Jos suurten ikäluokkien tuntojen tallentaja Riitta Vartti olisi mies, häntä olisi kaikesta ylistyksestä huolimatti juhlittu sittenkin eri tavalla
Orvokki Dahlin elämänvaiheista ei pääse kovin helposti selville. Neljän kirjan sarja katoaa kirjastojen hyllyistä nopeaa tahtia, joten tarvitaan hyvää onnea, että käteen sattuu yksikin paksuista, kuluneista teoksista. Vuonna 1990 ilmestynyt Sun lapsuutes -romaani teki kirjailija Riitta Vartista suurten ikäluokkien kuvaajan, jonka täsmällinen ja elävä teksti kertoo asiat vihdoinkin niin kuin ne todellisuudessa tapahtuivat.
Kirja kuvailee pienen Orvokki-tytön lapsuutta Helsingissä, jossa Orvokin äiti työskenteli kotiapulaisena hienossa tohtoriperheessä. Keittiön viereisestä palvelijanhuoneesta äidin ja tyttären matka kulki maalle mummulaan ja sieltä jälleen kaupunkiin, siirtolapuutarhan pieneen mökkiin.
Orvokin elämä jatkui vielä kolmen kirjan verran. Tampereen työläismiljöössä vietetyn nuoruuden jälkeen Pispalan tyttö heittäytyi poliittiseen opiskelijaliikkeeseen pääkaupungin sykkeessä ja päätyi lopulta miettimään aikuisen naisen elämäänsä.
Orvokin kokemukset ja ajatukset ovat niin todellisuudessa kiinni, että nainen ei kertakaikkiaan voi olla pelkän mielikuvituksen tuote. Riitta Vartin tavatessa tulee orvokkimainen olo; herkästi naurava pullaa mutusteleva keskisuomalaistyttö on ihan oikeasti olemassa.
Esikoisteos
Filippiineillä
Riitta Vartti on laittanut elämänsä avoimesti kansien väliin. Sun lapsuutes etenee juuri niiden kokemusten mukaan, jotka syntyivät herrasväen salia ja pianoa ihmetellessä, vappuhuiskaa heiluttaessa, pikkuleipää nakertaessa. Äidin sukulaisten luo Päijänteen rannalle muuttaminen oli aikamoinen muutos; mummun tummanpunaiseksi maalattu sivustavedettävä sänky, vesiämpäreitä täynnä oleva penkki ja sumpitteluhetket sukulaisten kanssa olivat pienelle tytölle suuria asioita.
Vartti tallensi lapsuutensa hetket Filippiineillä vuonna 1989. Kirjailija säästi miehensä kanssa markkoja sapattivuotta varten, otti lainaa ja muutti palmujen katveeseen bambumajaan. Tekstinkäsittely vaati sähköä.
— Päätin 16-vuotiaana, että minusta tulee kirjailija. Tosin en tehnyt mitään asian eteen. Opiskelun, opettaja- ja kirjastotöiden jälkeen päädyin kaupalliselle alalle, matkatoimistoon. Toimin oppaana, myin matkoja, kuvasin matkailuesitteitä. Olo oli kuin korkkiruuvilla, ajattelin miten lentokoneet saastuttavat ja turistit tuhoavat paikkoja.
— Yritin kirjoittaa lyhyiden lomien aikana, mutta eihän siitä mitään tullut. Pakko palata nirsk, nirsk -miettein töihin. Sitten päätin, että elämässä täytyy tehdä jotain merkittävää. Filippiineille lähtö oli riski, mutta olin aika varma itsestäni. A-suunnitelma onnistui, teksti valmistui ajallaan ja kustantaja piti lukemastaan.
Keskisuomalaisen elämänmenon kuvaaminen kaukana kotimaasta onnistui hyvin, paikat muistuttivat toisiaan. Filippiineilläkin ihmiset liikkuivat veneellä, suurten perheiden lapset leikkivät omatekoisilla leluilla, ilta-askareet tehtiin petromaksien valossa.
Söpö-kissa
perunanvarsien
seassa
Arvostelijoiden kiittämä esikoisteos kertoi asioista, jotka niin moni oli kokenut. Orvokki nukkui hetekan toisella puoliskolla äitinsä vieressä ja pelkäsi sängyn alla mahdollisesti piileskelevää salamaa. Iltaisin hän tutki pinnillä mummun kaulanahkaa öljylampun tuikkeessa. Koulussa tyttö oppi asioita nopeasti, mutta huusiin täytyi päästä yksin.
