Suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa on perinteisesti kartettu yhteiskunnallisia aiheita. Syynä on voinut olla osin se, että poliittiset käsitykset jakavat mielipiteitä sekä se, että kirjailijat ovat arkailleet poliittisesta sisällöstä kirjoittamista nuorelle yleisölle. Epäpoliittisuus on koskenut kuitenkin lähinnä teosten eksplisiittistä sanomaa: vaikka yhteiskunnallisesti kantaaottavat teokset ovat olleet harvassa, rivien välissä poliittisuutta on ilmennyt tietysti kaikkialla.
Kirjailija ja journalisti Maria Mustranta onkin päättänyt tarttua tähän mielipiteitä jakavaan aiheeseen nuortenromaanissaan Me olemme päättäneet (Myllylahti 2026). Teos käsittelee nuorten yhteiskunnallista vaikuttamista – ja vieläpä edustuksellisen demokratian näkökulmasta, jota on perinteisesti pidetty ulkoparlamentaarista toimintaa harmaampana ilmiönä. Me olemme päättäneet on jatko-osa aiemmin julkaistulle nuortenromaanille Te olette liian nuoria (Myllylahti 2024), joka kertoi kuntavaaleista nuorten päähenkilöiden kautta.
Mustranta toteaa valinneensa teoksen poliittisen näkökulman tietoisesti.
– Halusin kirjoittaa nimenomaan edustuksellisesta demokratiasta ja systeemin sisällä vaikuttamisesta. Institutionaalista poliittista vaikuttamista ei ole juurikaan käsitelty suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. En väheksy ulkoparlamentaarista politiikkaa, aktivismia tai vaikkapa kuluttajaboikotteja, mutta koen, että maailmaa muutetaan pohjimmiltaan institutionaalisilla poliittisilla päätöksillä.
Kamppailu nuorisokodin puolesta
Romaanissa lukio-opintojaan aloitteleva Joni saa ystävältään Erkalta tiedon nuorisokoti Siltakummun lakkauttamisuhasta. Taustalla vaikuttavat hyvinvointialueen säästö- ja leikkauspaineet.
Erkka ja muut Siltakummun asukkaat ovat muodostaneet läheisen ja luottamuksellisen suhteen nuorisokodin ohjaajiin. Pelko kodin menettämisestä uhkaa järkyttää entisestään vaikeista olosuhteista tulevien nuorten jaksamista ja psyykkistä hyvinvointia. Nuoret lyövät päänsä yhteen ja ryhtyvät miettimään keinoja, joilla Siltakummun lakkauttaminen voitaisiin estää.
– Demokratia ei ole vain sitä, että enemmistön ääni voittaa. Se on myös sitä, että eri ryhmien äänet pääsevät monipuolisesti esille. Demokratian nykytila huolestuttaa monia. Esimerkiksi nuorista miehistä kolmasosa ei ole tyytyväinen demokratian toimivuuteen Suomessa.
Teoksen näkökulman muotoutumiseen vaikutti myös Mustrannan yhdessä sosiologi Eeva Luhtakallion kanssa kirjoittama tietokirja Demokratia suomalaisessa lähiössä (Into 2017).
Romaaniin ei kuulu propaganda
Mustranta hyödyntää romaanissaan jännitys- ja mysteerikertomuksen keinoja kuvatessaan nuorten pyrkimyksiä estää Siltakummun sulkeminen. Samalla nuoret pyrkivät selvittämään, kuka on salaperäinen mies, joka ajaa omia päämääriään yhteisön hyvinvoinnin kustannuksella. Keinot, joita päähenkilöt hyödyntävät, koettelevat aika ajoin moraalin ja lain rajoja.
– Romaanini henkilöhahmot eivät ole moraalisesti täysin puhtoisia. Toisaalta he eivät ole lainkaan pahantahtoisia. He saattavat rikkoa joskus sääntöjä, mutta heidän tarkoitusperänsä ovat hyvät. Sääntöjen koettelu kuuluu usein nuoruuteen.
Mustrannan romaani on vakavasta aiheestaan huolimatta tunnelmaltaan kepeä ja hyväntuulinen. Se poikkeaakin tässä esimerkiksi brittikirjailija Max Porterin 1990-luvulle sijoittuvasta mestarillisesta romaanista Biitti (WSOY 2023, suom. Irmeli Ruuska), joka kuvaa niin ikään nuorisokodin lakkauttamisuhan alla elävien marginalisoitujen nuorten elämää.
