Viikkolehdessä 27. 3. arvostamani kansanedustaja Merja Kyllönen puhui paljon asiaa politiikan pinnallistumisesta ja aluepolitiikan rappiotilasta. Näistä teemoista on helppo olla Kyllösen kanssa samaa mieltä. Vasemmistoliiton tulevaisuuden haasteista rohkenen sen sijaan esittää muutamia poikkeavia näkemyksiä.
Haastattelussa Kyllönen linjasi, että: ”Vasemmistoliiton ei pidä edes harkita osallistumista seuraavaan hallitukseen, vaikka siihen tarjoutuisi mahdollisuuskin.” Mielestäni tämä on toteutuessaan vastuuton toimintatapa, sillä yhteiskunnan vähäosaisten, työelämän heittopussien tai julkisten palvelujen asiakkaiden jättäminen edelleen oikeistovoimien armoille syventää entisestään näiden ihmisryhmien ahdinkoa. Tämän vuoksi politiikan suuntaa pitää olla valmis muuttamaan kaikin mahdollisin keinoin.
Keskeisin näistä keinoista on koko vasemmiston osallistuminen hallitukseen. Vaalikauden istuvien enemmistöhallitusten aikakaudella olemme nähneet, että opposition mahdollisuudet vaikuttaa hallituksen tekemisiin ovat erittäin rajalliset. Entistä selvemmäksi on tullut myös se, että puolueiden kannatuskehityskään ei ole riippuvainen oppositio/hallitusasemasta.
Vasemmistoliiton kannatuskäyrän pitäisi jo olla nousussa kuusi vuotta jatkuneen oppositiotaipaleen jälkeen, mutta muutosta laskevaan trendiin ei ole tapahtunut. Sen sijaan yli kaksi vuosikymmentä hallituksessa melkein yhtäjaksoisesti vaikuttaneen kokoomuksen kannatus on noussut ja asema suurimpana puolueena on vankistunut.
Tiedän hyvin, että koko vasemmistoliiton toiminnan ajan (ja jo edeltäjienkin aikana) on kiistelty aina siitä millä tavoin politiikan suuntaa ja sisältöjä on muutettava. Hallitukseen osallistuminen on ollut puolueellemme vaikea ja mielipiteitä jakava asia. Silti uskallan toivoa, että hallitukseen osallistumista pidettäisiin edes harkitsemisen arvoisena vaihtoehtona, kun pohditaan miten kannattajillemme tärkeitä poliittisia tavoitteita pyritään toteuttamaan.
Tämän vaihtoehdon pitäminen avoimena ei tarkoita hallituskipeää nöyristelyä, eikä sulje pois aktiivisen oppositiopolitiikan harjoittamista ja omien vaihtoehtojen esittämistä nykyhallituksen toimille.
Vasemmistoliiton ei pidä luottaa porvareitten haluun ”siivota keittämänsä soppa”. Tämän ”yhteiskunnallisen sopan” ainesosissa on erityisesti kokoomukselle mieluisia makuvivahteita ja siksi he haluavat jatkaa sopan keittämistä vanhalla reseptillä jatkossakin.
Todennäköistä on, että uuden valtakirjan myötä soppaan heitetään yhä enemmän yhteiskuntaa eriarvoistavia mausteita kannustamisen ja tehostamisen nimissä. Vasemmistoliiton ei pidä vapaaehtoisesti ulkoistaa omia vaikuttamismahdollisuuksiaan, vaan jättää mahdolliseksi että jatkossa soppaan ollaan lisäämässä myös omaa humaania punapippuria vasemmalta.
Lopuksi. Mitenkähän olisi käynyt, jos Yhdysvalloissa demokraatit ja senaattori Obama olisivat viime vuonna ilmoittaneet, että republikaanit ja Bushin hallinto saavat itse siivota sotkunsa, koska me emme siihen hommaan suostu. Olisikohan Guantanamon vankileiri päätetty sulkea ja sotavoimat vetäytymässä Irakista?
Politiikan suunnan muuttaminen vaatii useimmiten myös edeltäjien sotkujen siivoamista.
lehti 