Vartti kertoo juuriensa olevan aina siellä maalaiskylässä, jossa ihmiset menivät kylään kutsumatta ja linja-autossa oli tunnelmaa. Aikaa ja sen henkeä ei pidä kuitenkaan ihannoida liikaa. Ilmapiiri oli usein tekopyhä ja salaileva, naiset ja lapset ajettiin haulikolla taivasalle, sota oli runnellut miesten mielet.
— Lähtö maalta oli traumaattinen kokemus mutta en halua, että se unohtuu koskaan.
Elämä jatkui pienessä siirtolapuutarhamökissä Lahdessa. Äiti työskenteli tehtaalla, iltaisin juostiin yöpaitasilla perunanvarsien seassa ja huudeltiin Söpö-kissaa sisälle. Äiti löysi uuden miehen, ja mummun oma tyttö muutti Trabantin takapenkillä Tampereen Pispalaan. Lähtöitkut valuivat Söpön lämpimiin mahakarvoihin.
Työväenliikettä
yliopistolla
Vartin toinen teos Pispalan enkeli ilmestyi vuonna 1991. Nuoruuden yliopistot oli valmis seuraavana vuonna ja Naaran aika jälleen vuoden päästä. Kirjailija itse pitää neljää kirjaansa esikoisteoksenaan, joiden tekeminen 1990-luvulla oli lähinnä tulostamista. Tekstiä oli syntynyt paljon aikaisemmin.
— Kirjoitin tapahtumia ylös nuorena tyttönä ja näytin niitä äidinkielenopettajalleni, joka kannusti kovasti. Kun otin paperit myöhemmin esille, niissä oli mukana sen ikäkauden ajatusmaailma. Tietysti vähän muokkasin niitä.
Pispalan enkeli kuvaa Vartin nuoruusvuosia Tampereella asiaankuuluvine kommelluksineen; viinaksia ja poikia piti tietysti kokeilla ja kuunnella isäpuolen mietteitä politiikasta. Äitiä pyydettiin mukaan vasemmistonaisten toimintaan, tyttö itse jakoi SKDL:n vaalimainoksia.
Nuoruuden yliopistot -teoksessa Vartti alias Orvokki astui Helsingin yliopiston ovista sisään 1960-luvun lopulla. Työläiskodin ensimmäinen ylioppilas harhaili yliopiston käytävillä ja etsi paikkaansa, kunnes löysi taistolaisuuden.
— Kolmatta kirjaani on sanottu liian poliittiseksi. Kaikki eivät ymmärrä tarkkaa järjestötoiminnan kuvaamista, mutta sellaista vohkaamista se elämäni oli. Poliittisen liikkeen kehitys oli minulle työväenliikettä yliopistolla, täynnä kaikenlaisia kummallisia punajuttuja: akateemisten sosialistien opintopiirejä, kokouksia, artikkelien kirjoittamista, monisteiden jakamista.
Vartti on halunnut tuoda Orvokin kautta esille, miten kauan vanhasta vihasta ja kaunasta irtautuminen kestää. Elämä vaikeutuu suotta, jos asioita tarkastelee ikivanhojen asenteiden mukaan. Sovittelija-luonne on huomannut, että vanhan päälle voi vetää viivan ja aloittaa alusta.
“Kaikilla ei
mene hyvin”
Naaraan aika ärsyttää osaa lukijoista. Miehet eivät ole uskaltaneet tarttua kirjaan varsinkaan kun se teilattiin valtakunnan ykköslehdessä. Vartti ei ymmärrä, miksi naisten ongelmista ei saisi kirjoittaa.
— Miehet ovat jankuttaneet vuosikausia omista alkoholi- ja muista ongelmistaan. Kun nainen käsittelee parisuhteen ja naisen vaikeuksia, perhe-elämän yhteensovittamista muiden asioiden kanssa, niin heti kauhistutaan. Ärähdetään että jo riittää orgasmivaikeuksista vauhkoaminen.
— Naaraan aika ärsyttää sellaisia naisia jotka vihaavat naiseutta tai ainakin muita naisia. Orvokki valitsee tietoisesti lapsettomuuden ja sitäkin on ihmetelty. Jos oma elämä on tasaisen onnellista, niin tietysti niihin juttuihin on vaikea samastua. Mutta kaikilla ei mene hyvin, joten siitä täytyy kirjoittaa.