Mustranta vieroksuu yhteiskunnallisista aiheista kirjoittavana kaunokirjailijana ajatusta siitä, että kirjailija käyttäisi teoksiaan omien poliittisten päämääriensä propagoimiseen. Kaunokirjalliset teokset voivat olla yhteiskunnallisesti vaikuttavampia silloin, kun ne rohkaisevat lukijoita ajattelemaan, tuntemaan ja kokemaan uusilla tavoilla.
– Jätin romaanissani esimerkiksi nimeämättä poliittiset puolueet, joiden nuorisotoimintaan hahmot osallistuvat. Pyrin säilyttämään kerronnassa neutraaliuden ja käsittelemään yhteiskunnallista vaikuttamista tekojen kautta.
Päätöksenteon nuorisokato
Nuorten kiinnostus politiikkaa kohtaan on tutkimusten mukaan kasvanut viime vuosina. Nuoret kokevat silti edustuksellisen demokratian, perinteiset puolueet ja äänestämisen usein itselleen vieraina. Mustranta tunnistaa taustalla useita tekijöitä.
– Osasyynä voi olla se, että erilaisten vaikuttamiskanavien, kuten nuorisovaltuustojen ja oppilaskuntien, toimintaa ei välttämättä tunneta kovin hyvin. Tutkimukset kertovat, että nuoret toivovat kouluihin enemmän politiikan opetusta. Nuorten tiedoissa on havaittavissa polarisaatiota, eli osa on hyvin perillä poliittisista asioista, kun taas osa tietää niistä hyvin vähän. Parempi politiikkakasvatus voisi tasoittaa eroja.
Nuorten kiinnostusta, tai sen puutetta, politiikkaa kohtaan voivat selittää Mustrannan mukaan myös poliittiset linjaukset ja ulossulkevat käytännöt.
– Nuorten saattaa olla vaikea hahmottaa poliittisia vaihtoehtoja, sillä osa puolueista on lähentynyt etenkin vaalien välillä tosiaan monissa kysymyksissä. Lisäksi varsinkin kunnallisvaaleissa valtuustoihin valittujen nuorten ehdokkaiden määrä on vähentynyt viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Se, että politiikassa on mukana ensisijaisesti iäkkäämpää väkeä, voi vaikuttaa nuorten kiinnostukseen edustuksellista demokratiaa kohtaan.
Nuoren miehen näkökulma
Mustranta on valinnut romaaninsa kertojaksi tietoisesti nuoren miehen, Jonin. Julkisuudessa on keskusteltu viime vuosina paljon siitä, että poikien ja tyttöjen poliittiset käsitykset ovat alkaneet erkaantua toisistaan. Pojista on tullut oikeistolaisempia ja konservatiivisempia ja tytöistä vasemmistolaisempia ja liberaalimpia.
– Poikien ja tyttöjen arvomaailmojen erkaantuminen huolestuttaa minua. Luulen, että poikien oikeistolaistumiseen vaikuttaa luottamuksen menettäminen demokraattiseen järjestelmään. Nuorten käsitykset eivät synny tyhjästä vaan heijastelevat yhteiskunnallista ilmapiiriä. Nuoret reagoivat eri tavoin arvojen koventumiseen.
Mustranta kirjoittaa romaanissaan myös luokkaeroista, jotka ovat kärjistyneet viime vuosina harjoitetun politiikan seurauksena. Leikkauspolitiikan vaikutukset huolestuttavatkin kirjailijaa.
– Nuoriin kohdistetut leikkaukset ovat tyhmää säästämistä. Leikkauksilla kuvitellaan tehtävän säästöjä, mutta niiden kustannukset voivat ylittää tulevaisuudessa moninkertaisesti säästöt.
Mustranta huomauttaa, että marginaalisten ryhmien ohittaminen poliittisessa päätöksenteossa rapauttaa demokratiaa. He, joita poliittiset päätökset koskevat ja joihin leikkaukset osuvat pahiten, eivät saa useinkaan ääntään esiin.
– Tehdessäni taustatyötä romaaniani varten perehdyin jonkin verran lastensuojeluasioihin, ja kohtasin ajatuksen, joka päätyi kirjaanikin: ”Meitä ei kuuntele kukaan, tai jos kuuntelee, ei usko.” Luulen, että tämä kuvastaa myös nuorten ja etenkin vaikeissa olosuhteissa elävien nuorten asemaa yhteiskunnassa.
lehti 