaa ja B-ryhmäläiset yrittävät päästä Olympiastadionille aamukarsintoihin.
Nyt olisi sopiva hetki lopettaa tuo iänikuinen, naurettava B-rajojen metsästys, sillä se ei oikeasti takaa mitään muuta kuin turistimatkan kisoihin. Suomessa siitä ei tosin tule juuri kustannuksia; helsinkiläisille vain bussi- tai metronlipun hinta.
Suomenkin pitäisi ottaa käyttöön samantyyppinen karsintasysteemi kuin Yhdysvalloissa. Kaikki menestystä halajavat samaan kisaan ja kisarajojen ylittäjät sitten valitaan kisoihin paremmuusjärjestyksessä. Kun systeemi on kaikille selvä, niin siihen loppuvat pulinatkin. Jokainen tietää, milloin on oltava kunnossa – ja piste.
Vaikka suomalainen yleisurheilu rämpii, niin Suomen urheilijoilla menee nyt paremmin kuin ehkä koskaan. Joukkuelajit ovat vieneet myös potentiaaliset yleisurheilun huiput. Porukassa on paljon mukavampaa harjoitella, kuin puurtaa yksinään tuulessa ja tuiskussa.
Yleisurheilun kulta-ajat ovat väistämättä takanapäin. Kaupungistuneessa yhteiskunnassa joukkuelajit jylläävät eikä se lopeta yksilöiden esiinnousun mahdollisuuksia, sillä lahjakkaat urheilijat pystyvät joukkuelajissakin toteuttamaan itseään ja nousemaan parrasvaloihinkin. Joukkuelajeissa useammat kokevat onnistumisen elämyksiä, yhteisyyttä ja myös liikunnan riemua.
Suomalaiset jääkiekkoilijat voittivat keväällä MM-kultaa, kori- ja lentopalloilijat ovat EM-lopputurnauksessa, salibandyn porukka vei MM-kullan, naisten muodostelmaluistelijat ottivat kaksoisvoiton MM-kisoissaan…
Jalkapallossakin muutoksen tuulet puhaltavat jo. Parempaa on luvassa, kun eurokentillä kokemusta saavat nuoret pelaajat ottavat oman paikkansa kentällä.
lehti 