Mark Kurlansky: Suola – eräs maailmanhistoria. Suomentanut Kirsi Komonen. Like 2007. Sivuja 374.
Joskus takavuosina television lastenohjelmissa esiintyi fakiiri Kronblom, jonka taikasanat kuuluivat: ”Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!”
Fakiirin maagiset sanat olisivat sopinee motoksi juuri ilmestyneeseen Mark Kurlanskyn suolakirjaan, sillä siinä todella käsitellään suolaa, suolaa ja enemmän suolaa. Vuonna 1949 syntynyt kirjan tekijä on amerikkalainen toimittaja ja tietokirjailija. Kurlanskyn teoksia on käännetty monille kielille.
Suola -kirjaa lukiessa vakuuttuu siitä, että suolan vertaaminen raaka-aineena öljyyn ei ole historiallisesti katsoen suinkaan perusteetonta. Suolakin on ollut monille valtioille mainio tulonlähde: suolavero on ollut käytössä useissa maissa.
Valtiot ovat voineet hyödyttää suolaa myös ottamalla suolakaupan kokonaan omaksi monopolikseen. Näin tapahtui ensimmäisen kerran jo muinaisessa Kiinassa.
Kurlanskyn kirja kattaa lähes koko maailmanhistorian – suolan näkökulmasta.
Kulta suolaa
kalliimpaa
Suola on ollut yksi ihmiskunnan tavoitelluimmista raaka-aineista, jonka vuoksi on mm. käyty sotia aina muinaisista ajoista alkaen. Suola oli yksi ensimmäisistä hyödykkeistä, joilla käytiin kansainvälistä kauppaa.
Suolan merkitys on perustunut mm. siihen, että se oli maailman yleisin säilöntäaine ennen nykyisten menetelmien kehittämistä. Muinaiset egyptiläiset käyttivät sitä myös muumioimiseen. Kemiallisestihan suola on hapon ja emäksen reaktiotuote.
Suola on toiminut myös valuuttana ja sen takia on solmittu kuninkaallisia avioliittoja. On väitetty, että entisaikaan Afrikassa suola oli arvokkaampaa kuin kulta, mutta tämän tiedon Kurlansky kumoaa. Väärinkäsitys johtui siitä, että Afrikassa käyneet valkoiset miehet eivät ymmärtäneen paikallisen väestön punnitsemistapoja.
Suolan 14 000
käyttötarkoitusta
Kurlanskyn kirjassa tulee tietysti esille keskeisesti suolan rooli kaupankäynnin välineenä, mutta kulinaristina kirjan tekijä ei myöskään unohda suolan merkitystä ruoanlaitossa. Tekstiä elävöittävät monet vanhat, mutta yhä käyttökelpoiset ruokareseptit. Onhan suola ainoa kivilaji, jota ihminen käyttää ravinnokseen.
Suolassa on raaka-aineena ollut se hyvä puoli, että sitä on ollut saatavissa hyvin monista paikoista ja melko helpoilla menetelmillä. Suolaa on voitu keittää merivedestä, merivettä on voitu haihduttaa, niin että suola jää jäljelle, suolaa on voitu kaivaa maan sisästä jne.
Suola on myös hyvin monikäyttöinen. Kurlanskyn mukaan suolalla on noin 14 000 erilaista käyttötarkoitusta. Em. asioiden lisäksi suolaa käytetään lääkkeiden valmistukseen, teiden sulattamiseen, peltojen lannoitukseen, saippuan valmistamiseen, veden pehmentämiseen, tekstiilien värjäykseen jne.
Suolatut ruumiit
oikeuden eteen
Suolaan on liittynyt myös paljon kaikenlaisia uskomuksia, kuten esimerkiksi se, että pahat henget eivät voi sietää suolaa. Suola siis varjelee pahalta. Suolan on katsottu sopivan myös uskollisuuden ja ystävyyden sinetöimiseen.
Kurlanskyn mukaan kristinuskossa suola yhdistetään pitkäikäisyyden ja pysyvyyden lisäksi totuuteen ja viisauteen. Leipä ja suola kuuluvat yhteen.
