Monen järjestötoiminnassa mukana olevan/olleen mielestä Timo Sandbergin kertomassa on jotain tuttua:
– Olin nuori levyseppä Lahden Upolla, kun innostuin ammattiyhdistystoiminnasta. Innostumiseen vaikutti se, että isä ja isoisä olivat metallin aktiiveja.
Tuo on tuttua, mutta sitä on varsinkin tämä:
Ay-toimiin halukas Sandberg meni Lahden metalliosaston opintokerhoon, jossa oli tapana panna porukan nuorimmat ensimmäiseksi valmistamaan vuorollaan alustus jostain aiheesta.
– Minun aiheekseni tuli ammattiosaston tiedotustoiminta ja esitin näkemyksenäni, että kyllä Suomen toiseksi suurin ammattiosasto tarvitsee oman lehden.
– Osaston puheenjohtaja Helge Talvitie, työtoveri Metallin toimistossa tänään, sanoi siihen, että No, perusta.
– Olin silloin vielä tässä suhteessa yksinkertainen. En ymmärtänyt, että jos työväenliikkeessä jotain esittää, niin aivan varmasti joutuu itse toteuttajaksi.
Kirjoittamisen
korkeakoulu
Levyseppä Sandberg teki kilttinä miehenä työtä käskettyä ja perusti sen lehden, vaikka ei tiennyt lehden tekemisestä mitään.
Sandberg muistaa onnekseen tunteneensa lehdenteosta jotain tienneen runoilijan. Tämän neuvoista oli suuri apu Metalli 23 -nimisen, vieläkin ilmestyvän lehden synnytystuskissa.
Sandberg lukee osastolehden tekemisen yhdeksi parhaista kirjoittajakouluistaan. Se oli varsinaista korkeakoulua.
– Aluksi sain tehdä kaiken itse, runot, pakinat, uutiset, kaikki. Koetin leikkiä pilapiirtäjääkin. Siitä luovuin kyllä hyvissä ajoin.
Tänään kyseinen lehdentekijä on paitsi toimitsijana Metallityöväenliiton keskustoimistossa, myös useamman kirjan julkaissut Kirjailijaliiton täysivaltainen jäsen.
– Aikaisemmin taisin olla ihmettelyn aihe. En enää, kommentoi Timo Sandberg ympäristön suhtautumista kahtia suuntautuneeseen persoonaansa ja elämäänsä.
Lehdentekoon kolme vuosikymmentä sitten ei ryhtynyt mies, jolla kynä ei pysynyt kädessä. Timo Sandberg sanoo kirjoittaneensa nuoresta pitäen, ja paljon.
– Niin kauan kuin muistan olen haaveillut kirjailijaksi ryhtymisestä. Haaveen toteuttaminen ei vaan ollut kovin helppoa. Kuvittelin olevani melkein valmis runoilija, kun menestyin jossain Nuoren Voiman Liiton ja muissa kilpailuissa.
Takana on pitkä ura pöytälaatikkokirjailijana, jonka runoja eivät kustantajat ymmärtäneet. Takana on myös lyhyt ura Kansan Uutisten kirjallisuusarvostelijana.
– Tuo mukava harrastus taisi loppua -70-luvun alussa, kun minut valittiin töihin Metalliin.
Kovan koulun
kautta tuloksiin?
Loppusoittoa pöytälaatikkoonkirjoittelulle merkitsi Sandbergille hakeutuminen Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutukseen.
Kurssia käytiin kirjailija Matti Paavilaisen johdolla kolme vuotta työn ohessa.
Paavilaisen linjan kovuudesta kertoo se, että kurssin aloitti yli 40 pääsykokeet läpäissyttä, mutta vain 10 jaksoi sen loppuun.
Paavilainen ei kurssin aikana ollut ollenkaan aina Timo Sandbergin suopeiden ajatusten kohde, mutta tänään tämä arvostaa opastajansa hyvin korkealle.
– Paavilaisella oli se periaate, että kirjailijaksi haluavalla täytyy olla niin kova motiivi, että kestää hänen välillä rajuksikin käyneen kritiikkinsä
– Jälkeenpäin olen tajunnut, mitä Paavilainen tavoillaan ajoi takaa. Hän näki, että minulla on taipumuksia kirjailijaksi, ja halusi järkyttää niin, että pääsen eroon hänen mielestään vääristä maneereistani.
Paavilainen taisi menetellä oikein. Kukaan ei tosin voi sanoa tarvittiinko Paavilaisen kovaa koulua siihen, että Timo Sandberg sai kolmen vuoden kurssin päättymisen aikoihin vuonna -90 julkaistua esikoisromaaninsa Unta ei voi tunnustaa.
