Kaikki tandem-pyöräilyä joskus harrastaneet tietävät, miksi edessä polkeva haluaa joskus siirtyä takaistuimelle. Syy on se, että edessä joutuu halkomaan tuulta. Takana voi istua suojassa, vaikka samaan tahtiin on silti pakko polkea.
Myös näin voi tulkita Venäjän valtakaksikon Dmitri Medvedevin ja Vladimir Putinin viime viikonloppuna ilmoitusasiana venäläisille tarjoilemaa päätöstä, jonka mukaan Putin palaa ensi maaliskuun vaaleissa presidentiksi ja Medvedev istutetaan pääministeriksi.
Vaikka Venäjän perussuunnan voi ennakoida jatkuvan kuten tähän saakka, muuttuvat painotukset ja politiikan ilmapiiri.
Hötöpuheet modernisaatiosta taitavat jäädä taas vähemmälle.
Medvedevin presidenttikauden keskeinen iskusana on ollut modernisaatio, jonka kautta hän on halunnut kiskoa Venäjän irti nöyryyttävästä raaka-aineriippuvuudesta ja muuttaa maa korkean teknologian innovaatiotaloudeksi. Samalla Medvedev on puhunut Venäjän poliittisen järjestelmän liberalisoinnista.
Stabilisaatio etusijalle
Putinin tunnus on puolestaan ollut stabilisaatio, yhteiskunnan vakauttaminen Neuvostoliiton sortumisen jälkeisten kaaoksen vuosien jälkeen. Vaikka venäläisten elintaso yli kaksinkertaistui Putinin presidenttikaudella, on yhteiskunnassa samalla pidetty kovaa kuria, jossa osansa ovat saaneet politiikkaan yrittäneet oligarkit, oppositio ja lehdistö.
Nyt todennäköistä on, että hötöpuheet modernisaatiosta jäävät vähemmälle Venäjän panostaessa yhä enemmän luonnonvarojen vientiin ja vanhaan perusteollisuuteen, jotka ovat olleet erityisesti Putinin sydäntä lähellä.
Osa asiantuntijoista sanookin, että valtatandemin olemassaolo lakkaa Putinin palatessa presidentiksi.
Ainakin vahvan pääministerin aika on ohi.
Aiempien pääministerien painoa Venäjän politiikassa kuvaa hyvin paikallinen anekdootti.
Virkamiehen korkea esimies oli lähdössä lomalle, kun virkamies kysyi huolestuneena, mitä pitää tehdä, jos vaikka pääministeri soittaa. ”Ottakaa ylös hänen nimensä”, kuului ohje.
Aiheesta enemmän perjantaina ilmestyneessä Viikkolehdessä.