Haitilla taas suola on ainoa keino purkaa loitsu ja palauttaa zombie elävien kirjoihin. Ranskassa kastamattomia pikkulapsia suolattiin aina vuoteen 1408 asti.
Vuonna 1670 Ranskan rikoslakiin tehtiin muutos, jolla suolalle saatiin taas uudenlaista käyttöä. Itsemurhan tehneiden ruumiit piti suolata, tuoda oikeuden eteen ja asettaa näytteille julkiselle paikalle.
Saman lakiuudistuksen mukaan myös vankilassa oikeudenkäyntiä odottaessaan kuolleiden ruumiit suolattiin ja tuotiin oikeuden tuomittaviksi.
Suola ja seksi ovat aina liittyneet yhteen. Tästä Kurlansky kertoo monia esimerkkejä. Mainittakoon tässä vain se, että muinaisessa Egyptissä selibaatissa elävät papit pidättäytyivät suolan käytöstä, koska se herätti seksuaalisia haluja.
Ranskassa 1100 -luvulla aviovaimot kohottivat puolisoittensa mieskuntoa hieromalla heitä suolalla. ”Suolaamalla eestä takaa, puhtiansa parantakaa”, sanottiin runossakin.
Jo muinaiset
kiinalaiset…
Kurlansky aloittaa suolan historian läpikäymisen Kiinasta, jossa on hänen mukaansa käyty myös ensimmäinen sota, jonka syynä on ollut suola. Eikä se suinkaan jäänyt viimeiseksi suolasodaksi.
Suolalla oli tärkeä rooli niissäkin sodissa, joita ei käyty suoraan suola-alueiden omistuksesta tai suolakaupan hallinnasta.
”Britanniassa suolaa pidettiin strategisesti merkittävänä, koska suolaturska ja suolattu naudanliha kuuluivat merivoimien muona annoksiin. Sama päti Ranskaan ja muihinkin maihin. Itse asiassa Euroopan pohjoisosissa oli 1300-luvulla aivan tavallista aloittaa sotaan valmistautuminen hankkimalla valtavat määrät suolaa ja suolaamalla kalaa ja lihaa”, Kurlansky kertoo.
Piirityksestäkin
selviää suolalla
Esimerkkinä kirjoittama mainitsee, että vuonna 1345 Hollannin kreivi valmistautui sotaretkeen friisiläisiä vastaan määräämällä suolattavaksi 7342 Hollannin rannikon edustalta pyydettyä turskaa.
Kurlansky viittaa myös ruotsalaisen piispan Olaus Magnuksen kuuluisaan kirjaan Pohjoisten kansojen historia, joka ilmestyi vuonna 1555. Teoksessa todetaan kuin jonkinlaisena nyrkkisääntönä, että pitkästä piirityksestä selviytymiseen tarvitaan silliä, ankeriasta, lahnaa ja turskaa. Kaikki tietenkin suolakalana.
Suola tulee vastaan kaikkialla maailmassa käydyissä sodissa.
”Amerikan mantereen historiaa on leimannut jatkuva sotiminen suolasta. Valta oli sillä, joka hallitsi suolaa. Näin oli jo ennen eurooppalaisten tuloa, ja sama asetelma säilyi aina Yhdysvaltojen sisällissodan loppuun saakka”, Mark Kurlansky toteaa.
Suolaa, suolaa,
mutta vähemmän
Nykyisin suolan käyttö on vähenemässä suurimmassa osassa maailmaa. Kuljetukset ovat nopeutuneet ja lukuisia uusia säilömismenetelmiä on kehitetty suolaamisen rinnalle.
Kurlansky mainitsee, että jo 1900-luvulla eurooppalaiset käyttivät keskimäärin puolet vähemmän suolaa kuin edellisellä vuosisadalla. Nykyisin Yhdysvallat on suolan suuri tuottaja ja kuluttaja. USA:n jälkeen suurimpia tuottajia ovat Kiina, Saksa, Kanada ja Intia. Ruokasuolan osuus tuotannosta on kuitenkin vähäinen. Kurlanskyn mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa vain kahdeksan prosenttia suolasta päätyy ruokapöytään ja pelkästään teiden suolaamiseen käytetään 51 prosenttia.
lehti 