Kirjoittaminen (ja julkaiseminen) on jatkunut läpi vuosikymmenen tiiviinä: Sandberg kiikutti juuri viime kuussa viidennen romaaninsa käsikirjoituksen kustantajalle. Romaanien lomassa hän kirjoittanut kolme nuorten kirjaa. Aivan uutta aluevaltausta Timo Sandbergille merkitsi lähteä kirjoittamaan Vaasan metallityöväen ammattiosaston historiikkia. Ko. ammattiosasto vietti 100-vuotisjuhliaan viime lauantaina ja Sandbergin 350-sivuinen teos oli juhlissa yksi kiitoksen kohteista.
Ensimmäinen Sandbergin teos oli selkeä dekkari, mutta sen jälkeen hän on halunnut olla – ja on ollut – rajoista piittaamaton romaanikirjailija.
– Muissakin romaaneissani on dekkarin aineksia, mutta ne eivät ole pelkästään dekkareita. Niissä on myös aika paljon yhteiskunnallisuutta.
Siemenestä
kirjaksi
Tarinoiden synnyn takaa löytyy aina siemen, joskus pienikin.
– Otan esimerkiksi toisen kirjani, Uuden syntymän koti. Se syntyi nousukauden aikana, kun minua ärsytti ihmisten tapa viettää vapaa-aikansa kaupassa.
– Siinä kulutushysteriaa seuratessani aivoissani alkoi raksuttaa muistuma pikkupoika-ajalta. Naapurissamme kuoli vanha mummo ja kun hänen kotitaloaan alettiin tutkia paljastui, miten mummo oli koko ikänsä kerännyt tavaraa ja kuoli pois pääsemättä nauttimaan siitä.
Toisena lähtöpisteenä tälle Sandbergin romaanille oli mielikuva omasta enosta, joka oli ammatiltaan kaatopaikan hoitaja. Tämä kehui aina miten kaatopaikalta löytyy kaikki tarpeellinen. Hänen ei koskaan tarvinnut käydä kaupassa.
Näistä aineksista Sandberg rakensi tarinan, jossa pääosassa oli kaatopaikan hoitaja, joka rakasti ja keräsi esineitä eikä pystynyt ihmissuhteisiin,
Kirjan päähenkilö löysi kaatopaikalta ihmisen, pultsarinaisen ja vei tämän kotiinsa kuten muunkin löytötavaran. Nainen oli kuitenkin ihminen – ja miehen elämässä alkoi aikamoinen sekamelska.
Vaimokin
tilille
Timo Sandbergin kirjojen syntyprosessia voi kuvata etenemiseksi etapilta toiselle.
– Työhön ryhtyessäni tiedän tarinasta vain etapit, joita kohti lähden suunnistamaan.
Tämä suunnistusvaihe onkin sitä, mitä Timo Sandberg pitää kirjoittamisessa niin kiehtovana, ehkä kiehtovimpana asiana.
– Minua kiehtoo suunnattomasti se, että kirjoittamaan ryhtyessä alitajunnasta tulee koko ajan esiin asioita, joista ei tiedä mitään.
– Jung sanoo meillä olevan alitajunnassa jokin tiedostamaton osa, jossa on lapsuuden kokemuksia ja muita. Sieltä nousee asioita, joiden alkuperää itsekin ihmettelee.
– Veijo Meri sanoo samasta asiasta, että ihminen on koko ajan kuin kallellaan sinne tiedostamattomaan päin ja odottaa mitä sieltä tulee. Selma Lagerlöf puolestaan sanoi, ettei hän kirjoittanut, vaan isoäiti hänen kauttaan.
Timo Sandberg taipuu myös puhumaan alitajunnasta luovuuden lähteenä.
Hän väittää, että jokaisella meistä on alitajunnassa toinen toistaan valtavampi kokemus- ja tietovarasto. Sieltä jostain asiat putkahtavat pintaan, kun niille vaan herkistyy.
Näin sanomalla Timo Sandberg ei todellakaan tarkoita, että kirjailija olisi kokenut itse kaiken mistä kirjoittaa.
– Minä en esimerkiksi ole ollut kaatopaikalla töissä, vaikka jotkut kaatopaikkaan sijoittamani kirjan lukeneet niin luulevat. Yksikin sanoi minulla kirjan luettuaan, ettei olisi uskonut minun viettäneen sellaistakin elämää.
Ei riitä, että kirjoittaja itse joutuu tilille kirjansa sivuille päästämästään.
– Kirjoissani on joskus jotain hurjiakin juttuja, joiden vuoksi vaimonikin on saanut kuulla kommentteja. Oletko tiennyt mitä tuo miehesi todella ajattelee, on häneltä silmät kauhistuksesta pyöreinä kysytty.