Vartti kertoo erään tutkijan kummastelleen, miksi hän kirjoitti asioista, joita ei ole vielä kunnolla tutkittu. Mutta miksi odottaa.
— Tein analyysin siitä, miten kituvasti ja omituisesti poliittinen liike loppui. Se alkoi olla lopulta tyhjää kuorta, vaikka ei se tapahtunut muutamassa yössä.
Lisää tekstiä Orvokista ei saada enää lukea, elämä jatkuu kirjan kansien ulkopuolella. Lovien kerääminen sängynlaitaan on loppunut, nainen pysähtyi ajattelemaan mitä itse elämältään halusi. Onnesta ei ole kirjoitettavaa.
Mitä tekevät
miehet?
Naaraan ajan jälkeen Vartti palasi yliopistoon. Viime vuonna valmistui kehitysmaiden maantieteestä pro gradu -tutkielma, joka käsittelee filippiiniläisten naisten siirtolaisuutta Espanjassa. Kehitysmaista, ympäristöasioista ja naistutkimuksesta innostunut Vartti on opiskellut myös valokuvausta ja elokuvatiedettä.
— Opin nuorena, että yhteiskunnallisiin asioihin pitää ottaa kantaa, -60- ja -70-lukujen perinne seuraa aina mukanani. Minusta ei ole kiva vain katsella, pitäisi tehdä jotain. Tämän vuoksi kehitysmaat kiinnostavat kovasti. Helsingissä olen opettanut filippiiniläisille suomen kieltä, se on käytännön auttamista.
Varttia harmittaa kehitysavun parjaaminen, sillä solidaarisuus ei ole koskaan vanhanaikaista. Heikompia on autettava, mutta kriittisyyttä ei saa unohtaa.
— Kehitysmaissa on ongelmana sähkön puuttuminen. Kun sähkö lopulta saadaan kylään niin mitä tekevät päätöstentekijät, miehet: ostavat videot ja alkavat katsella väkivaltaohjelmia. Sellainen hermostuttaa.
Vartti myöntää olleensa omanlaisensa feministi -60-luvulta alkaen, mikä on pitkälti äidin ja mummun perintöä. Nykyisten feministipiirien puheenaiheet eivät juuri innosta, vaikka käsitteiden ja suuntausten seuraaminen onkin tärkeää.
Tingeli tangeli,
kummallinen aika
Vartin seuraavan kirjan pitäisi ilmestyä ensi vuoden syksyllä. Romaani kertoo kahden suomalaisnaisen elämästä Filippiineillä silloin, kun Berliinin muuri sortui Euroopassa. Kirjoittamisprosessi ei ole sujunut yhtä helposti kuin aikaisemmin.
— Orvokin tarina oli todellisuudessaan liikuttava, sydänverellä tehty. Mutta haluan kirjoittaa lisää. Ajattelen ylellisesti, että jokaisen pitäisi tehdä sitä mistä tykkää.
Orvokkimaista intoa teksteihin ei enää tule. Kerta toisensa jälkeen itsensä kehitysmaista löytävä Vartti nauraa ihmetelleensä viimeksi Tansaniassa, miksi kunnon yöunet voittivat alakerran diskon houkutukset. Ennen tuli poltti jaloissa päästä juhlimaan.
— Tämä aika on kummallinen, mikään ei ole selvää. En moiti Vasemmistoliittoa linjattomuudesta, kun ei minulla itselläkään ole oikein linjaa. Paheksun kulutushysteriaa ja asevarustelua, muuten olen vähän lepsu. Mietin asioita toisaalta näin, toisaalta noin.
— Kehitys on ristiriitaista. Alkuperäiskansat tarvitsisivat terveydenhuoltoa, mutta Aasia muuttui metelipesäksi. Autot huutavat ja vilkkuvat tingeli tangeli. Tiedotusvälineet porisuttavat vatsahappoja aiheettomasti; näytetään asioita joille pitäisi tehdä jotain mutta ei anneta mitään keinoja. Uskotellaan, että uutisia on seurattava joka päivä ettei tipu kärryiltä. Jos kerran pysähtyy niin huomaa, ettei mitään kärryä ole olemassa. Ei silloin voi tippuakaan.
uutiskirje 