Mahdollisuus
toiseen elämään
Tuollainen ”väärinymmärrys” on se hinta, joka Timo Sandbergilla on harrastuksestaan maksupuolella.
– Kaikki mitä henkilöt romaaneissani tekevät ja ajattelevat pannaan minun piikkiini. Niitä pidetään minun tekoinani, minun ajatuksiani.
– Näin saatetaan tehdä, vaikka minusta kirjoittamisen viehätys on edellämainitun alitajuntajutun lisäksi juuri siinä, että voi elää toista elämää, tämän oikean elämän rinnalla.
Timo Sandberg kirjoitti nuorisokirjansa nimenomaan tuon väärinymmärryksen johdosta.
– Mietin mikä olisi mahdollisimman kaukana minusta, kun sanottiin että tuollaistako elämää sinä vietät…
– Päädyin murrosikäisen tytön näkökulmaan, koska olen keski-ikäinen ja mies. Kirjoitin kolme tyttökirjaa.
Timo Sandberg ei ole suunnittelemassa tyttökirjalinjalla jatkamista, vaikka ilahtuikin saamastaan vastaanotosta.
– Nuoret eivät kokeneet kirjoja setämäisiksi. Siitä päättelen pystyneeni eläytymään nuorten maailmaan aika hyvin.
Tyttökirjat ovat syntyneet romaanien lomassa. Ne ovat toimineet myös keinona, jolla Timo Sandberg on irrottautunut romaaniensa maailmasta.
– Vaikka romaaneissani on huumoriakin, on niissä aika paljon synkkyyttä, joka jää vaivaamaan itseäni.
– Kirjat vievät tekijän mukaansa yllättävän vahvasti. Jotkut tarvitsevat irtipääsyyn ryyppyputken. Minulle palautumiskeino on alkaa miettiä jotain aivan muuta.
Loma-ajat
kirjoittamiseen
Timo Sandbergin kertoessa kirjoittamistyönsä prosessista, rapisevat harhaluulot siitä, että ”siellä se kirjoittaa romaaneja ay-toimitsijan palkalla, työaikanakin varmaan”.
– He, jotka kuvittelevat, että kirjan tekemiseen voi rynnätä aina kun työssä on pikkuinen väli, eivät tiedä romaanin kirjoittamisesta yhtään mitään. Kirjoittaminen vaatii minulta pitkän keskittymisen.
– Minulla pitää olla virittäytymisaika. Minun täytyy muutaman päivän miettiä mitä kaikkea ajattelen tulevan romaanin tapahtumista ja henkilöistä. Kestää aina muutaman päivän, ennen kuin pääsen tuloaan tekevän tarinan tunnelmaan.
– Kirjoitan aika nopeasti tarinaan eläytymään päästyäni. Romaanin tulee yleensä kesäloman kuluessa raakileasteelle. Sen jälkeen tekstiä pitää tietysti fiilata.
– Minulla on vankka usko siihen, että inspiraatio tulee ahkeran luokse nopeammin kuin laiskan. Siksi pyrin olemaan kirjoittaessani hyvin säännöllinen. Istun työhuoneen koneen ääressä kahdeksasta kahteen, vaikka ei mitään aina syntyisikään. Saatan mennä välillä metsään kävelemään, mutta silloinkin olen kirjoittamisessa kiinni.
Edelläolevasta selviää jo milloin ja missä Timo Sandbergin kirjat syntyvät.
Sandbergin perhe ei matkustelemista harrasta, koska isäntä käyttää kaikki mahdolliset lomat kirjoittamiseen.
– Toistakymmentä vuotta on jo mennyt niin, että ei olla käyty lomalla yhtään missään. Tämä on minun tapani irrottautua työstä, mutta perheelle se on ollut välillä raskasta. Hyväksyneet ovat kuitenkin.
Lomien lisäksi Sandberg on kirjoittanut muutamaan otteeseen palkattomalla virkavapaalla. Sen on mahdollistanut työnantajan suopea suhtautuminen ja saadut apurahat.
Harrastus
tarpeeseen
Romaanin maailmaan sukeltaminen on siis vastapaino, jota ay-toimitsijan työ vaatii, kun kyseessä on Timo Sandberg?
– Olisin ilman kirjoittamista varmasti äkkiä henkisesti tyhjä tässä toimitsijan työssä. Tämähän on työtä, jossa on aina kiire eikä tuloksia juuri näe. Nyt juuri on meneillään valmistautuminen liittokokousvaaleihin. Nyt ei virkavapaita kannata kysellä.
– Olisin varmasti hyvin erilainen ihminen, jos minulla ei olisi tätä harrastusta.
uutiskirje 
